Ursula

Kotimaa

Sdp ja perussuomalaiset vastustavat kokoomuksen ehdotusta sunnuntailisien poistamisesta

Julkaistu:

SuomiAreena
Perussuomalaiset ei suostu sunnuntailisien poistamiseen laista. Sdp on niin ikään ikään vastaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän ehdotus sunnuntain tuplapalkan poistamisesta kirvoitti tuoreeltaan vastustusta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti plokissaan, ettei puolue suostu siihen, että sunnuntain palkkalisät poistetaan laista. Soini vetosi muun muassa siihen, ettei asiasta ole mainintaa hallitusohjelmassa. Hän ihmettelee myös ehdotuksen ajoitusta pian kilpailukykysopimuksen syntymisen jälkeen.

– Kiky toteutetaan sellaisenaan. Niin on sovittu ja siinä pysytään, Soini kirjoitti.

Kokoomuksen ehdotus sunnuntailisän poistamisesta sisältyy puolueen työ- ja yrittäjyyspakettiin, joka julkistettiin torstaina Porin SuomiAreenassa.

Ehdotuksen mukaan sunnuntaityön korvaus voitaisiin sopia vapaasti työehtosopimuksissa tai työpaikoilla. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mukaan muutos mahdollistaisi uusia työtilaisuuksia esimerkiksi ravintola-alalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Koko Suomen houkuttelevuus matkailumaana kohenisi, kun nälkäisten turistien olisi helpompi löytää sunnuntaina auki oleva ravintola, perustelee kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.

Rinne: Täysin käsittämätöntä

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne ryöpytti kokoomuksen ehdotusta illalla Facebookissa julkaisemassaan kannanotossa.

– On täysin käsittämätöntä, että kokoomus jatkaa esityksillään palkansaajan aseman heikentämistä. Sunnuntaikorvausten poistaminen laista voisi merkitä jopa 10 prosenttiyksikön palkanleikkauksia keskimääräisiin ansioihin joillakin aloilla, hän kirjoittaa.

Rinteen mukaan SDP seisoo ”seisoo palkansaajien rinnalla täydellä voimalla”, jos hallitus etenee kokoomuksen ehdotuksen mukaisesti. Hän muistutti viimesyksyisistä palkansaajien mielenosoituksista Helsingissä, joihin kerääntyi 30 000 ihmistä.

Myös Sdp:n kansanedustaja Satu Taavitsainen tyrmää ehdotuksen. Hän huomauttaa, että sunnuntailisien poisto olisi merkittävä palkanalennus palvelualoilla työskenteleville palkansaajille, joista suuri osa on naisia.

– Lapset ovat viikonloppuna koulusta vapaalla ja mieluiten äidit ja isätkin olisivat viettämässä aikaa perheidensä kanssa. Perheenäidit ja -isät uhraavat viikonloppunsa, koska tarvitsevat pienen peruspalkkansa päälle pyhälisät.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    2. 2

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    3. 3

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    4. 4

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    5. 5

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    6. 6

      Jaakko nosti perunapellosta melkoisen jätin – mutta Nallen rinnalla sekin kalpenee

    7. 7

      Hovi ei myöntänyt valituslupaa pedofiilijutussa – Facebook-harrastus toi 85 000 euron laskun

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    4. 4

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    9. 9

      Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

    2. 2

      Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

    3. 3

      Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

    4. 4

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    5. 5

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    6. Näytä lisää