Kauno, Kasperi

Kotimaa

Myymälävaras katosi metrotunneliin Kaisaniemessä – koko liikenne pysäytettiin

Julkaistu:

Metro olisi tullut tunnelissa harhailijaa vastaan muutamassa minuutissa.
Helsingin metroliikenne seisahtui keskiviikkona illansuussa.

Ihmisen nähtiin katoavan metrotunneliin Helsingin yliopiston metroasemalta Kaisaniemessä, suuntana Rautatientorin metroasema.

– Hän oli 30-40 -vuotias mies, joka oli ilmeisesti vähän aikaisemmin syyllistynyt näpistykseen ja valitsi jostain syystä tämän vähän erikoisen pakenemisreitin, kertoo päivystävä komisario Teemu Lappalainen.

– Poliisi ei ollut siinä vaiheessa hänen perässään. Tämä myymälävarkausjuttu selvisi vasta jälkikäteen, kun hänet oli otettu kiinni.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Metron matkustaja huomasi laiturilla ollessaan erikoisen ja uhkaavan tilanteen ja veti laiturialueen hätäkahvasta.

– Myös kuljettaja näki tilanteen samaan aikaan, kertoo Kim Vainionpää metron valvomosta.

Vainionpää kehuu sivullisen aloitteellisuutta ja siekailematonta toimintaa.

Metrotunnelin uumeniin kadonneen miehen perään lähti poliisipartio, joka tuli maan päältä, sekä metron omat vartijat.

Tilanne käynnistyi kello 19.25 ja oli ohi kello 19.39, jolloin mies oli saatu otettua kiinni.

– Siellä on hengenvaaralliset jännitteet, mutta hätäkahvan vetäminen poisti ne tuolta osuudelta, Vainionpää kertoo.

Valvomo otti sen jälkeen jännitteet pois vielä koko Helsingin metroverkostosta tilanteen ajaksi ja kaikki vaunut pysähtyivät eri linjoilla ja eri puolilla Helsinkiä.

Tilanne oli kuitenkin ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

– Liikenne palautuu nyt normaaliksi, mutta myöhästymisiä tietysti tulee, Vainionpää kertoi kello 19.45.

Mikäli miehen katoamista metrotunneliin ei olisi huomattu, hän olisi hyvin pian kohdannut tunnelissa vastakkaiseen suuntaan tulevan metron.

– Siihen olisi mennyt muutamia minuutteja, ehkä kolme tai neljä, Vainionpää arvioi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  2. 2

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  3. 3

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  4. 4

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  5. 5

    Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

  6. 6

    Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

  7. 7

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  8. 8

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  9. 9

    Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  5. 5

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  6. 6

    Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

  7. 7

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  8. 8

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  9. 9

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  10. 10

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  2. 2

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  3. 3

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  4. 4

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  5. 5

    Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

  6. Näytä lisää