Suomen ”Mr. Halpuuttajalle” heitettiin haaste: Pitäisikö nämä tiedot kertoa makkaraa ostavalle?

ISTV tapasi Porissa MTK:n Juha Marttilan ja SOK:n Arttu Laineen.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ja SOK:n kenttäjohtaja, "Suomen mr. Halpuuttajana" tunnettu Arttu Laine ovat ottaneet usein tiukasti yhteen julkisuudessa sen jälkeen, kun S-ryhmä aloitti 2015 ruuan halpuutuskampanjansa. MTK:n mielestä halpuutus on ollut yhtä myrkkyä tuottajille.

Molemmat osallistuivat tänään Porin SuomiAreenan suureen ruokakeskusteluun. Keskustelun sävy oli aiempaa sovinnollisempi. Jopa niin sovinnollinen, että Marttila heitti Laineelle haasteen suomalaisen ruuan puhtauteen liittyen.

– Mä tarjoisin Artulle diiliä sen suhteen, että me voidaan jopa toimittaa ihan grafiikkaa sinne makkarahyllyille kaikkiin marketteihin eurooppalaisen lihan antibioottivertailusta, paljonko lihantuotannossa käytetään antibiootteja. Olisi hyvä, että kuluttaja näkisi, mikä on tilanne Saksassa ja mikä se on Suomessa. Tartutko tarjoukseen? Marttila heitti Laineelle.

Laine ei tyrmännyt ajatusta. Hänen mukaansa koko ruokaketjun eli myös teollisuuden olisi hyvä olla siinä mukana.

– Jotain tämän tyyppisiä ajatuksia kannattaa ihan hyvin miettiä. Ehkä aivan liikaa energiaa menee siihen, että pyritään löytämään toinen toisistamme suurin syy tähän ongelmaan, Laine vastasi.

– Ensi viikolla jo? Marttila jatkoi.

– Siis tämän tyypistä yhteistyötä kannattaa tässä ketjussa miettiä, Laine vastasi.

Tilaisuuden jälkeen Laine tarkensi vastaustaan Ilta-Sanomille.

– Tähän konkreettiseen ideaan on vähän vaikea kylmiltään todeta, onnistuuko vai ei, mutta minusta tämä oli sen tyyppinen idea, että se kannattaa selvittää, koska näistä asioista, ruuan alkuperä, turvallisuus, erilaiset terveysvaikutukset, kuluttaja on kuitenkin kiinnostunut.

– Seuraava askel, jonka tuottajien, teollisuuden ja kaupankin tulee ottaa, on että kykenemme konkretisoimaan kuluttajalle, mitä se kotimaisuus tarkoittaa, millaisia laadullisia tekijöitä kotimaisuus tuo? Ja siihen kuuluvat mm. antibiootit, salmonella ja monet muut jäämättömydet sekä eläinten kohtelu, Marttila totesi tilaisuuden jälkeen.

Ruuan hinnasta puhuttaessa Laine korosti, että S-ryhmän halpuutuskampanja perustuu ryhmässä tehtyyn kuluttajatutkimukseen, jonka mukaan suomalaiset haluavat kotimaista, mutta aiempaa edullisempaa ruokaa.

Vartiainen: ”Pelkkä Suomi-lippu ei riitä”

Kansanedustaja ja taloustieteilijä Juhana Vartiainen (kok) toi ruuan hintakeskusteluun toisenlaisen näkökulman.

– Muistetaan nyt kuitenkin se, että se, että hinnat ovat edullisia, niin se on sitä todellista, alkuperäistä ja ainutta hyvinvointia, jos kuluttajat pystyvät lisäämään omaa hyvinvointia, Vartiainen sanoi.

– Kun olen nyt vuoden kuunnellut (eduskunnan) salikeskustelua, niin päällimmäinen huoli siellä on ollut suomalaisten perheiden toimeentulo, erityisesti vähävaraisten. Se, että elintarvikkeet ovat edullisia, se on sitä varsinaista hyvinvointia.

Vartiaisen mukaan vapaa kilpailu on ainut lääke saada koko suomalainen ruokaketju iskukykyiseksi.

– Se on markkinatalouden luonne, että kaikki (tuottajat, kauppa, teollisuus) ovat vähän pinteessä. Tehokkuus ja rakennemuutos etenevät ja kuluttaja voi hyvin, Vartiainen summasi.

Vartiaisen mukaan se, että Suomesta on tullut vain vähän uusia ja hyviä maataloustuotteita ja että niitä ei ole osattu brändätä ja markkinoida kansainvälisesti, johtuu juuri alan vähäisestä kilpailusta.

– Pelkkä Suomi-lippu ei riitä. Tuotteiden on oltava hyviä ja esimerkiksi niiden puhtaus pitäisi osata kertoa paremmin, hän sanoi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?