Ruukku käy kaivolla kunnes se halkeaa.
Se on ensimmäinen ajatus, jonka luku 80 Matti Klingessä herättää.
Historiantutkija ja professori täyttää keskiviikkona 80 vuotta.
– Eli ruukku toimii normaalisti niin kuin ennenkin, tekee tehtävänsä ja päivittäisen velvollisuutensa. Joskus tulee loppu, mutta sehän ei ole ihmisen päätettävissä, Matti Klinge miettii.
– Jokainen ymmärtää, että tämä ei jatku ikuisesti, mutta ikuisuusmietteet eivät ole nyt kovin läsnä olevia.
Klinge siteeraa filosofi Georg Henrik von Wrightiä, joka sanoi, että kun kahdeksikon kääntää kyljelleen, siitä tulee matematiikassa äärettömyyden merkki.
– Wright hätkähti täyttäessään 80, että äärettömyys tulee ensimmäistä kertaa mieleen ja tässä voi kuollakin.
Matti Klinge jäi eläkkeelle Helsingin yliopiston historian ruotsinkielisen professorin virasta jo 15 vuotta sitten. Hänen työhuoneessaan oli plakaatti, jossa luki Herra Yliopisto.
Jos jonkun, niin Klingen tekemisissä riittää selvitettävää. Vuoden 1998 Kuka kukin on -kirjassa hänellä oli eniten kerrottavaa itsestään, saavutuksia 94 riviä.
Matti Klingellä on omat mieliaiheensa: klassisen sivistyksen ja latinan merkitys, eurooppalaisuus, kansalaiskasvatus, tapakulttuuri.
– Historia on yleissivistävä aine, siihen liittyy kaikki, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Historia käsittää koko inhimillisen elämän.
– Tällä tuolillakin on menneisyys, Matti Klinge havainnollistaa.
Hänen mielestään meillä on oikeus ja velvollisuus kysyä, mitä puuta se on, mistä se on ilmestynyt, kenelle se kuului, mitä tyyliä se edustaa.
– Jokainen ihminen on huomaamattaan historian opettaja, kun kertoo toiselle, mitä mä tein eilen ja millaista elämä oli isovanhempien aikana.
Matti Klinge iloitsee siitä, että häntä pyydetään edelleen pitämään esitelmiä. Kutsuja tulee koko ajan. Klingelle yliopisto on ennen kaikkea sivistystä, kulttuuria, oppineisuutta eikä vain kuivaa kirjatietoa. Hän luennoi Suomen ja etenkin Euroopan aate- ja kulttuurihistoriaa, aina ilman papereita.
– Minulle merkitsee kontakti nuorisoon. Käyn ylioppilaiden juhlissa ja luennoin. Pitää rakastaa nuorisoa, sitoutua siihen. Se on paras opetusmenetelmä.
Yliopistolla Klinge sai lempinimen keikariprofessori. Nytkin on tavallinen tiistaiaamu, mutta professoriemeritus on pukeutunut pikkutakkiin, suoriin housuihin, pikkukenkiin ja värikkääseen kravattiin. Kravatteja hän omistaa paljon.
Matti Klinge 1973.
Eurooppalaisena herrasmiehenä hän on miettinyt aamulla väriharmoniaa valokuvaajan kannalta.
– Eihän miehillä ole kaulassa katsomista. On aataminomena, mutta naisilla voi olla avoin kaula-aukko. Naisen kaula voi olla mitä vain, upean kaunis. Miesten kaula on ruma. Miksei sitten käytä mahdollisuutta käyttää kravattia, Matti Klinge tykittää.
Särmikkäässä miehessä on monta puolta. Siksi historiakin kiehtoo. Klinge kertoo kiinnostuneensa historiasta sen monipuolisuuden ja moniselitteisyyden takia.
Matti Klinge tunnetaan myös rohkeista kannanotoistaan.
– Nyt minua ärsyttää suunnattomasti, kun puhutaan Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuodesta. Se pyyhkii pois Sibeliuksen ja Gallen-Kallelan. Koko Suomen taiteen kultakausi oli ennen itsenäistymistä.
”Joskus, jos sanoo oikein pahasti, voi mennä pyytämään anteeksi, mutta sitä ei ole tarvinnut kovin usein tehdä.”
2000-luvun alussa syntyi kohu, kun Matti Klinge toi kulttuuria Helsingin kaupungin uusiin kadunnimiin. Klingen johtama nimistötoimikunta ehdotti kadunnimiksi puistoihin muun muassa vapaaherra Stjernvallin promenadia ja vapaaherra Rosenkampfin promenadia. Ne hylättiin.
”Kyse on siitä, keitä haluamme muistaa ja miten otamme haltuumme menneisyyden”, Klinge perusteli Helsingin Sanomien haastattelussa.
Hän jatkoi, että nimistö voi opettaa historiaa. ”Otetaanpa vaikka Louis Pasteur, joka on vaikuttanut enemmän suomalaisten arkeen kuin moni muu. Mehän juomme pastöroitua maitoa.”
Historia on läsnä myös Klingen olohuoneessa hänen tekemissään öljyvärimaalauksissa. Niissä on kukkia, puita ja järvimaisemia. Puut ja pihat ovat osa kulttuurimaisemaa. Ihmisen kädenjäljen kautta näkyy ajan kulun ja historian merkitys.
Matti Klingellä on ollut kuusi taidenäyttelyä.
– Tuon kukkavaasin maalasin viikko sitten. Ja tuossa taulussa on hienosti pukeutunut pariskunta puistossa, Klinge esittelee.
Taidemaalarinakin arvostettu mies on pitänyt kuusi taidenäyttelyä.
– Minulla ei ollut tilaisuutta opiskella taidetta. Olisin halunnut kehittyä muotokuvasuuntaan. Siihen ei ole vielä ollut mahdollisuutta.
Vuonna 1999 alkanut oma päiväkirjasarja on Matti Klingelle tärkeä.
Kustannusosakeyhtiö Siltalan julkaisemissa esseissä kuljetaan niin Urho Kekkosen 60-vuotisjuhlissa Kansallisteatterissa kuin kenraalien syntymäpäivillä ja Sorbonnen yliopistossa Pariisissa, jossa Klinge toimi Suomen kielen ja kulttuurin professorina.
Eräässä kirjakritiikissä arvioitiin, että Klinge on Suomen yliminä.
– No, näihin ylisanoihin pitää suhtautua mielen tyyneydellä, Matti Klinge sanoo.
Päiväkirjoissaan Klinge yrittää jatkuvasti pohtia, mitä on sivistys. Hän korostaa sirpaleisen tiedon vastustamista näkemyksellisen tiedon hyväksi. Googlaamalla saa kyllä tietoja ja yksityiskohtia, mutta googlaamalla ei saa näkemyksiä tai selityksiä.
– Pyrin välttämään internetiä. Sieltä tulee liian selvää, liian varmaa. Ei pelkkä tieto ole arvokasta, jos se ei kytkeydy arvoihin ja moneen muuhun asiaan. Todellisuuden perusolemus on moniselitteisyys ja ongelmallisuus.
– Olen saanut kiitosta, että olen tuonut esille kirjoissani yllättäviä yhteyksiä. Jos lukija ajattelee, että tätä en ole tullut ajatelleeksi, niin siihen tähtään.
On pakko kysyä: Mitä professoriemeritus lukee, kun hän haluaa aivot narikkaan?
– Se onkin ongelma, koska kaikki tuntuu niin kiinnostavalta ja kevyessäkin kirjallisuudessa on sellaista, joka kiinnostaa sosiologiselta kannalta, Matti Klinge miettii.
Runoilija ja Senegalin presidentti Leopold Senghor vieraili Suomessa, vieressään Matti Klinge.
– Joskus onkin ihan ongelma, että minkä parissa pääsisi irrottautumaan. Vaimoni ja minä otimme juuri luettavaksi uudelleen Volter Kilven Alastalon salissa. Joskus katsomme jotain filmiä televisiosta, mutta sekin on kohdallani aika laiskaa.
Ihminen ei ole kuitenkaan pelkkää henkeä. Matti Klinge ymmärtää toki myös fyysisyyden merkityksen. Ennen hän hiihti ja ui. Nykyään hän kävelee päivittäin pitkiä matkoja.
– Kilpaurheilusta en ole lainkaan kiinnostunut. En katsonut olympialaisia ollenkaan.
Sitten Matti Klinge yllättää. Tulee puhetta uutisesta, että monet nuoret eivät enää pääse kyykkyyn. Pääseekö Matti Klinge?
Mies ponnahtaa antiikkituoliltaan. Yhdessä hujauksessa hän on kyykyssä lattialla kuin mikäkin valiovoimistelija.
– Teen näitä joka aamu muutaman, hän kertoo harrastuksestaan.
Alkaa vaikuttaa siltä, että Matti Klinge on elänyt harvinaisen tasapainoisen elämän. Ihmissuhteetkin onnistuvat. Hän on ollut 56 vuotta naimisissa Markettansa kanssa.
– Ei ole ollut silläkään saralla ongelmia. Sekin on arvokas asia, Klinge korostaa.
– On minulla ollut elämässä vaikeuksia, mutta ei toivottomuutta. Vaikeimmat ajat ovat myös olleet tuloksellisimpia.
Etelä suomalainen osakunta Osakunnan 75-vuotisjuhla vuonna 1980.
Katuminen on Klingen mielestä naistenlehtien sarkaa. Hän sanoo, ettei vastaa sellaisiin kysymyksiin.
– En ole katujatyyppiä, mutta en myöskään ole rajattoman tyytyväinen kaikkeen. Jokainen tekee kaikenlaista, mutta onneksi olen pystynyt olemaan veivaamatta sitä.
– Joskus, jos sanoo oikein pahasti, voi mennä pyytämään anteeksi, mutta sitä ei ole tarvinnut kovin usein tehdä.
Ensi viikolla 80 täyttävä mies ei juhli syntymäpäiväänsä. Yksi syy on Ullanlinnan kodin putkiremontti. Sen takia Matti Klinge asuu vaimonsa kanssa väliaikaisesti kaksiossa Helsingin Kaartinkaupungissa. Toinen syy on, että oppilaat ovat järjestäneet hänelle niin hienoja juhlia, ettei hän enää kehtaisi ottaa sellaisia vastaan.
Haastattelu on mennyt jo yliajalle. On viimeisen kysymyksen aika: Jos Klinge saisi antaa nuorille yhden neuvon, mikä se olisi? Alexandre Dumas’n kirjan Monte Criston kreivin lopussa kreivi sanoo nuorille ...
Kysymys katkeaa, sillä Matti Klinge on Monte Cristonsa lukenut.
– Odota ja toivo! hän huudahtaa.
– Kyllä se on hyvä neuvo. Odottaminen tarkoittaa kärsivällisyyttä. Mitään ei voi saada heti. Joskus tulee, mutta joskus ei tule. Toivoa täytyy olla. Muuten ei kannata elää.
Matti Klinge siteeraa saksalaista filosofia.
– Kaiken keskellä pitää uskoa, että pärjäämme myöskin vaikeina päivinä. Pitää uskoa, että toisella puolella on ranta ja sinne voidaan pyrkiä ja päästä.
