Poliisin määrärahat taas tapetilla – syrjäseuduilla poliisille ei välttämättä edes soiteta: ”Kun ette tule kuitenkaan”

Julkaistu:

Perjantainen aamupäivä Sisä-Suomen poliisilaitoksen Jyväskylän kenttäyksikön valvonta- ja hälytyssektorin pohjoisen alueen Äänekosken väistötiloissa. Vanhemmat konstaapelit Tuomas Metsola ja Kimmo Niemi istuvat taukotuvassa virka-asuissaan mahdollista hälytystä odotellen.

Aamuseitsemältä alkaneen työvuoron aikana kaksikko on jo ottanut talteen yhden Saarijärvellä riehuneen miehen ja hoitanut pari pienempää liikennetehtävää. 12 tunnin vuoro päättyy iltaseitsemältä.

Juuri nyt ei ole hätää. Mutta jos Pihtiputaan perälle Muurasjärvelle tulee kiireellinen hälytys, niin partio K-S 132 laittaa pillit päälle ja kaasuttaa kohti nelostietä. Perille, noin 120 kilometrin päähän ehditään ehkä tunnissa.

– Ihminen saa valita asuinpaikkansa itse, ja jokaisen kansalaisen pitäisi olla tasa-arvoisessa asemassa. Kaikilla on oikeus verorahoilla kustannettuun turvallisuuteen, Niemi linjaa.

– Jos tulee kiireellinen tehtävä Pihtiputaalle, voidaan joskus joutua sanomaan, että meillä kestää tunnin verran tulla, Metsola konkretisoi.

Tasa-arvo turvallisuuden suhteen ei siis toteudu täysimääräisesti, ymmärrettävistä syistä. Valtion säästötoimet näkyvät väkisinkin poliisin työssä. Kaksikko ei halua puhua luvuista, mutta selväksi tulee, että aluetta vartioivia partioita oli ennen enemmän.

– Tämä näkyy siinä, etteivät kauempana asuvat enää ilmoita asioista niin herkästi. Kauempana siedetään paljon enemmän häiriköintiä. Siellä on vaan pakko sietää, Metsola kuvailee tilannetta.

Kun mustamaija ehtii vaikkapa Pihtiputaan raitille partioimaan, vastaanotto on positiivinen.

– Ihmiset toivovat näkevänsä meitä useammin. Samalla he kertovat, etteivät viitsi pikkuasioissa soittaa, kun ette tule kuitenkaan, Niemi sanoo.

– Mutta tietysti tulemme, kun on tarvetta, Metsola jatkaa.


Myös rikollisin mielin liikkeellä olevat kansalaiset tietävät, että lähin partio voi mahdollisesti olla kaukana. Pahantekijät ehtivät siinä ajassa kauaksi tekopaikalta.

– Varmaan on ihmisiä, jotka käyttävät tätä tietoa hyväksi. Kiinnijäämisen riski on pienempi, Metsola myöntää.

Ja kun tien päälle mennään, koppiautosta näkee monenlaista tielläliikkujaa.

– Silloin on priorisoitava, voiko hoitaa matkan varrella yksittäisen ylinopeuden vai ei. Mielellään sitä tekisi kaiken, mutta siihen ei vaan pysty, Niemi harmittelee.

Vastaan kaahaavan auton perään ei siis läheskään aina voi kääntyä. Moni liikenneturvallisuutta vaarantava kuski välttyykin sakoilta.

Yleisen turvallisuudentunteen lisäämiseksi partiot haluaisivat olla enemmän ihmisten ilmoilla, näkyvissä. Valitettavasti arvokasta työaikaa menee ihan liikaa juoppojen kuskaamiseen. Lisäharmia tuo se, ettei Äänekoskella ole tällä hetkellä omaa poliisiasemaa eikä sen vuoksi myöskään putkatiloja.

– Päihtynyt pitää kuljettaa putkaan joko Saarijärvelle tai Jyväskylään. Ne voivat olla monen tunnin tehtäviä – ja kuskattavakin usein selviää matkan aikana, Metsola naurahtaa.

Partioiden vähyys laskee myös poliisin omaa työturvallisuutta. Vaaralliselle keikalle joudutaan usein lähtemaan yhden partion voimin, eikä tukipartio ole lähelläkään.

– Samat tehtävät hoidetaan nyt pienemmällä porukalla. Tyhminkin konstaapeli tajuaa, että työmäärä lisääntyy, Niemi siirtyy itseironian puolelle – ja vakavoituu.

– Tämä on aika raadollista työtä. Emme ole kivojen asioiden äärellä vaan aika äärimmäisten asioiden parissa.

Lisätyövoiman lisäksi Metsolan ja Niemen toivelistan kärkipäässä on uusi poliisiasema Äänekoskelle. Sisäilmaongelmien vuoksi suljetun vanhan aseman toiminta on hajautettu maakuntaan, mikä vaikeuttaa toimintaa monin tavoin. Asemapaikka on virallisesti Saarijärvellä, liki 30 kilometriä nelostieltä.

Nykyisissä väistötiloissa mukavuudet ovat kohtuulliset, vaikkei sosiaalitiloja olekaan. Paikalta saa lisäksi yhteyden poliisin tietokantaan, joten tehtävien kirjaaminenkin onnistuu.

– Jonkun aikaa olimme yhdessä kopissa tehtaan vieressä. Siellä oli käytännössä vain taukotilat. Ennen sitä vietimme tauot käytännössä Hirvaskankaan ABC:lla, Niemi kertoo.

Tilaongelmaan on onneksi luvattu ratkaisu. Pian on määrä aloittaa uuden poliisiaseman rakentaminen Äänekoskelle. Jos hyvin käy, niin valmista tulee vuonna 2019.

– Äkkiä tänne saadaan rakennettua miljardin euron biotuotetehdas, mutta muutaman miljoonan poliisiasema kestää paljon kauemmin, kaksikko murehtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt