Senja

Kotimaa

HUS-johtaja vastasyntyneen kuolemasta Kätilöopistolla: ”Tutkinta on kesken”

Julkaistu:

Valvira tutkii kätilön toimintaa Kätilöopistolla maaliskuussa kuolleen vastasyntyneen tapauksessa.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira tutkii Kätilöopistolla maaliskuussa tapahtunutta vastasyntyneen kuolemaa. Tapauksesta uutisoi eilen ensimmäisenä Iltalehti.

– Se pitää paikkansa. Tutkinta on kesken, eikä siitä ole lopullista päätöstä tehty, sanoo naistentaudit ja synnytykset -toimialan johtaja Seppo Heinonen Ilta-Sanomille.

Heinosen mukaan Valvira tutkii kätilön toimintaa synnytyksessä ja koko synnytyksen hoitoa. Vastasyntynyt kuoli synnytyksen aikana, hän tarkentaa.

Tutkinnan kohteena oleva kätilö on Heinosen mukaan hyvin kokenut ja on edelleen työsuhteessa Kätilöopistolla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Hän on aikaisemmin toiminut täysin moitteettomasti. Ennen kuin tässäkään tapauksessa otetaan mitään kantaa, täytyy odottaa, että Valvira on muodostanut oman kantansa.

200 vastasyntynyttä kuolee Suomessa vuosittain

Heinosen mukaan vuosittain Suomessa noin 200 vauvaa syntyy kuolleena tai kuolee ensimmäisen elinviikkonsa aikana. Kätilöopisto on kuitenkin tilastojen valossa erittäin turvallinen paikka synnyttää, Heinonen lisää.

– Osa tapauksista on sellaisia, joissa kuolema on tapahtunut jo hoitoon hakeutuessa, osa tapahtuu synnytyksen aikana ja osa synnytyksen jälkeen.

Syyt vastasyntyneiden kuolemiin ovat hyvin moninaiset ja niihin vaikuttavat monenlaiset taustatekijät.

– Meillä on äkillisiä hätätilanteita, joissa kohdunseinämä voi repeytyä. Sikiöllä voi olla napasolmu, joka kiristyy nopeasti. Sikiön napasuonet voivat kiinnittyä kohdun sisäsuun päälle, ja kun kalvot puhkeavat, sikiön napasuonet alkavat vuotaa ja sikiö menetetään hyvin äkillisesti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Koulupoika pelasti hyiseen mereen pudonneen naisen hukkumiselta Suomenlinnassa

  2. 2

    Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

  3. 3

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  4. 4

    Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

  5. 5

    Venäläiskanava käänsi Torvaldsin sanat täysin väärin: ”Ei ole ensimmäinen kerta, mutta karkein tämä on”

  6. 6

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  7. 7

    Anne Kyllönen putoamassa Suomen olympiajoukkueesta – saa vielä yhden mahdollisuuden!

  8. 8

    Isis ilmoittaa tehneensä iskun Pelastakaa Lapset -järjestön tiloihin

  9. 9

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  10. 10

    Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  2. 2

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  3. 3

    Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

  4. 4

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  5. 5

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  6. 6

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  7. 7

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  8. 8

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  9. 9

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  10. 10

    Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  9. 9

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  10. 10

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Koulupoika pelasti hyiseen mereen pudonneen naisen hukkumiselta Suomenlinnassa

  2. 2

    Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

  3. 3

    Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

  4. 4

    Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

  5. 5

    Venäläiskanava käänsi Torvaldsin sanat täysin väärin: ”Ei ole ensimmäinen kerta, mutta karkein tämä on”

  6. Näytä lisää