Severi

Kotimaa

Yllättävä eläinpari hieroi lähempää tuttavuutta toisiinsa Helsingissä – katso kuvat!

Julkaistu:

Uteliaat eläimet ihmettelivät toisiaan useamman tunnin ajan.

HELSINKILÄINEN Kari Ollila joutui hieraisemaan silmiään lauantai-iltapäivänä Myllypurossa. Hallainvuorentien lähellä olevassa metsässä kasvavan puun oksalla istuivat lähes vierekkäin orava ja haukka.

– Näin ensin vain oravan siinä puussa ja kuulin hirveästi rastaiden kiljumista ja ihmettelin, että onkos sinne puuhun kiivennyt kissa, vai mikä niitä niin pelottaa, Ollila kertoo.

Tarkempi katsaus puuhun kuitenkin paljasti mitä rastaat kiljuivat. Hyvin puun väriin maastoutunut haukka näet istuskeli noin puolen metrin päässä Ollilan aiemmin näkemästä oravasta. Muutkin ohikulkijat jäivät ihmettelemään hauskaa tilannetta.

– Siinä ne istuivat vierekkäisillä oksilla, varmaan puoli metriä oli korkeintaan välissä. Molemmat näkivät toisensa ja olivat hyvin kiinnostuneita. Orava oli selvästi utelias, kun kävi melkein nappaamassa haukkaa pyrstöstäkin, Ollila naurahtaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

KAKSIKKO ei kuitenkaan päätynyt fyysiseen kosketukseen asti, vaikka istuskelivatkin samassa puussa useamman tunnin ajan. Ollilan mukaan haukka oli jopa välissä vaihtanut paikkaa kauemmas, mutta orava oli seurannut tätä sinnekin. Molemmat tarkkailivat toisiaan lähietäisyydeltä, toisistaan selvästi kiinnostuneina.

– Oli siinä pakko ottaa muutama kuva, kun oli niin hauska tilanne. Vähän luulen, että haukka oli jotenkin vanha tai höperö, kun ei siitä oravasta tuntunut lainkaan välittävän, Ollila pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    6. 6

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    7. 7

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    8. 8

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    9. 9

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    10. 10

      Max Verstappen raivona: ”Noilla typerillä päätöksillä te tapatte lajin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    6. 6

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    6. Näytä lisää