Anja, Anita

Kotimaa

Kaljakellujat rikkoivat Timon taloyhtiön laiturin ja käyttivät pihaa vessana – ”Puoli viideltä siellä oli aivan täysi rumba päällä”

Julkaistu:

Vantaa
Kaljakellunta keräsi lauantaina ison joukon kellujia Vantaanjokeen. Reitin varrella asuva mies kertoo useiden kellujien ottaneen heidän taloyhtiönsä laiturin maihinnousupaikakseen ikävin tuloksin.
Vantaanjoen varrella asuva Timo Martikainen kertoo, että kaljakellunta aiheutti jo toistamiseen ongelmia heidän taloyhtiönsä tontilla Helsingissä. Taloyhtiön laituri tarjosi lauantain aikana usealle kellujalle levähdyspaikan kielloista ja esteistä huolimatta. Martikainen kirjoitti asiasta Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin maanantain lehdessä.

Ilta-Sanomat tavoitti Martikaisen iltapäivällä.

– Haluaisin painottaa, etten pidä tapahtumaa itsessään mitenkään ongelmallisena. Tapahtumalla vaan pitäisi olla selkeä järjestäjä, jotta osallistujat tuntisivat edes hieman vastuullisuutta teoistaan, Martikainen tuumaa.

Martikainen kertoo lauantain jakautuneen selvästi kolmeen eri ajanjaksoon, jolloin hän seurasi kellujien toimia taloyhtiön rannassa. Iltapäivän alkaessa tunnelma joessa kellujilla vaikutti olevan kaikin puolin leppoisa, ja ohi kävelleet ihmisetkin tuumasivat tapahtuman vaikuttavan hauskalta. Vielä kahden jälkeen iltapäivällä tunnelma oli rauhallinen, vaikka kellujien määrä olikin selvästi lisääntynyt.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Iltapäivällä meininki muuttui

– Mennessäni rantaan puoli viideltä siellä oli aivan täysi rumba päällä. Tässä ei myöskään ole kyse pelkästään meidän laiturista, vaan kaikkien läheisten taloyhtiöiden samanlaisista laitureista myös. Siellä ihmiset pysähtelivät päästäkseen pissalle, Martikainen kertoo.

Martikaisen taloyhtiön ongelmaksi koitui vielä rannan vieressä kulkeva aita, joka kääntyy juuri sopivaan kulmaan, jotta sen piilossa on helppo käydä tarpeillaan katseilta piilossa. Martikainen kertoo, että puoli seitsemän aikaan koko ranta muuttui maihinnousupaikoiksi.

Mennessäni rantaan puoli viideltä siellä oli aivan täysi rumba päällä.

– Varmaan monet kyllästyivät siinä iltaa kohden, ettei enää jaksanut kellua ja huomasi laiturilta olevan helppo päästä ylös. Tästähän menee bussitkin muutaman sadan metrin päästä, niin mikäs olisi parempi paikka lopettaa kelluskelu, Martikainen pohtii.

Kieltokyltti ei tepsinyt

Viime vuodesta oppineena Martikainen oli vienyt ennen kellunnan alkua rantaan ison kieltokyltin ja ympäröinyt taloyhtiön laiturin lippusiimalla.

Kiellot eivät kuitenkaan kellujia tuntuneet haittaavan. Martikainen kertoo käyneensä useita keskusteluja paikalle pysähtyneiden kanssa, joista suurin osa oli kyllä ymmärtäväisiä.

Tästähän menee bussitkin muutaman sadan metrin päästä, niin mikäs olisi parempi paikka lopettaa kelluskelu.

– Eivät ne kaikki tietenkään paukapäitä olleet, vaan useat jopa kysyivät lupaa, että saavatko pysähtyä pissalle. Totesin, etten tietenkään voi antaa heille lupaa, sillä sittenhän minun pitäisi sallia kaikille muillekin sadoille kellujille sama, ja pojat kyllä ymmärsivät.

Martikaisen mukaan taloyhtiön laituri kuitenkin vaurioitui. Nyt Martikainen pohtiikin, kuka tapauksesta vastaa. Tukevarakenteinen puulaituri ei kestänyt, kun kymmenet ihmiset juoksevat sitä pitkin samaan aikaan. Laiturin kohtaloa pohditaan seuraavalla viikolla taloyhtiön kokouksessa.

Uusi keino maihinnousun estämiseen?

– Ensi vuonna voitaisiin järjestää samaan aikaan vaikka omat viininmaistajaiset kaikkien alueen taloyhtiöiden toimesta laitureilla. Ehkä sitten vastaavaa maihinnousua ei enää tapahtuisi, Martikainen naurahtaa.

Vantaanjoen suurimman kesätapahtuman Martikainen soisi jatkuvan vielä tulevaisuudessakin, mutta nimenomaan vastuunkantoon tulisi saada muutos. Muutaman kaveruksen tempauksesta syntynyt tapahtuma on paisunut niin isoksi, ettei se yksinkertaisesti voi toimia ongelmitta enää ilman järjestävää tahoa.

– Jutellessani muutaman nuoren tytön kanssa rannassa, he kertoivat tämän olevan vain tällainen rajat ylittävä hauska juttu, minkä kyllä ymmärrän. Teimme mekin nuorempana kaikkea vastaavaa, mutta kannoimme aina teoistamme vastuun emmekä rikkoneet toisten omaisuutta.

Päällimmäinen huoli Martikaisella on nimenomaan tapahtumaan liittyvässä täydellisessä välinpitämättömyydessä. Sillä annetaan miehen mukaan erittäin huonoa mallia nuoremmille, eikä se ole kenenkään edun mukaista.

SITAATTI

Ensi kertaa vuonna 1997 järjestetyn tapahtuman ongelmaksi on muodostunut osallistujien roskaaminen. STT kertoi viikonloppuna, että tapahtuman jälkien siivoamiseen kuluu Helsingin kaupungilta vuosittain kymmeniätuhansia euroja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Titanicin 1. luokan matkustajan kirjeestä maksettiin jättisumma – ”Tärkein Titanic-kirje, jonka olemme huutokaupanneet”

    7. 7

      Nokian Edenin uima-altaaseen tuli vuoto, asiakkaat evakuoitiin ilman vaatteita taivasalle

    8. 8

      Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

    9. 9

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    10. 10

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    3. 3

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    4. 4

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. Näytä lisää