Visa

Kotimaa

Esa Laihon puolustus löysi tuomiosta jotain hyvääkin: ”Tällä logiikalla voi olla iloinen...”

Julkaistu:

Valelääkäri Esa Laiho on jo ilmoittanut käräjäoikeudelle olevansa tyytymätön saamaansa tuomioon.
Valelääkäri Esa Laihoa puolustava oikeustieteen tohtori Kari Uoti on jo ilmoittanut päämiehensä puolesta Helsingin käräjäoikeuteen, että he ovat tyytymättömiä Laihon tuomioon. Puolustus on myös pyytänyt oikeudelta pidennystä valituksen jättöaikaan aina kesän loppuun asti.

Uotin mukaan Laiho otti tiedon 4 vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomiosta vastaan hämmentyneenä.

– Syyksi luettuja kahta pahoinpitelyä hän ei kyennyt ymmärtämään. Ja hän hämmästeli myös sitä, eikö hänen työnsä ollut minkään arvoista, Uoti kuvaili Laihon reaktioita.

Käräjäoikeus katsoi, että Laiho oli aiheuttanut reilun miljoonan euron taloudelliset vahingot ja määräsi hänet yhdessä yhtiönsä kanssa maksamaan entisille työnantajilleen yli miljoonan euron korvaukset. Summa muodostuu pitkälti siitä palkasta, minkä Laiho oli ehtinyt saada kymmenvuotisen lääkärinuransa aikana Suomessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Käräjäoikeus hylkäsi kuitenkin vakavat henkeen ja terveyteen kohdistuneet syytteet, minkä vuoksi myös oikeuden määräämä rangaistus jäi kauaksi syyttäjän alkuperäisestä vaatimuksesta. Kihlakunnansyyttäjä Anja-Riitta Rinkinen oli vaatinut, että rangaistuksen pitäisi olla lähellä maksimia eli viittätoista vuotta.

Uotin mukaan tuomiossa antaa aihetta pieneen iloon ainoastaan se, että syyttäjän kova vankeusvaatimus ei mennyt oikeudessa läpi.

– Tavallaan tällä logiikalla voi olla iloinen, mutta syyttäjän vaatimushan ei ollut tästä maailmasta. Minun mielestäni oli selvää, että väkivaltaosiot menevät nurin ja kysymys oli lähinnä siitä, miten petospuolen asiat tulkitaan, Uoti sanoi.

Uotin mukaan tuomiossa on useita kohtia, joita hän ei kykene ymmärtämään. Yksi niistä koskee tapausta, jossa Laihon katsottiin tulkinneen potilaan EKG-käyrää väärin ja sen seurauksena potilas lähetettiin väärillä pohjatiedoilla hoidettavaksi Marian sairaalaan. Oikeus päätyi toteamaan, että tässä tapauksessa Laiho syyllistyi pahoinpitelyyn.

– Kun katsoin käräjäoikeuden perusteluita tämän tapauksen osalta, niin en tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut, Uoti kuvaili.

– Käytännössä käräjäoikeus päätyy siinä tulkintaan, että kun Laiho oli lukenut EKG-käyrän väärin, niin potilas lähetettiin turhaan Marian sairaalaan, jossa tehnyt hoitotoimenpiteet aiheuttivat potilaalle sellaista kipua, että se täytti pahoinpitelyn määritelmät ja että se olisi ollut jotenkin Laihon vika, Uoti ihmetteli.

Myöskään määrättyihin vahingonkorvauksiin puolustus ei aio tyytyä.

– Laiho on tehnyt töitä moitteettomasti kymmenen vuotta, sillä sinä aikana hänen työnantajansa eivät ole reklamoineet hänestä, niin kai sillä työllä on jokin arvo täytynyt olla, Uoti sanoi.

Yksi ammattituomari jätti käräjäoikeuden päätökseen eriävän mielipiteensä, sillä hänen mielestään Laiho olisi tullut tuomita yhdestä taposta ja rangaistukseksi olisi pitänyt tuolloin määrätä yhteensä kymmenen vuotta. Uotin mukaan hän ei voi ymmärtää, miksi tuomari oli tähän johtopäätökseen päätynyt.

– Tämä kohta (tuomarin eriävä mielipide) on kuin kirsikka kakussa. Sen tapauksen osalta on olemassa varmaan kahdeksan eri asiantuntijalausuntoa ja he ovat kaikki eri mieltä siitä, mihin tämä ihminen on kuollut. Tosiasia on siis se, ettei kukaan tiedä. Moni on myös sanonut, että Laiho ei ole tehnyt yhtään mitään väärää, Uoti sanoi.

– Täytyy siis olla tosi omituinen logiikka, että siitä pääsee henkirikokseen. Minun aivoilleni se on selvittämätön asia, Uoti luonnehti.

Syyttäjä vaati alkujaan myös, että Laiho pitäisi vangita heti tuomion julistamisen jälkeen. Käräjäoikeus ei tähän kuitenkaan suostunut, vaan hänen annetaan olla edelleenkin vapaana ja hänen liikkumistaan rajoitetaan ainoastaan matkustuskiellolla.

Onko Laiho tyytyväinen siihen, että hänelle tuli nyt parempi juhannus vapaana?

- Mmm... Sehän kuvaa myöskin sitä, että käräjäoikeus on erittäin epävarma ratkaisustaan eivätkä he ehkä itsekään usko omaan päätökseensä. He ovat ehkä ajatelleet, että tekevätpä he millaisen ratkaisun tahansa, niin se menee joka tapauksessa hovioikeuteen, Uoti sanoi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  3. 3

    Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

  6. 6

    Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

  7. 7

    Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

  8. 8

    Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

  9. 9

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  10. 10

    Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  3. 3

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  4. 4

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  5. 5

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  6. 6

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  7. 7

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  8. 8

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  9. 9

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  10. 10

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  3. 3

    Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Jennifer tallensi Raaseporin rivitalopalon liekkien voiman – ”Tuntui että koko Pohja oli katsomassa”

  6. Näytä lisää