Niksi-Pirkan suuteluvinkki oli liikaa – ”Pirkan tantat” estivät julkaisun - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Niksi-Pirkan suuteluvinkki oli liikaa – ”Pirkan tantat” estivät julkaisun

Niksologi Anssi Orrenmaa pitää 2000-luvun alussa esitettyä niksiä mainiona ideana.

18.6.2016 11:19

Niksi-Pirkan yli 30 vuotta jatkuneen julkaisun aikana suuri osa lukijoiden lähettämistä nikseistä on pyrkinyt arkisten ongelmien ratkaisuun – varsin usein sukkahousuja hyödyntämällä.

Toisinaan niksien joukossa on ollut myös erikoisempia ehdotuksia, joita ei ole syystä tai toisesta julkaistu.

Palstan toimittaja ja Suomen tunnetuin niksologi Anssi Orrenmaa muistaa 2000-luvun alkupuolelta niksin, joka oli Pirkan toimituksen johdolle liikaa.

Kyseessä ei ole Orrenmaan itse keksimä niksi, kuten ei suurin osa muistakaan Niksi-Pirkan kikoista ja konsteista. Hän vain toimittaa palstaa ja toisinaan varmentaa niksien toimivuuden.

– Pirkan historian aikana niksejä on lähetetty 100 000, siihen ei yksi niksologi riitä. Moni luulee, että minä keksin ne.

Niksi ensisuudelman harjoitteluun kuului seuraavasti:

Jännittääkö ensisuudelma? Voit harjoitella kielaria ilman kumppaniakin. Ota pehmeähkö tomaatti ja puraise siihen pieni reikä. Sitten vain kieli reikään ja mielikuvitusta mukaan.

– Olin sitä mieltä, että tämähän on mahtava niksi ja valitsin sen pantavaksi palstalle, niksologi muistelee.

Toimituksen johto oli kuitenkin eri mieltä, etenkin kun kysymys oli perhelehdestä.

– Päätoimittaja, joka oli erittäin niksimyönteinen, oli ottanut muitakin ”tanttoja” mukaan ja he antoivat seuraavanlaisen kannanoton: Me ”Pirkan tantat” päätimme, ettei tätä uskalla laittaa lehteen. Se oli harvinainen palaute, Orrenmaa kertoo.

Vaikka niksi ei päätynytkään lehteen, Orrenmaa talletti sen omaan x-files -arkistoonsa. Se ja muita Pirkkaan soveliaisuus- tai käytännöllisyyssyistä kelpaamattomia niksejä julkaistiin myöhemmin, vuonna 2005 Pirkan kielletyt niksit -kirjassa.

Käytännöllisyyden ja soveliaisuuden lisäksi niksit sinänsä sekä kiinnostavat että jakavat kansaa. Orrenmaan mukaan häneltä kysytäänkin usein, ovatko niksien lähettäjät tosissaan.

– Kyllä he ovat, sillä niksi-ihmisille ulkoinen uskottavuus ei ole niin tärkeä arvo kuin käytännön toimivuus.

 

Katso yllä olevalta ISTV:n videosta, miten eräs toinen hyttysansa toimi tavallisena kesäpäivänä varjoisassa ja kosteassa paikassa. Videossa esitellään myös, miten ansa rakennetaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?