Heikki, Henna

Kotimaa

Nyt puhuu kohun keskellä oleva suurlähettiläs Viinanen: ”Mielestäni en ole tehnyt mitään sellaista”

Julkaistu:

– Koko prosessin aikana minulle ei ole kerrottu yksityiskohtaisesti, miten olisin itse aiheuttanut sen, että toimintaedellytykseni olisivat heikentyneet, Viinanen sanoo Ilta-Sanomille.
Ulkoministeri Timo Soini kertoi tiistaina tiedotteessa Tukholman-suurlähettiläs Jarmo Viinasen siirrosta takaisin Suomeen.

Viinanen on hämmentynyt ulkoministerin päätöksestä.

– Harmittaa todella paljon ja tuntuu epäoikeudenmukaiselta, mutta tämän kanssa on nyt elettävä. Pahalta tämä nyt tuntuu.

– Mielestäni en ole tehnyt mitään sellaista, joka oikeuttaisi tällaiseen päätökseen, suurlähettiläs Viinanen kertoo Ilta-Sanomille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suurlähettiläs huomauttaa vielä, ettei voi arvata motiiveja päätöksen takana.

– Tiedän vain itse, mitä olen tehnyt. Koko prosessin aikana minulle ei ole kerrottu yksityiskohtaisesti, miten olisin itse aiheuttanut sen, että toimintaedellytykseni olisivat heikentyneet, Viinanen sanoo.

– Ulkoministeriöön jätetyssä tarkastusraportissa suurlähetystön henkilökunta esittää yleisiä moitteita ja väitteitä minua kohtaan, mutta mitään ei ole yksilöity. Muutama on yksilöity, mutta ne eivät käsitykseni mukaan anna aihetta suurlähettilään vaihtamiseen, hän kertoo.

Viinanen on tehnyt myös kirjallisen vastineen kohusta.

– Haluan yleisesti todeta tässä, että en ole syyllistynyt epäasialliseen käytökseen, Viinanen kertoo omassa vastineessaan.

Viinanen kokee käyttäytyneensä lähtökohtaisesti hyvin.

– Jos puhutaan johtamisesta, tärkein asia tässä on se, että minun johdollani suurlähetystö on ylittänyt ja saavuttanut tulostavoitteet kaikilla toimialueilla.

Viinanen kuvailee tunnetilaansa epäuskoiseksi ja todella pettyneeksi. Hän huomauttaa vielä, että toisin kuin aiemmin kesällä on uutisoitu, häntä ei ole missään vaiheessa epäilty seksuaalisesta häirinnästä.

Luuletteko, että tämä olisi jonkinlainen rangaistus teitä kohtaan?

– Koen, että tämä on rangaistus joistakin tekemisistäni, joita minulle ei ole yksilöity. Tämä tuntuu todella pahalta ja eniten harmittavat väitteet kesällä, että olisin syyllistynyt seksuaaliseen häirintään henkilökuntaa ja vieraita kohtaan.

Ulkoministeri Soini ehdotti siirrettäväksi Suomeen nopeutetussa aikataulussa

Soini kertoi aiemmin tiistaina ministeriön tiedotteessa, että Suomen Tukholman-suurlähettiläs Jarmo Viinasen toimintaedellytykset ovat huonontuneet siinä määrin, että hän esittää Viinasta siirrettäväksi ministeriöön nopeutetussa aikataulussa.

Yksityiskohtaisesti jatkotoimista ministeriö kertoi tiedottavansa vasta sen jälkeen, kun asia on käsitelty valtioneuvostossa ja tasavallan presidentin esittelyssä.

Ulkoministerin esitys perustuu Tukholman-suurlähetystössä tehtyyn työhyvinvointia ja johtamista koskeneeseen sisäiseen tarkastukseen. Ulkoministeriön sisäisessä tarkastuksessa tutkittiin Viinasen käytöstä.

Uutista päivitetty kello 19.03. Lisätty Jarmo Viinasen kommentteja.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  4. 4

    Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

  5. 5

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  6. 6

    Miliisi etsi kellarista laittomia aseita, löysikin kaksimetrisen krokotiilin – naapurilta kylmänviileä kommentti

  7. 7

    Las Palmasin lentokaaos: Ilmasilta Ouluun häämöttää – matkassa yksi mutka

  8. 8

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  9. 9

    Menikö tuttu hieroja liian pitkälle? 47-vuotiasta miestä syytetään naisasiakkaan seksuaalisesta ahdistelusta

  10. 10

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  3. 3

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  4. 4

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  5. 5

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  6. 6

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  7. 7

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  8. 8

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  9. 9

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  10. 10

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  4. 4

    Pandaparin yhteiselo käynnistyi Ähtärissä: ”Hyvältä se kemia on näyttänyt”

  5. 5

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  6. Näytä lisää