Voivatko ruumiskoirat löytää 17 vuotta sitten kätketyn ruumiin? Raisa Räisäsen metsähaudasta vihjeitä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Voivatko ruumiskoirat löytää 17 vuotta sitten kätketyn ruumiin? Raisa Räisäsen metsähaudasta vihjeitä

Julkaistu: 15.6.2016 13:54

Poliisikoiralaitoksen ruumiskoirakouluttajan mukaan koirat ovat reagoineet maastossa jopa paikkoihin, joissa on sodan ajalta peräisin olevia hautoja.

Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin tänään, että poliisi on saanut MTV:n Vinkkimiehet-ohjelman jälkeen useita vinkkejä vuonna 1999 Tampereella kadonneen 16-vuotiaan Raisa Räisäsen katoamiseen mahdollisesti liittyvistä henkilöistä ja hautapaikoista, jotka sijaitsevat Tampereen Multisillan lähimetsissä.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen keskusrikospoliisista vahvisti IS:lle, että vihjeitä kaivannoista ja mahdollisista hautapaikoista on tullut useita, ja että poliisi aikoo tarkastaa paikat ruumiskoirien kanssa kesän aikana.

– Tarkastuksia täytyy tehdä syksyyn mennessä. Kaivaukset voivat kuitenkin liittyä mihin tahansa muuhunkin, Tuominen toteaa.

Ylikonstaapeli Jarmo Happo kouluttaa poliisikoiralaitoksella ruumiskoiria. Hänen mukaansa 17 vuotta maastoon haudattuna ollut ruumis on yhä ruumiskoirien haistettavissa.

– Kyllähän ne haistavat, mutta niiden pitäisi myös reagoida jollain tavalla ja ilmoittaa ohjaajalle, että tässä on hajua, eli merkata paikka.

Raisa Räisäsen hautapaikka sijaitsee Tampereen Kalevankankaan hautausmaan muistolehdossa. Räisäsen ruumista ei ole kuitenkaan vieläkään löydetty.

KUN IHMINEN haudataan, hajoavat pehmytkudokset, lihakset ja rasva, jotka pysyvät maaperässä. Happo kertookin, että ruumiskoirat ovat reagoineet maastossa paikkoihin, joissa on käyty sota-aikana käyty taisteluja tai joissa on isoja, sodan ajalta peräisin olevia hautoja.

Hän sanoo, että kaikki riippuu kuitenkin todella paljon olosuhteista, eivätkä etsinnät onnistu joka kerta.

– Jos on esimerkiksi jäänyt maastoon ja nisäkkäät ovat syöneet kaiken pois, on vainajaa vaikeaa löytää. Maan sisässä hajoaminen on 10 kertaa hitaampaa kuin maan päällä.

Hän korostaa, että Raisa Räisäsen tapauksen kaltaiset etsinnät ovat hyvin haasteellisia, eivätkä hoidu ainoastaan koiraa ulkoiluttamalla.

– Kohdennettuna etsintä voi tuottaa tulosta, mutta se vaatii hyvin suunnitelmallista työskentelyä. Keväällä oli yksi 14 vuotta vanhaan juttuun liittyvä etsintä. Tällä kertaa ei onnistunut. Siihen vaikuttaa tosi moni asia.

Raisa Räisäsen katoaminen on selvittämättä jäänyt rikosmysteeri.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?