Auli, Aulikki

Kotimaa

Ruotsalaiset ihmettelivät Putinin tuloa Suomeen – Niinistö vastasi tiukasti Kultarannassa

Julkaistu:

Idänpolitiikka
Presidentti Sauli Niinistö ilmoitti Kultarannassa, että Vladimir Putin ei ole painostanut Suomea koskaan millään tavalla heidän käymiensä keskustelujen aikana.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö joutui Kultarannassa puolustamaan Suomen valintaa käydä jatkuvaa vuoropuhelua Venäjän johdon kanssa.

Ruotsin parlamentin ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Karin Enström toi aamupäivän keskusteluissa esille ruotsalaisten ihmetyksen siitä, että Niinistö on kutsunut Venäjän presidentin Vladimir Putinin vieraakseen Kultarantaan. Myös ruotsalainen kansanedustaja Allan Widman esitti paneelissa käsityksensä siitä, että Ruotsi tuskin olisi Putinia kylään kutsunut.

Niinistö reagoi ruotsalaisten ihmetykseen ottamalla puheenvuoron itselleen, vaikka varsinainen Enströmin kysymys oli esitetty panelisteille eikä paikalla yleisön joukossa istuneelle Niinistölle.

– En oikein odottanut nousevani paneelin jäseneksi, mutta kun nyt näin kävi, niin otetaanpa tämä nyt lyhyesti, Niinistö sanoi nousten seisomaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

NIINISTÖN mukaan maailmalla pidetään tärkeänä sitä, että Venäjälle osoitetaan selkeästi sen toimineen väärin Krimillä ja Itä-Ukrainassa, mutta yhtä lailla pidetään tärkeänä sitä, että Venäjän kanssa käydään dialogia.

Niinistö toi myös esille oman ihmetyksensä siitä, miksi Ruotsissa nyt ihmetellään Putinin kanssa käytäviä keskusteluja, kun Euroopassa ymmärretään jo laajasti Venäjän kanssa käytävän dialogin tärkeys. Niinistön mukaan hän on kuullut aiemmin asiasta arvostelua lähinnä vain Baltiasta, mutta siitäkin on jo hyvän aikaa.

– Olen kuullut joitakin ääniä Baltiasta, tosin siitä on jo vuosia, ja nyt myös Ruotsista. Minusta te olette vähän aikaanne jäljessä nyt, Niinistö opasti ruotsalaisia.

TÄMÄN jälkeen Niinistö käytti pitkän puheenvuoron siitä, kuinka Suomen ja Venäjän käymissä keskusteluissa ei ole suinkaan kyse siitä, että Putin jotenkin painostaisi niissä Suomea.

– Haluan tehdä selväksi sen, että näissä keskusteluissa ei koskaan ole nostettu esiin toivomusta, pyyntöä tai vaatimusta, että Suomi muuttaisi sanktiopolitiikkaansa, että Suomi muuttaisi Krimin valloituksen ja itäisen Ukrainan aggressioiden tuomitsemista, Niinistö sanoi.

– Ei koskaan ole esitetty toivomuksia tai vaatimuksia siitä, miten Suomi järjestää ulkopoliittisen linjansa tai miten Suomi harrastaa yhteistoimintaa Ruotsin tai EU:n kanssa tai miten Suomi kehittää Naton kumppanuuttaan, Niinistö jatkoi.

NIINISTÖN mukaan Venäjälle on täysin selvää se, mikä on Suomen linja, joten siitä ei tarvitse edes keskustella. Sen sijaan keskusteluja tarvitaan Niinistön mukaan esimerkiksi Ukrainan kriisin ja kiristyneen maailmanpoliittisen tilanteen ratkaisemiseksi.

– Voidaan keskustella tai välittää viestejä siitä, miten tästä hankaluudesta maailma selviää. Niin yksinkertaisesta asiasta tässä on kysymys, Niinistö luennoi ruotsalaisille.

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tulossa Niinistön vieraaksi Kultarantaan heinäkuun alussa.

Eilen Helsingin Sanomat kertoi päivän olevan 1. heinäkuuta, ja myös Ilta-Sanomien lähteet vahvistavat saman päivän, vaikka tasavallan presidentin kanslia ei ole vielä virallisesti ilmoittanut vierailun tarkkaa ajankohtaa.

( Alla näkyvä video on julkaistu sunnuntaina 19.6.2016.)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    2. 2

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    3. 3

      Aaltosten elämä muuttui täysin, kun he muuttivat Suomen eteläisimpään paikkaan – lue, millaisia ihmisiä asuu Suomen ääripisteissä

    4. 4

      Kaksois­ministeri Lindströmillä alkoi kolme lääkitystä yhtä aikaa: ”Kävin syvissä vesissä”

    5. 5

      Gladiaattorien Hannes Hyvönen julkaisi kuvan fitness-rakkaastaan – railakkaasti juhlinut pari poseeraa kylpyhuoneessa: ”Tulipas olot”

    6. 6

      Tiesitkö tätä kuninkaallisten joulusta? Kuningatar antaa joka vuosi saman lahjan – naiset ja koirat viettävät aattoillan erillään miehistä

    7. 7

      Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

    8. 8

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    9. 9

      Jenna Laukkanen otti taas EM-hopeaa – Suomen ennätys murskaksi

    10. 10

      Muotkatunturin onnellinen – Tinja, 33, asuu sähköttömässä mökissä Inarin erämaan laidalla koirasusien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    3. 3

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    4. 4

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    5. 5

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    6. 6

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    7. 7

      Suklaakonvehti oli tappaa kunnan­johtajan: Janne nosti pomonsa ronskisti ilmaan ja pelasti tämän hengen

    8. 8

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    9. 9

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    10. 10

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    2. 2

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    3. 3

      Aaltosten elämä muuttui täysin, kun he muuttivat Suomen eteläisimpään paikkaan – lue, millaisia ihmisiä asuu Suomen ääripisteissä

    4. 4

      Kaksois­ministeri Lindströmillä alkoi kolme lääkitystä yhtä aikaa: ”Kävin syvissä vesissä”

    5. 5

      Gladiaattorien Hannes Hyvönen julkaisi kuvan fitness-rakkaastaan – railakkaasti juhlinut pari poseeraa kylpyhuoneessa: ”Tulipas olot”

    6. Näytä lisää