Kiistelty ”paskalaki” uhkaa maksaa asukkaalle jopa 20 000 € – ”Se on monelle suuri kertasummana”

Julkaistu:

Jätevesiasetus
Puhdistuslaitteisiin meni 10 000 euroa ja kunnan viemäristä napsahtaa 10 000 euron lisämaksu.
Kansan suussa niin kutsutun ”paskalain” eli jätevesiasetuksen nojalla haja-asutusalueiden asukkaita kehotettiin vuosia sitten hankkimaan tuhansien eurojen puhdistuslaitteita.

Kuopion Riistavedellä sijaitsevassa Savulahden kylässä laitteisiin laitettiin asennustöineen jopa 10 000 euroa. Investoinnin arveltiin kannattavan, sillä laitteiden käyttöiäksi arvioitiin 30 vuotta. Nyt, 10 vuotta hankinnan jälkeen, kuntaan puuhataan viemäriverkostoa, jonka myötä asukkaat voivat joutua investoimaan viemäröintiin toiset 10 000 euroa, vaikka pihassa olisi toimiva laitteisto.

Kuopion kunnallisteknisen suunnittelun päällikkö Tanja Leppänen myöntää, että mikäli viemäriverkoston toiminta-alue ulotetaan Savulahdelle asti, kiinteistökohtaiset järjestelmät voivat jäädä turhiksi.

– Jokainen kiinteistö voi kuitenkin omaan toimintakuntoiseen järjestelmään vedoten hakea vapautusta viemäristä. Ne myöntää tapauskohtaisesti valvontaviranomainen, eli kaupungin ympäristönsuojelupuoli, kertoo Leppänen.

Leppäsen mukaan vapautuksia voi hakea vasta, kun toiminta-aluepäätös on lainvoimainen. Hallinto-oikeuteen jätetyn valituksen mukaan viemärihankkeen markkinoinnissa on annettu ymmärtää, että viemäriin on parempi liittyä nopeasti, jotta liittymisestä pääsee halvemmalla.

– Tällä ei saisi ihmisiä pelotella, mutta siitä pitää kertoa realistisesti. Liittyminen viemäriin on halvempaa urakka-aikaan, kun koneet ovat paikalla, Leppänen sanoo.


Koska hanke on ollut vireillä vuosia, kiistaa on myös siitä, tehdäänkö arvioinnit jätevesijärjestelmistä aiemmin voimassa olleen vai nykyisen lainsäädännön mukaan. Osa savulahtelaisista kokee, että vanhan lain mukaan heillä olisi suurempi pakko liittyä viemäriin kuin uudistetussa versiossa.

Tanja Leppäsen mukaan lainkohdissa on vain pieniä eroja. Aikaisemmin vapautusta viemäristä piti hakea itse. Uudemmassa laissa ympäristönsuojeluviranomainen tarkastaa kaikki kiinteistöt ja tekee arvion siitä, täyttääkö järjestelmä vaatimukset. Leppäsen mukaan se, kumpaa lakia sovelletaan, on nyt valvontaviranomaisen päätettävissä.

– On jopa todennäköistä, ettei uudet järjestelmät omistavien ole pakko heti liittyä viemäriin.

Vähävaraisille korjausavustuksia, mutta vain parin vuoden ajan

Leppänen arvioi, että osaa kehotetaan pitämään omaa järjestelmäänsä yllä kunnostamalla, ja osalle annetaan siirtymäaika, jonka jälkeen on liityttävä viemäriin. Ely-keskuksen ja kaupungin avustusten takia viemäriin liittyminen voi halvimmillaan maksaa noin 7 000 euroa.

– Ylöspäin se voi nousta noin 10 000 euroon. Se on monelle suuri kertasummana, vaikka niissä annetaan 10 vuoden maksuaika. Vähävaraisille on myös olemassa korjausavustuksia asuntotoimen puolella, kertoo Leppänen.

Avustuksia myönnetään näillä näkymin parin vuoden ajan, joten hinta voi tästäkin syystä olla myöhemmin vieläkin korkeampi. Leppäsen mukaan vesihuoltolain perusteella on huolehdittava siitä, että viemärin hinta on kohtuullinen.

– Tarkkoja summia on vaikea sanoa, mutta myöhemmin liittyminen voi tulla niin kalliiksi, ettei ympäristönsuojelu vaadi kohtuuttomia. Tällöin voidaan vaatia kiinteistökohtaisen järjestelmän uusimista, mikäli se on tullut teknisen käyttöikänsä päähän.

Onko sinulla vastaavia kokemuksia jätevesiasetuksen jälkeisistä tapahtumista? Kerro kokemuksistasi kommenttikentässä tai lähetä yhteystietosi uutiset@iltasanomat.fi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt