Valtakunnansyyttäjä selittää raiskausranneke-kommenttiaan – ”En ole mitenkään ylpeä”

Julkaistu:

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen keräsi kritiikkiä viestillään maksurannekkeiden mahdollisesta yhteydestä raiskauksiin.
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen epäili tiistaina Twitterissä, että alkoholilain muutokset voisivat johtaa esimerkiksi raiskauksiin. Nissisen kommentti liittyy viinarannekkeiksikin kutsuttuun maksutapaan.

Taloussanomissa ja Ilta-Sanomissa kerrottiin tiistaina, että uusi alkoholilaki voi sallia esimerkiksi sen, että festivaaleilla voitaisiin myydä rannekkeita, joiden avulla asiakkaat pystyisivät hoitamaan kaikki maksunsa.

Nissinen otti asiaan kantaa valtakunnansyyttäjän virallisella Twitter-tilillä.



Jos twiitti ei näy oikein, voit katsoa sen tästä.

Nissinen kertoo Ilta-Sanomille, että hänen tarkoituksenaan oli huomauttaa alkoholin käytön ja rikosten yhteydestä.

– Kokemus on Suomessa osoittanut, että alkoholilain muutokset, jotka tavalla tai toisella lisäävät saatavuutta, näkyvät meillä rikostilastoissa. Meillä väkivaltarikollisuus on hyvin voimakkaasti humalavetoista, ja pidän raiskauksia väkivaltarikoksina, Nissinen sanoo.

Nissisen mukaan tilastoista voi nähdä, että aikoina, jolloin alkoholin kulutus on kasvanut, myös monia rikoksia on tehty enemmän.

– Nimike ei ollut kovin onnistunut. Ajatukseni oli se, että jos esimerkiksi festivaaleilla ranneke johtaa siihen, että alkoholia nautitaan enemmän kuin sitä muuten nautittaisiin, niin silloin siinä altistutaan enemmän tilanteille, joihin saattaa liittyä väkivaltarikoksia ja raiskauksia.

Valtakunnansyyttäjän mukaan hänen tarkoituksenaan ei ollut antaa ymmärtää, että raiskaukset johtuisivat suoraan uhrin humaltumisesta.

– Pahoinpitelyrikoksissa ja vastaavissa tekijä, uhri tai molemmat ovat erittäin usein humalassa. En ole mitenkään ylpeä siitä nimikkeestä, jota käytin, Nissinen toteaa.

Maksurannekkeita itsessään Nissinen ei pidä ongelmana, mutta hänen mukaansa on selvää, että alkoholia voi rannekkeen kanssa kulua tavallista enemmän.

 

Nimike ei ollut kovin onnistunut. Ajatukseni oli se, että jos esimerkiksi festivaaleilla ranneke johtaa siihen, että alkoholia nautitaan enemmän kuin sitä muuten nautittaisiin, niin silloin siinä altistutaan enemmän tilanteille, joihin saattaa liittyä väkivaltarikoksia ja raiskauksia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt