Hengenahdistusta, päänsärkyä ja väsymystä – 9-vuotias Oiva joutui jäämään koulusta pois huonon sisäilman takia

Turkulaispoika kävi kahden kuukauden ajan koulua kotonaan. Tänä syksynä hän pääsi uuteen kouluun.

Homekoira Nex kävi haistelemassa perheen uuden kodin. Miia Nikulaisen pojat Oiva ja Toivo aloittivat tänä syksynä koulunkäynnin uudessa, puhtaassa koulussa.

Sisäilmasta sairastuneiden lasten vanhemmat osoittivat mieltään tiistai-iltana Helsingin Kansalaistorilla. Lämpimänä syksyiltana Vihaiset äidit -niminen tapahtuma keräsi paikalle karkeasti arvioiden 100 vanhempaa lapsineen. Miia Nikulaisen kolmilapsinen perhe saapui paikalle Turusta asti.

– Nämä ovat niin tärkeitä asioita. Ei ole kyse vain meidän perheestä. Ongelma ei kosketa vain lapsia, vaan myös opettajia ja koulujen henkilökuntaa, Nikulainen pohtii.

Vihaiset äidit osoittivat mieltään terveen sisäilman ja lasten oikeuksien puolesta.

Hänen 9-vuotias poikansa Oiva joutui viime keväänä jäämään kesken lukuvuoden pois koulusta sisäilmaongelmien ja pahaksi äityneen astman vuoksi. Pojalla oli hengenahdistusta, kovaa päänsärkyä, kutiavaa ihottumaa ja päivittäistä väsymystä. Lopulta Oiva joutui syömään astmaansa niin paljon lääkkeitä, että lapsen oma kortisolin tuotanto romahti.

– Keskustelimme kaikkien tahojen kanssa, mutta koulusta todettiin, että Oiva on ainoa, joka oireilee. Loppuvaiheessa poika rukoili ja pyysi, että pääsisi terveeseen kouluun, äiti muistelee rankkaa kevättä.

Mielenosoitus alkoi 8-vuotiaan Sandran kauniilla lauluesityksellä. Sandra lauloi kappaleen ”Minun ystäväni”.

Uusi koulu löytyi 20 kilometrin päästä

Kevätlukukauden kaksi viimeistä kuukautta Oiva opiskeli kotikoulussa ja teki koulutehtäviä kotona. Tänä syksynä hän pääsi aloittamaan kolmannen luokan uudessa koulussa, jossa sisäilman pitäisi olla puhdasta. Koulumatka kasvoi 20 kilometrillä, mutta poika voi jakaa matkan yhdessä 6-vuotiaan pikkuveljensä kanssa, joka aloitti tänä syksynä ensimmäisen luokan.

– Olemme telttailleet kesän ja Oiva voi nyt paljon paremmin kuin viime keväänä. Hän on sopeutunut tosi hyvin uuteen kouluun, Nikulainen kertoo.

Lasten lisäksi myös koulujen henkilökunta kärsii sisäilmaongelmista.

Perhe altistui aikaisemmissa asunnoissa sisäilmaongelmille ja muutti viime helmikuussa uuteen osoitteeseen. Sitä ennen homekoira Nex kävi haistelemassa, ettei kodissa ole sisäilmaongelmia. Myös perheenäiti on kärsinyt aiemmissa asunnoissa erilaisista oireista.

– Sisäilmaongelmat voivat johtaa niin monenlaisiin sairauksiin ja meidänkin perheessä on nähty erilaisia oireita. Ne voivat johtaa kemikaaliallergiaan, autoimmuunisairauksiin, reumaan, diabetekseen, suolistosairauksiin tai neurologisiin sairauksiin. Näistä ongelmista kärsiville perheille ei ole turvaverkkoa, eikä mitään järjestelmää, joka tulee hädän tullen apuun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?