Rasmus, Asmo

Kotimaa

Sipilä junaili valtiosihteerinsä Lehtomäen Solidiumiin – 30 000 euron palkkio vuodessa

Julkaistu:

Juha Sipilän valtiosihteerin nimittäminen valtion sijoitusyhtiön hallitukseen on kuin lyhytnaruinen kaulapanta, arvelee politiikan tutkija.
Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin ylimääräinen yhtiökokous päätti viime viikon perjantaina sijoitusyhtiön hallituksen uudesta kokoonpanosta.

Valtio-omisteisen yhtiön yhtiökokouksessa päätösvaltaa käyttää valtio-omistaja, eli hallitus ja eduskunta, sen kautta pääministeri Juha Sipilä (kesk), valtioneuvoston kanslia ja sen omistajaohjausosasto. Solidium on vähemmistöomistajana kahdessatoista pörssiyhtiössä. Sijoitusyhtiön osake­omistusten markkina-arvo on noin 6,7 miljardia euroa.

Hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Eija Ailasmaa ja varsinaisiksi jäseniksi Aaro Cantell, Markku Hyvärinen, Marjo Miettinen sekä entinen kansanedustaja ja ministeri Paula Lehtomäki (kesk).

Samalla hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Harri Sailas, joka toimi aiemmin puheenjohtajana myös Finavian ja Alkon hallituksissa. Ennen eläköitymistään hän työskenteli työeläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimitusjohtana. Hyvärinen taas on toiminut aiemmin eläkevakuutusyhtiö Varman varatoimitusjohtajana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Aiemmin ympäristöministerinä ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä toiminut Lehtomäki puolestaan on nykyisin pääministeri Juha Sipilän kanslian valtiosihteeri. Lehtomäki on koulutukseltaan valtiotieteen kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri.

Sipilä kertoi maanantaina Taloussanomille hallituksen vaihtamisen liittyvän uusittuun omistajaohjausstrategiaan. Sipilä haluaa vakauttaa Solidiumin aseman ja kehittää sen roolia aiempaa aktiivisemmaksi.

Erkka Railo, Turun yli­opiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija, toteaa, että Lehtomäen nimittäminen hallitukseen sopii hyvin Sipilän kuvailemiin tavoitteisiin.

– Siihen se istuu hyvin, enkä näe siinä äkkiseltään mitään ongelmaa. Jos Solidium halutaan pitää poliittisessa ohjauksessa, niin kaikin mokomin sinne kannattaa laittaa henkilö, joka pystyy toimintaa ohjaamaan, Railo sanoo.

– Tässä on laitettu Solidiumille lyhyen narun kaulapanta. Jos siellä on suoraan pääministerille vastaava henkilö hallituksessa, niin silloin se on valtioneuvoston hyvin suorassa kontrollissa. Tämä herättää varmasti keskustelua siitä, miksi valtio omistaa yrityksiä ja mitä tekee niillä, Railo lisää.

Hallituksen puheenjohtaja Sailakselle maksetaan toimestaan 5 500 euroa kuukaudessa.

Lehtomäki ja muut hallituksen uudet jäsenet nettoavat paikoistaan 2 500 euron suuruista kuukausipalkkiota koko vuoden ajalta, yhteensä 30 000 euroa. Tämän lisäksi heille maksetaan 600 euron suuruinen kokouspalkkio kustakin kokouksesta.

Solidiumin hallitus kokoontui tilikaudella 2014–2015 11 kertaa ja tilikaudella 2015–2016 10 kertaa. Näin ollen hallituksen jäsenet saavat kuukausipalkkansa päälle vielä noin 6000 euron suuruisen summan, riippuen kokousten määrästä. Koko vuoden palkkiosummaksi muodostuu siis noin 36 000 euroa.

Hallituksen kokouksissa käsitellään Solidiumin mukaan muun muassa yhtiön strategiaan liittyviä asioita, osakemyyntejä ja -ostoja, hallintoon liittyviä asioita sekä muita osakeyhtiön hallitukselle kuuluvia asioita. Kokousten kesto vaihtelee kokouksessa käsiteltävien asioiden mukaan ja voi olla lyhyt yhtä asiaa koskeva puhelinkokous tai koko päivän kestävä strategiakokous.

”Kyllä tämä tuli ihan viran puolesta”

Lehtomäki kertoo Ilta-Sanomille, että aloite asiaan tuli nimenomaan pääministeri Juha Sipilältä.

Lehtomäki toimii tällä hetkellä Sipilän valtiosihteerinä.

– Päädyin tehtävään koska omistajaohjausministeri, eli pääministeri siihen kysyi. Kyllä tämä tuli ihan viran puolesta, valtiosihteerin tehtävien päälle, Lehtomäki sanoo.

Lehtomäki sanoo, ettei Sipilän tarvinnut erityisemmin houkutella häntä tehtävään.

– Se taitaa olla ihan asetuksessa todettu, että valtiosihteerin tehtävä on auttaa pääministeriä hänen tehtävänsä hoidossa. Jos esimies pyytää, niin lähtökohtaisesti pitää tietenkin olla valmiina, Lehtomäki kertoo.

– Päätös ei kuitenkaan siinä mielessä ollut helppo, että tässä täytyy katsoa myös, että tälle tehtävälle siirtyy tilaa. Eli täytyy katsoa muutamien muiden tehtävien tilannetta.

Lehtomäki kertoo, että hänellä on vastaavasta tehtävästä aiempaa kokemusta pienen start up -yrityksen hallituksesta, mutta hän on pyytänyt tehtävästä eroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    4. 4

      Nyt puhuu viljelijä 300 000:n hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    5. 5

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    6. 6

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    7. 7

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    8. 8

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    9. 9

      NHL-tähti joutui sairaalaan – viheliäisen sairauden syytä ei tiedä varmasti kukaan

    10. 10

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    4. 4

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    7. 7

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    10. 10

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    3. 3

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    4. 4

      Nyt puhuu viljelijä 300 000:n hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    5. 5

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    6. Näytä lisää