Ismo

Kotimaa

”Mitä minusta olisi tullut, jos olisin jäänyt Saksaan?”

Julkaistu:

Pari päivää sitten tuli kuluneeksi kolmekymmentä vuotta siitä hetkestä, jolloin nuori länsisaksalainen maahanmuuttaja R. Schatz astui upouuden M/S Mariellan kannelta Suomen maankamaralle. Pitäisiköhän hiljentyä hetkeksi ja tehdä jonkinlainen inventaario?

Kolmekymmentä vuotta ulkomailla. Yli puolet koko elämästä, lähes koko aikuisuus. Eihän tämä Suomi enää ulkomaalta tunnu, niin ahkerasti olen syönyt ruisleipää, mökkeillyt ja saunonut. Hankkinut jopa kansalaisuuden ja käynyt äänestämässä.

Välillä minulta kysytään, mitä minusta olisi tullut, jos olisin jäänyt Saksaan. Ilkeä kysymys. En osaa sanoa, sillä en totisesti tiedä, oliko Suomeen muutto elämäni vaikeustason laskemista vaiko nostamista.

Meikäläisellähän kävi mahdoton mäihä: 1980-luvulla länsisaksalainen oli Suomessa lähes paras mahdollinen maahanmuuttaja. Silloin oli voimassa YYA-sopimus, ja koko Suomessa eleli vain noin 16 000 ulkomaalaista. Suomi valmistautui itsenäistymään Neuvostoliitosta ja odotti, että pääsisi heittäytymään Länsi-Euroopan syliin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Täysin mahdotonta arvailla, mitä minusta olisi tullut, jos olisin jäänyt Saksaan. Paljon helpompaa on arvata, mitä minusta olisi Suomessa tullut, jos olisin tummaihoinen, venäläinen, virolainen tai jos etunimeni olisi Ahmed. Onneksi en tullut pakolaisena: minua ei kotoutettu, en joutunut vastaanottokeskukseen, ja pizzaa olen paistanut vain yksityisesti, ystäville ja perheenjäsenille.

Riittääköhän kolmekymmentä vuotta valkoihoisen länsieurooppalaisen integraatioon Suomessa? Ja mikä se integraatio tarkasti ottaen on? Pitääkö yrittää muuttua suomalaiseksi? Ja kuinka suomalaiseksi pitää itsensä tuntea ollakseen hyvin integroitunut?

Saksalaisuus ei ollut oma valintani, se tapahtui minulle, tuli kuin Manulle illallinen, ja kiitos kohtalolle siitä. Suomalaisuus sen sijaan on taito, jota olen itselleni vapaaehtoisesti pitkäjänteisellä työllä ja otsani hiessä hankkinut. Siitä olen ylpeä. Suomen talvesta, suomalaisesta ruoasta ja suomalaisista iskelmistä en vieläkään niin kauheasti pidä.

Suomalaisuus on taito, jota olen itselleni vapaaehtoisesti pitkäjänteisellä työllä ja otsani hiessä hankkinut.

Työssäni, vapaa-ajallani ja unissani suomi on nykyään ykköskieli, ja kiroilen selvällä suomen kielellä, kun lyön itseäni vasaralla peukaloon. Mutten oikein voi laulaa Maamme-laulua, sillä Suomi ei ole synnyin- eikä isänmaani. Isäni syntyi ja kuoli Saksassa, minä synnyin Saksassa ja kuolen todennäköisesti Suomessa, poikani syntyi Suomessa ja kuolee ties missä.

Meitä alkaa olla niin monta, että Maamme-laulun sanat kannattaisi ehkä päivittää. Miltä kuulostaisi ’kotimaa’?

Mutta toisaalta, modernina ihmisenä en voisi vähempää välittää. Mikä mahtaa olla kansallisen identiteetin arvo ja merkitys aikana, jolloin maailman sadasta suurimmasta taloudesta yli puolet on yhtiöitä ja alle puolet valtioita?

Sitä vain mietin: Onko kolmenkymmenen vuoden kokemuksistani jotain hyötyä uusille, nuorille maahanmuuttajille? Ja jos olisin uudestaan nuori, rakastunut mies, seurasinko sydäntäni taas Suomeen asti? Jotenkin epäilen sitä.

Niin paljon tämä peli on muuttunut.

Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    8. 8

      Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

    9. 9

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    10. 10

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    8. 8

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

    6. Näytä lisää