Jari, Jalmari

Kotimaa

Poliisioperaatio yöllä Mellunmäessä: mies ammuttiin käsiaseella – tekijä otettu kiinni

Julkaistu: , Päivitetty:

Yksi ihminen on kuollut ampumistapauksessa Helsingin Mellunmäessä viime yönä.
Ampumistapaus aiheutti poliisioperaation Mellunmäessä Helsingissä maanantain ja tiistain välisenä yönä. Välikohtaus sattui noin puolen yön aikaan Laakavuorenkujalla.

Helsingin poliisista kerrotaan, että yksi ihminen kuoli ampumavälikohtauksessa.

Paikalla oli yöllä useita poliisipartioita.

Tutkinnanjohtaja, komisario Kirsi Kanth kertoo STT:lle, että ulkona ammuttiin käsiaseella yksi laukaus. Tapaus sattui Laakavuorenkujalla hieman puoli kahdentoista jälkeen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Epäilty tekijä tavoitettiin melko pian lähistöltä. Poliisi ei ollut vielä tiistaina varhain aamupäivällä kuulustellut häntä. Kanth ei toistaiseksi ottanut kantaa siihen, olivatko nuoret suomalaismiehet toisilleen entuudestaan tuttuja ja mikä olisi teon mahdollinen motiivi.

Epäilty on syntynyt vuonna 1985 ja uhri vuonna 1992.

– Kyllä hänellä rikostaustaa on, Kanth kertoi epäillystä.

Tapausta tutkitaan tappona.

Uutista päivitetty kello 9.26. Tekijä otettu kiinni.

Uutista päivitetty kello 10.04. Tutkinnanjohtaja Kirsi Kanth kommentoi tapausta STT:lle.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  2. 2

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  3. 3

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  6. 6

    Sisko HS:ssä: Down-tyttöä tuijotetaan ja haukutaan: ”Onks sun siskolla ees aivoja”

  7. 7

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  8. 8

    Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

  9. 9

    Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

  10. 10

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  4. 4

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  5. 5

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  6. 6

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  7. 7

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  8. 8

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  9. 9

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  10. 10

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  2. 2

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  3. 3

    Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

  6. Näytä lisää