Jari, Jalmari

Kotimaa

Suojatiellä ollut jalankulkija huitoi autoilijalle Kuopiossa – veitsellä varustautunut kuski lähti takaa-ajoon puiston halki

Julkaistu:

41-vuotias kuopiolaismies ajoi lauantaina aamuyöllä autollaan takaa jalankulkijaa Kuopion ydinkeskustassa sijaitsevassa Snellmaninpuistossa.
25-vuotias mies seurueineen oli lauantaina aamuyöllä Kuopion keskustassa ylittämässä suojatietä pitkin katua Kuninkaankadun ja Kauppakadun risteyksessä, kun hän huomasi Kauppakatua sataman suunnasta tulevan auton ajavan melko lujaa vauhtia.

Suojatiellä ollessaan mies oli huitonut käsillään kyseisen auton kuljettajalle, jonka jälkeen kuljettaja oli peruuttanut risteyksessä ja lähtenyt ajamaan miestä takaa autolla Snellmaninpuiston kevyen liikenteen väylää pitkin.

Autoa karkuun juossut mies oli Itä-Suomen poliisin mukaan päässyt läheisen ravintolan järjestyksenvalvojan luo ja pyytänyt apua.

Auto oli ajanut puistoalueen läpi ja pysähtynyt Kuninkaankadulle. Jalankulkijan seurueessa ollut 28-vuotias mies oli mennyt autoa kuljettaneen 41-vuotiaan kuopiolaismiehen luo selvittämään asiaa, ja heidän välilleen oli poliisin mukaan tullut lyömistä puolin ja toisin. Kukaan ei kuitenkaan poliisin mukaan saanut isompia vammoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Paikalle menneet poliisit löysivät autoilijan hallusta teleskooppipatukan, ja miehellä oli ollut kädessään myös veitsi.

Veitsi ja teleskooppipatukka takavarikoitiin ja autoilija vietiin poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Kuulustelun jälkeen hän pääsi kuitenkin vapaaksi.

Poliisi epäilee miestä muun muassa pahoinpitelystä, vaarallisen esineen hallussapidosta sekä liikennerikkomuksesta.

Alkoholia tai huumaavia aineita ei poliisin mukaan liittynyt tapaukseen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  2. 2

    Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  5. 5

    Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

  6. 6

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  7. 7

    Viikon kotiruoat 50 eurolla: Herätä henkiin köksän kirjan klassikko

  8. 8

    ”Nykyajan nuoret on hienoja, minä kunnioitan heitä kauheasti” – 93-vuotias veteraani puhuu suorat sanat sodasta sekä Suomen nuorisosta

  9. 9

    Ruoveden lukio oli syksyn ylioppilas­kirjoitusten paras pakollisissa aineissa

  10. 10

    Uusi Firefox-nettiselain julki: Totuus kovista lupauksista testattiin heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  4. 4

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  5. 5

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  6. 6

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  7. 7

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  8. 8

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  9. 9

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  10. 10

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  2. 2

    Kapakkatappelu johti raakaan surmaan Mänty­harjussa – syyte: Mies veti revolverin ja ampui pakenevaa uhria neljästi kadulla

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  5. 5

    Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

  6. Näytä lisää