Senja

Kotimaa

Yle: 14-vuotias passitettiin psykiatriseen hoitoon äidin tietämättä – syynä sisäilmaongelmat

Julkaistu:

Poika oli sairastellut jo vuosia.
Yle kertoo tapauksesta, jossa 14-vuotias poika kiidätettiin ambulanssilla psykiatriseen hoitoon äidin tietämättä, vaikka tällä ei tosiasiassa ollut minkäänlaisia mielenterveyden ongelmia.

Ylen mukaan kyseinen lapsi oli sairastellut viisivuotiaasta asti. Kouvolassa asuva perhe kuljetti lasta jatkuvasti lääkärissä ja tämä joutui olemaan paljon pois koulusta.

Vuosien varrella syyksi arveltiin niin migreeniä kuin astmaakin.

Kun lapsi oli 14-vuotias, selvisi, että hänen toisessa kodissaan oli sisäilmaongelma. Myös lääkäriltä saatiin varmistus homesairaudelle. Tässä vaiheessa lasta oli tutkittu yhdeksän vuotta, Yle kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lapsen tilannetta selviteltiin palaverissa, jossa oli lapsen äidin Kaisan lisäksi paikalla lastensuojelun, koulutoimen ja nuorisopsykiatrian väkeä. Ylen haastatteleman äidin mukaan se ei mennyt hyvin.

Hän koki, että suhtautuminen oli syyllistävää.

Parin viikon kuluttua tilanne kärjistyi niin, että 14-vuotias päätettiin viedä nuorisopsykiatrian lääkärin vastaanotolta ambulanssilla psykiatriseen hoitoon.

Kaisan mukaan poika kutsuttiin akuuttikäynnille äidille kertomatta. Lapsi soitti itse äidin paikalle.

Sairauskertomuksen mukaan potilas vaikutti vastaanotolla apealta ja tuskaiselta, minkä vuoksi hänestä tehtiin tarkkailulähete nuorisopsykiatrian osastolle kotiin eristäytymisen ja psykoottisen masennusepäilyn vuoksi.

– Tottakai häntä ahdisti, kun häntä painostettiin osastohoitoon. Lääkäri oli kirjoittanut lähetteen valmiiksi. Ympärillämme pyöri hoitajia kuin vartioimassa meitä. Olisin vienyt poikani pois poliklinikalta, mutta hän ei uskaltanut lähteä. Halusin puhua lääkärin kanssa. Hänellä ei ollut aikaa. Lapsi vietiin suljetulle osastolle, hän kertoo Ylelle.

– Piti odottaa viikonlopun yli pätevää lääkäriä. Sain hoitopalaveriin mukaan sisäilmasairaiden tukihenkilön. Palaverissa todettiin, ettei psykiatrisen hoidon tarvetta ole.

Hengitysliiton sisäilmasairaiden lasten ja nuorten tukihenkilö Taina Laurinaho kertoo Ylelle, ettei lapsen tai nuoren toimittaminen tahdosta riippumattoman hoidontarpeen arvioonkaan ole epätavallista.

– Tapauksia on useita. Itselläni on tiedossa viisi tapausta, joista on tehty lähete tutkimuksiin psykoottisen masennusepäilyn vuoksi.

EDIT: Ylen mukaan lapsi vietiin Kymenlaakson psykiatriseen sairaalaan, ei Kymenlaakson keskussairaalaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    5. 5

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    6. 6

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    7. 7

      Espoo suivaantui Länsimetron ongelmiin – pitkä vaatimuslista kirvoitti napakan vastauksen HSL:ltä

    8. 8

      Janne Kataja laihtui 10 kiloa – tv-katsojan twiitti Napakympistä havahdutti: ”Olin sen verran plösähtänyt”

    9. 9

      Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

    10. 10

      Yön uutiset: Katso, mitä tapahtui, kun nukuit

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    4. 4

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    7. 7

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    8. 8

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    9. 9

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    10. 10

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    4. 4

      Kiinteistövälittäjä Jethro Rostedt, 41, aikoo jäädä 3 vuoden sisällä eläkkeelle: ”Lyön pillit pussiin ja poistun takavasemmalle”

    5. 5

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    6. Näytä lisää