Ursula

Kotimaa

Vettä voi tulla pian paljon – meteorologi: Suomen yli pyyhkii kolme matalapainetta

Julkaistu:

Sää
Matalapaineet pyyhkivät Suomen yli koko loppuviikon ajan. Vettä tulee, ja sitä voi tulla paljon ennen ensi viikolla todennäköisesti tapahtuvaa lämpenemistä.
Torstaiaamuna tulee vettä laajalla alueella maan etelä- ja keskiosassa. Sateet leviävät iltapäivän kuluessa pohjoiseen.

– Tämä on matalapaine numero 1, kun näitä tässä juuri laskin. Sen jälkeen Suomeen tulee samantyyppinen matalapaine numero 2. Se tulee lauantaina. Sitten siellä on myös matalapaine numero 3, sanoo Forecan meteorologi Juha Föhr.

( Videolla sääennuste loppuviikoksi.)

Kolmonen on näillä näkymin tuomassa vähintäänkin kuurosateita maanantaiksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Eli sadetta on luvassa lähes jatkuvalla syötöllä ja vettä voi tulla paljon – yhteensä useita kymmeniä millimetrejä. Tosin sademäärät voivat vaihdella paikallisesti hyvinkin huomattavasti. Sateiden mukana ukkosetkin voivat jyrähdellä.

Huomenna tulee matalapaine ykkönen.

– Silloin etenkin länsiosassa maata on monin paikoin aineksia runsaampaankin veden tuloon.

Idässä jopa hellettä huomenna

Jos ei halua kastua, kannattaa olla itärajalla tai Pohjois-Karjalassa. Sinne huomiset sateet eivät ehkä yllä.

– Suunnilleen Päijänteen itäpuolella iltapäivä on tilapäisesti poutaisempi ja aurinko voi tulla näkyviin. Ilmamassa on sellaista, että jopa helle on mahdollista Itä-Suomessa huomenna, Föhr sanoo.

Ilo jää idässäkin lyhyeksi. Jo illalla sateet ovat mahdollisia. Etelässäkin sateet runsastuvat illalla, mutta torstain ja perjantain välisenä yönä ne väistyvät. Mutta vain tilapäisesti.

Perjantaiaamuna on jälleen tulossa kuurosateita lounaasta.

– En tiedä, tuleeko Helsinkiin, mutta Hankoniemeen ja Turkuun kyllä.

Torstaina tulevat siis isommat sateet, perjantai on enemmän kuuropäivä etenkin maan etelä- ja keskiosissa länsipainotteisesti.

– Ja taas Itä-Suomi on sekä poutaisemmassa että lämpöisemmässä asemassa myöskin perjantaina.

Lapissa on perjantaina kaikkein sateisinta. Lauantaiksi tulee matalapaine kakkonen ja tuo jälleen sateita etelästä alkaen.

Maanantaina Suomen yli pyyhkivän matalapaine kolmosen jälkeen on vuorossa korkeapaine. Sen mukana olisi näillä näkymin tulossa hyvin lämmintä ilmaa. Eli yhä näyttää siltä, että juhannuksesta on tulossa lämmin ja poutainen.

Näitkö tulvan? Todistitko ukonilman? Lähetä kuva tai video numeroon 13456. Tai verkkolomakkeella, johon pääset tästä linkistä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  5. 5

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  6. 6

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  7. 7

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  8. 8

    Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

  9. 9

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  10. 10

    Toni Edelmann on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  5. 5

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  6. Näytä lisää