Eino, Einari

Kotimaa

Suomen Tukholman-suurlähetystön diplomaatit välittivät verovapaita tuotteita

Julkaistu:

Suomen Tukholman-suurlähetystön diplomaatit ovat välittäneet verovapaita tuotteita edustuston työntekijöille, jotka eivät olleet niihin oikeutettuja.
STT:n tietojen mukaan Suomen Tukholman-suurlähetystössä on kierretty veroja diplomaattistatusta hyväksi käyttäen. Ainakin osa virkamiehistä on hankkinut alkoholia ja tupakkaa verovapaasti myös niille edustuston työntekijöille, joilla ei ole tähän etuun oikeutta.

Verovapaiden tuotteiden edelleenvälitys on jatkunut STT:n saamien tietojen mukaan vuosikausia aina viime vuoteen saakka.

Ulkoministeriö tuli tietoiseksi Tukholman käytännöstä, kun suurlähettiläs Jarmo Viinanen ilmoitti väärinkäytöstä ministeriöön, kertovat valtiosihteeri Peter Stenlund ja alivaltiosihteeri Pirkko Hämäläinen. Hämäläisen mukaan Viinanen ilmoitti asiasta lopetettuaan toimintatavan.

Viinanen kertoo lopettaneensa ennen häntä aloitetun lainvastaisen käytännön vuodenvaihteessa 2014–2015.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– En halunnut osallistua enää siihen, sillä se on asemamaan lainsäädännön vastaista, Viinanen sanoo.

Valtiosihteeri Stenlundin mukaan ulkoministeriö ei ole itse puuttunut Tukholman tilanteeseen, sillä kyse on edustuston sisäisestä asiasta. Ministeriössä ei ole selvitetty myöskään sitä, onko vastaavia käytäntöjä muissa Suomen edustustoissa.

Ruotsin verovirasto: Laitonta toimintaa

Ruotsin veroviraston lakiasiantuntija Bodil Persson kertoo STT:lle, että suomalaisdiplomaattien oikeus ostaa verovapaita tuotteita perustuu Ruotsin lainsäädäntöön. Tuotteita saa ostaa niin paljon kuin haluaa ilman enimmäisrajaa.

– Tuotteita saa toki ostaa vain henkilökohtaiseen käyttöön, joten jos joku tilaa miljoonalla kruunulla verovapaita tuotteita, alamme kyllä kysellä asian perään, Persson kertoo.

Hänen mukaansa diplomaattistatuksella hankittujen verovapaiden tuotteiden välittäminen muille on laitonta toimintaa.

– Se tulkittaisiin laittomaksi veronkierroksi, Persson kertoo.

Nootti Suomelle?

Suomen entinen pitkäaikainen ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoo, ettei ole itse kuullut koskaan kyseisestä toiminnasta. Tuomioja oli ulkoministerinä toukokuun 2015 loppuun asti.

– Jos joku on asiasta tiennyt, ja jos sitä on tapahtunut, olisi minun pitänyt siitä tietää, Tuomioja kertoo.

Tuomiojan mukaan käytäntö on tuomittavaa sikäli, kun on rikottu sääntöjä.

Hänen mukaansa ulkomaisten diplomaattien tiedetään yleisesti väärinkäyttävän omaa asemaansa, mutta Suomi on korostanut sääntöjen noudattamista.

– Ruotsalaiset voisivat mahdollisesti antaa tällaisesta nootin Suomelle, Tuomioja arvioi mahdollista ruotsalaisten suhtautumista asiaan.

Uutista päivitetty kello 17.40.

Uutisen otsikkoa muutettu kello 17.48. Uutinen on STT:n omaa uutishankintaa. Tieto ei ole suoraan UM:ltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    4. 4

      Jymy-yllätys Salatuissa elämissä! Seppo poistui sarjasta – Jarmo Koski suuntasi vaimon kanssa Madeiralle

    5. 5

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    6. 6

      Erikoinen videoepisodi Lahden SM-liigaottelussa – raivostunut yleisö viskoi kolikoita jäälle

    7. 7

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    8. 8

      Pesistähti Toni Kohonen kutsui Matti Nykäsen Kainuun rauhaan – ”Masa haluaa ottaa iisimmin ja yritän tietysti tukea häntä

    9. 9

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    10. 10

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

      Onko sinussa ihmismielen synkkiä piirteitä? Psykologien kehittämä Likainen tusina -testi paljastaa narsistin ja psykopaatin

    9. 9

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    10. 10

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    4. 4

      Jymy-yllätys Salatuissa elämissä! Seppo poistui sarjasta – Jarmo Koski suuntasi vaimon kanssa Madeiralle

    5. 5

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    6. Näytä lisää