Kotimaa

Kokki Jaakko Kolmonen on kuollut

Julkaistu:

Televisiosta tuttu kokki Jaakko Kolmonen on kuollut.
Jaakko Kolmonen kuoli lauantaina 3.9.

– Äkillinen sairaus vei hänet saman tien, leski Oili Kolmonen sanoo Ilta-Sanomille.

Ilta-Sanomat tavoitti Kolmosen pojan Petri Kolmosen.

– Kenelläkään ei ole tässä maailmassa muuta kuin hyvää sanottavaa hänestä.

Jutun alussa olevalla videolla tv-kokit Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo olivat Ilta-Sanomien sokkotestissä testaamassa trendiruoka nyhtökauraa.


Kolmonen aloitti tv-uransa 1970-luvulla kokkiparinsa Vanamon kanssa Maukasta mutkattomasti -sarjalla. Myöhemmin ohjelmaa jatkettiin nimellä Asia on pihvi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolmonen teki myös yli 660 jaksoa suosittua ruokaohjelmaa Patakakkosta. Ensimmäisen kerran ohjelmaa esitettiin vuonna 1970 ja sitä esitettiin aina vuoteen 1996 asti Ylen TV2:lla.


Rakastettu tv-kokki kertoi Ilta-Sanomien syntymäpäivähaastattelussaan saaneensa kipinän ruoanlaittoon äidiltään.

– Äitini oli erittäin taitava ruoanvalmistaja. Hän teki todella hyvää ruokaa yksinkertaisista raaka-aineista. Karjalanpiirakatkin muori teki vain vedestä, ruisjauhoista ja puolukoista. Leivonnaisetkin meillä olivat jo moderneja siihen aikaan, Kolmonen kertoi tuolloin.



Kolmonen valmistui ravintolakoulu Perhon kokkilinjalta vuonna 1961. Sen jälkeen hän työskenteli kokkina ja keittiömestarina useissa suomalaisissa ravintoloissa sekä Tukholmassa ja Frankfurtissa.

Tv-ohjelmien lisäksi mies tunnetaan kymmenistä ruoka-aiheisista kirjoistaan.

Kolmonen sai opetusneuvoksen arvon vuonna 2007.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt