Visa

Kotimaa

Karhun villisikatarhaan ampunut välttyy syytteeltä

Julkaistu:

Karhun villisikatarhaan ampunut lieksalainen mies välttyy syytteeltä. Kihlakunnansyyttäjän mielestä ampuminen oli tilanteessa sallittua pakkotilatekona.

LIEKSASSA elämyspihaa pyörittävä mies lähti 23. toukokuuta tarkistamaan, miksi koirat haukkuvat villisikatarhojen suunnassa. Tultuaan tarhoille yrittäjä huomasi karhun oleva villisian kimpussa. Sika huusi tuskissaan. Aitauksessa oli myös toinen villisika.

Mies sai karhun hirvikiväärin tähtäimeen ja ampui otson hengiltä yhdellä laukauksella. Mies joutui lopettamaan myös karhun raateleman villisian. Karhu oli noin neljävuotias, 150-kiloinen uros.

Poliisi tutki tapausta metsästysrikoksena.

YRITTÄJÄ kiisti syyllistyneensä rikokseen. Hänellä oli mielestään oikeus suojella omaisuuttaan. Karhu oli vain 200 metrin päässä miehen kodista. Miehellä on pihapiirissä kaikkiaan noin 250 eläintä, joiden joukossa on muun muassa hevosia, alpakoita ja kanoja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pihassa käy paljon vieraita katsomassa eläimiä. Esimerkiksi ampumista seuraavana päivänä oli tulossa 120 päiväkotilasta. Miehen mukaan karhun karkottaminen varoituslaukauksella olisi johtanut siihen, että eläin oli palannut pihaan samana iltana tai seuraavana päivänä.

Kihlakunnansyyttäjä Tuomo Laaninen toteaa, että ainoana näyttönä tapahtumista on yrittäjän kertomus, jota valokuvaliite tukee.

– Katson, että vaara oli siten pakottava, että karhun ampuminen oli sen torjumiseksi tarpeen, koska sikojen pelastamiseksi karhun hyökkäys piti saada loppumaan välittömästi, mikä oli mahdollista vain ampumalla, syyttäjä perustelee.

LAANINEN muistuttaa karhun itse aiheuttaneen vaaratilanteen.

– Karhun hyökkäys tapahtui elinkeinotoiminnassa käyttäviä eläimiä täynnä olevassa pihapiirissä, missä liikkui päiväsaikaan myös paljon ihmisiä.

Kihlakunnansyyttäjä Laaninen on tehnyt yrittäjän osalta päätöksen syyttämättäjättämisestä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  2. 2

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  3. 3

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  4. 4

    Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

  5. 5

    Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

  6. 6

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  7. 7

    Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

  8. 8

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  9. 9

    Vielä alkuperäisiäkin hittikenkiä kammottavammat – tässä ovat uudet Uggit

  10. 10

    Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  4. 4

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  5. 5

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  6. 6

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  7. 7

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  8. 8

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  9. 9

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  10. 10

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  2. 2

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  3. 3

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  4. 4

    Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

  5. 5

    Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

  6. Näytä lisää