Hilma

Kotimaa

Oululaismies lähetti maailmalle yli 350 000 euroa olemattoman arpajaisvoiton toivossa – ei meinannut uskoa poliisia

Julkaistu:

Oulun poliisi onnistui pysäyttämään epäillyn tekstiviestihuijauksen noin kuukausi sitten.
Oululaismies menetti poliisin mukaan epäillyssä huijaustapauksessa vajaat 300 000 euroa. Hän oli poliisin mukaan saanut viime vuoden huhtikuussa tekstiviestin miljoonan arpajaisvoitosta. Häntä oli pyydetty lähettämään rahaa saadakseen voittorahat. Mies oli alkanut poliisin mukaan lähettää rahaa Englantiin, Turkkiin, Kyprokselle ja Puolaan rekisteröidyille tileille.

– Henkilölle oli soiteltu, ja soittajat tiesivät uhriksi joutuneen taustatietoja. Hänelle oli jopa lähetetty pankkikortin tapainen kortti postissa ja kerrottu, että pin-koodi ilmoitetaan hänelle, kun hän lähettää lisää rahaa, kertoo rikosylikomisario Tapani Tasanto.

Hän lähetti rahaa ulkomaille kaikkiaan noin 350 000 euroa.

Miehen pankki oli lopulta lainmukaisesti ilmoittanut keskusrikospoliisin rahanpesuyksikköön jatkuvista suurista rahalähetyksistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kävimme sitten puhuttamassa häntä, eikä hän meinannut uskoa, että kyse on mahdollisesti huijauksesta, Tasanto kertoo.

Poliisi sai pysäytettyä kaksi rahalähetystä, joiden suuruus oli 40 000 ja 15 000 euroa. Tutkinnassa on tullut esille liuta tilinomistajien ja muitakin nimiä. Nyt poliisi tutkii, mitä nimien takaa löytyy.

Vain pari viikkoa sitten niin Oulussa kuin muuallakin kiersi taas uusia arpajaishuijausviestejä, joita saivat muun muassa oululainen poliisi, syyttäjä ja tuomari.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  5. 5

    Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

  6. 6

    Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

  7. 7

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  8. 8

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  9. 9

    Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

  10. 10

    Mies riehui pistoolin kanssa marketin pihalla – osoitti mansikanmyyjää aseella ja tuijotti herkeämättä silmiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  6. 6

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  7. 7

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  8. 8

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  9. 9

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  10. 10

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  5. 5

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  6. 6

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  7. 7

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Brittilehti: ”Väsynyt” Vladimir Putin harkitsi eroa viime vuonna

  3. 3

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  4. 4

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  5. 5

    Amerikkalaisen tähtijuontajan ohjelma hyllytettiin – kahdeksan naista syyttää ahdistelusta

  6. Näytä lisää