Kansainvälinen jättiselvitys julki: Suomi on maailman toiseksi turvallisin maa!

Suomalainen luottaa poliisiin ja kokee olonsa turvalliseksi.

Suomi sijoittui hyvin turvallisuusvertailussa. Esimerkiksi poliisiin luotetaan, vaikka poliisien määrä jääkin suhteessa pieneksi.

2.8.2016 18:02

Suomi on maailman toiseksi turvallisin maa, ilmenee uudesta kansainvälisestä WISPI-selvityksestä.

Selvitys mittasi eri maiden sisäistä turvallisuutta ja poliisin toimintaa. Pisteitä maat saivat muun muassa sen perusteella, miten eri turvallisuusviranomaiset toimivat ja miten turvalliseksi kansalaiset kokevat olonsa. Pisteiden mukaan maat laitettiin paremmuusjärjestykseen.

Arvostelun viiden kärjen muodostivat Singapore, Suomi, Tanska, Itävalta ja Saksa.

Suomea turvallisempi maa on vain Singapore.

Useilla mittareilla arvioituna Suomi sijoittui kärkisijoille

Suomi sijoittui kärkeen arvioitaessa laillisuuskysymyksiä. Suomi on mallimaa myös järjestelmän toiminnan ja tulosten kannalta.

Suomessa on vähän korruptiota. Suomi sijoittui viidenneksi, kun listattiin maita, joissa on vähiten korruptiota.

Suomessa poliisia ei yritetä lahjoa. Suomi oli kolmas, kun maat listattiin sen perusteella, missä yritetään lahjoa poliisia vähiten.

Parannettavaakin selvityksessä ilmeni

Turvallisuuden tarjoajana Suomi jäi muista jälkeen. Suomessa on vähän poliiseja. Selvitys nosti esille, että Suomessa on 149 poliisia 100 000 asukasta kohden. Yksityinen turva-ala on Suomessa myös pientä.

Toisaalta Suomessa on keskimääräistä vahvempi armeija. Sotilashenkilöitä on 404 henkeä 100 000 asukasta kohden, kun keskivertoluku on 384.

Kansalaiset ja asiantuntijat luottavat Suomessa poliisiin. Suomalaisista 85 prosenttia ilmoitti luottavansa paikalliseen poliisiin. Luku on kolmanneksi korkein maailmassa.

Kansalaiset kokevat olonsa turvalliseksi

Selvitys tuo esille, että väkivallanteot ovat Suomessa harvinaisia. Suomessa on ilmennyt yksi terrorismiksi luokiteltava teko viime vuosikymmeninä. Vuonna 2007 Jokelan koulussa pyssymies ampui ja haavoitti ihmisiä.

Henkirikoksia Suomessa on enemmän kuin muissa viidessä kärkimaassa. Väkivaltarikoksia Suomessa on kansainvälisesti verrattuna vähän.

Turvallisuuden tunne on Suomessa vahvaa. Kansalaisista 81 prosenttia sanoo, että he tuntevat olonsa turvalliseksi, jos he kävelevät keskellä yötä kaupungilla.

Ranking-listan hännille jäivät Pakistan, Uganda, Kenia, Kongon demokraattinen tasavalta ja Nigeria. Maailman turvattomin maa on selvityksen perusteella Nigeria.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?