Silja, Selja

Kotimaa

Kuva: Meteorologi hämmästyi näystä – leppäkerttujen vyöry Suomeen tallentui Ilmatieteen laitoksen tutkakuvaan

Julkaistu:

Kovakuoriaiset
Venäjältä tullut ”puna-armeija” eli leppäkertut valtasivat Suomen. ”Suomen ilmavalvonta” eli Ilmatieteen laitoksen säätutka tallensi invaasion.
Punainen leppäkerttuarmeija idästä on vallannut eteläisen Suomen. Leppäkerttuja on ollut viime päivinä massoittain. Ne ovat tulleet Venäjältä.

Leppäkerttujen ”puna-armeijan” massiivinen rantautuminen Etelä-Suomeen ei jäänyt huomaamatta. Tutkakuva paljasti invaasion, hyönteisarmeijalla ei ole häiveteknologiaa.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Juha Tuomola kertoo huomanneensa keskiviikkona tutkakuvassa erikoista pientä kaikua.

– Ihmettelin, kun säässä ei silloin ollut yhtään mitään muuta ihmeellistä, ja tutkakuvissa kuitenkin näkyi sellaista matalaa kaikua. Ajattelin, että se varmaan ottaa jotakin, mitä nyt ilmassa lenteleekään, Tuomola kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kyse oli hyönteispilvestä.

Tällaiselta hyönteispilvi näytti Ilmatieteen laitoksen säätutkakuvassa:

Yllä oleva tutkakuva on otettu keskiviikkona kello 14.

– Eteläisessä Suomessa tuo sininen tutkakaiku on peräisin hyönteisistä, ja vähän myös linnuista, sanoo Ilmatieteen laitoksen vanhempi tutkija Harri Hohti.

Kuvassa Suomenlahden kaakkoispuolelta lähestyvä sinivihertävä alue on sadetta.

Viime päivinä leppäkerttuja on tullut Venäjän puolelta tulleen lämpimän ilmavirtauksen mukana todella paljon.

Ilta-Sanomien lukija kuvasi leppäkerttujen punertavan armeijan Katariinan Meripuistossa Kotkassa.

Hyönteistutkija Jaakko Kullberg Helsingin yliopistosta kertoi Helsingin Sanomille, että leppäkerttumassat ovat saapuneet Suomeen ruuan perässä. Venäjällä kuuma kesä on moninkertaistanut hyönteiskannan, minkä vuoksi ruoka on siellä käynyt vähiin.

Eräs Ilta-Sanomien lukija kuvasi mökkilaiturillaan Saimaalla kipittävän valtavan leppäkerttulauman – ”leppäkerttujen formulakisat”. Katso kuva täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      Vasemmistoliiton Honkasalo kertoo saamastaan seksuaalisväritteisestä törkypostista – pitää syynä Halla-ahon kirjoitusta

    9. 9

      Yön uutiset: Katso, mitä tapahtui kun nukuit

    10. 10

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    8. 8

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    9. 9

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    10. 10

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      1970-luvun teini-idoli David Cassidy on kuollut

    6. Näytä lisää