Severi

Kotimaa

Nousuhumalainen nuori pahoinpiteli poliisin kyynelkaasulla Espoon keskuksen asemalla – teko tallentui valvontakameraan

Julkaistu:

Vuonna 1992 syntyneen miehen ”typerä päähänpisto” kävi kalliiksi Espoon keskuksen juna-asemalla viime vuoden syyskuussa.

POLIISIPARTIO oli saanut tehtävän, jonka mukaan Espoon keskuksen juna-asemalla oli ollut häiriöitä. Kun poliisit saapuivat paikalle, he näkivät paikan päällä yhden ison nuorisojoukon.

Poliisit puhuttelivat nuorisoa, mutta tilanne oli rauhallinen.

Tilanne sai kuitenkin yllättävän käänteen. Vuonna 1992 syntynyt mies käveli vanhemman mieskonstaapelin selän taakse, ja suihkutti tämän kasvoille kyynelkaasua. Tilanteeseen havahtunut poliisi otti miehen otteisiinsa ja vei tämän maahan, minkä jälkeen mies raudoitettiin.

Tapahtumat tallentuivat neljälle eri valvontakameralle, joista on kooste artikkelin yhteydessä olevalla, yllä näkyvällä videolla. Video oli keskeinen todiste oikeudessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Poliisilla oli tapahtuneen jälkeen hengitysvaikeuksia. Poliisimies tunsi kipua ja särkyä silmissä vielä seuraavanakin päivänä.

OIKEUDESSA kuultu mies myönsi syyllisyytensä. Mies kertoi olleensa tapahtumahetkellä nousuhumalassa. Mitään erityistä syytä teolle ei kuitenkaan ollut. Mies halusi omien sanojensa mukaan ”todistella kaverilleen jotain” suihkuttamisella. Hän kuvaili itse tekoa tyhmäksi päähänpistoksi. Mies on ollut teosta pahoillaan.

Miehellä on rikosrekisterissä yksi aiempi merkintä. Hänet on tuomittu kolmen vuoden vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä, joka tapahtui vuoden 2011 toukokuussa.

Oikeus huomautti, että teosta on jo kuitenkin pitkä aika. Tämän lisäksi miehen nykyiset olosuhteet ovat ilmeisen vakiintuneet. Hänellä on asunto ja opiskelupaikka. Kun oikeus arvioi asiaa kokonaisuutena, se määräsi miehelle ehdottoman vankeusrangaistuksen sijaan ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi nuorukaisen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tämän lisäksi miehen pitää maksaa poliisille 300 euron korvaukset kivusta ja särystä. Mies on nykyään 23-vuotias.

Oikeus antoi asiassa tuomion viime viikon perjantaina, eikä se ole siten vielä lainvoimainen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

  3. 3

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  4. 4

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. 6

    Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

  7. 7

    Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

  8. 8

    Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

  9. 9

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  10. 10

    Talven ensimmäinen jäihin menijä pelastettiin Kemistä – ”Miten pyörällä on voinut päästä järvelle”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  3. 3

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  4. 4

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  5. 5

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  6. 6

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  7. 7

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  8. 8

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  9. 9

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  10. 10

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

  2. 2

    Valtavat liekit nielaisivat rakennuksen Helsingissä – ”Ei se itsestään pääse palamaan”

  3. 3

    Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

  4. 4

    Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

  5. 5

    Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

  6. Näytä lisää