Kotimaa

Autotalo Laakkosen omistajiin kuulunut Jyrki Laakkonen on kuollut – 50-vuotisjuhlat ehdittiin viettää sairaalassa

Julkaistu:

Laakkonen menehtyi varhain perjantaiaamuna vaikeaan sairauteen.
Autotalo Laakkosen omistajiin kuulunut Jyrki Laakkonen, 50, kuoli varhain perjantaiaamuna vaikeaan sairauteen.

– Ehdimme viettää hänen 50-vuotisjuhlansa sairaalassa, Jyrki Laakkosen isä, hallituksen puheenjohtaja Yrjö Laakkonen kertoo Ilta-Sanomille suru äänessään.

Yrjö Laakkonen kuvailee poikaansa suoraksi ja rehdiksi mieheksi ja kolmen pojan hyväksi isäksi.

– Hänen vaimonsa Päivi Turtiainen-Laakkonen oli yhdeksän kuukautta sairaalassa miehensä rinnalla, Laakkonen kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kurkunpään syöpää sairastanut Jyrki Laakkonen joutui jäämään huhtikuussa sairauslomalle. Hän täytti 50 vuotta heinäkuussa.

Hän työskenteli myös Kauppahuone Laakkonen Oy:n toimitusjohtajana. Emoyhtiöön kuuluvat Autotalo Laakkonen ja Veljekset Laakkonen Oy.

Laakkonen oli Pohjois-Karjalan Kirjapainon hallituksen jäsen ja sen entinen puheenjohtaja. Yhtiö kustantaa muun muassa sanomalehti Karjalaista.

Ensimmäisenä asiasta uutisoi sanomalehti Karjalainen.