Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Uusi ennuste: Helle voi paahtaa taas loppuviikolla!

Julkaistu:

Keskiviikkona pilvisyys vielä rokottaa lämpötiloja, mutta sen jälkeen tilanne muuttuu.
Sää jatkuu koko viikon lämpimänä koko Suomessa. Pilvisimmillä ja sadealueilla lämpötiloissa jäädään hieman alle kahdenkymmenen asteen, mutta muualla maassa lämpötilat pyörivät kahdenkymmenen asteen yläpuolella.

Keskiviikkona pilvisyys vielä rokottaa lämpötiloja varsinkin idässä ja maan pohjoisosissa. Maan keskiosissa on luvassa ukkosia torstaihin saakka. Maan eteläosissa jäädään muutaman asteen päähän hellelukemista, ja lämpötila voi nousta jopa 23 tai 24 asteeseen pilvisyydestä riippuen.

– Etelässä voi olla huomenna hyvinkin lämmin, mutta vaikuttaisi siltä, että hieman jäädään hellelukemista, meteorologi Juha Tuomala kertoo Ilta-Sanomille.

Torstaina kaakkoon kuitenkin nousee lämpimämpää ilmaa, ja hellelukemat voivat olla hyvinkin lähellä Kaakkois-Suomessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Torstaina kaakossa on mahdollisuus helteisiin. Keli kuitenkin viilenee taas perjantain aikana, Tuomala sanoo.

Uusi lämpeneminen alkaa taas pian. Sunnuntaina lännestä saapuu sadealue, joka nostaa lämpöä jälleen maan itäosissa. Varsinkin Pohjois- ja Etelä-Karjalan seudulla voidaan silloin hätyytellä hellelukemia. Sadealue saattaa tuoda mukanaan myös ukkosia.

– Lännestä saapuva sadealue imee Venäjän puolelta lämpöä maan itäosiin. Muualla maassa yhtenäisempi sadealue pitää lämpötilat alle 20-asteessa.

Oheisella videolla meteorologi kertoo tiistain säästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Trumpin terveystarkastuksen tuloksista kerrotaan lisää – ISTV:n suora lähetys tiedotustilaisuudesta kello 22:30

    6. 6

      Mira oli juuri viemässä koiraa ulos, kun hän kohtasi ovella järkyttävän näyn – ”Kotka oli iskenyt Tupsu-kissaan”

    7. 7

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    8. 8

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    9. 9

      Rocky-näyttelijää ei löytynyt Suomesta: legendaariseen Ivan Dragon pojan rooliin värvättiin 111-kiloinen nyrkkeilijäkomistus ja sometähti

    10. 10

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    2. 2

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    3. 3

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    4. 4

      Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

    5. 5

      Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

    6. 6

      Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

    7. 7

      Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

    8. 8

      Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

    9. 9

      Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

    10. 10

      Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

    3. 3

      Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

    4. 4

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    5. 5

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    6. 6

      Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

    7. 7

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    8. 8

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

    2. 2

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    3. 3

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Trumpin terveystarkastuksen tuloksista kerrotaan lisää – ISTV:n suora lähetys tiedotustilaisuudesta kello 22:30

    6. Näytä lisää