Kotimaa

Suonenjoen mansikka 100 vuotta: kaikki alkoi kansakoulunopettaja Leskisen 12 taimesta

Julkaistu:

Historia
Herrojen herkku muuttui koko Suomen suosikiksi hitaasti.
Kertomus on kiehtova. Tuusniemeltä kotoisin ollut Olavi Leskinen saapui kansakoulunopettajaksi Suonenjoelle Halolanmäen kylälle 1900-luvun alussa.

– Perhe oli suuri, lapsia oli kahdeksan ja opettajan palkka oli vaatimaton. Leskinen yritti kaninkasvatusta ja sipulinviljelyä, mutta ne eivät lähteneet lentoon. Naapurista Leskinen sai 12 Tanskasta tuotua mansikantaimea, joista Suonenjoen mansikkamaine sai alkunsa, kertoo Suonenjoen mansikanviljelyn historiaa tutkinut puutarhaneuvos Ilkka Voutilainen.


Leskinen aloitti mansikanviljelyn 1916. Opettaja kun oli, hän ryhtyi neuvomaan työssä oppilaitaan ja heidän vanhempiaan.

– Se oli sitkeää työtä. Ei siihen aikaan voinut tilata taimia, vaan uusia saatiin rönsyistä. Aluksi mansikkaa kuitenkin oudoksuttiin. Ajateltiin, ettei se ole maataloutta laisinkaan. Mutta kun nähtiin, että siitä tulee rahaa, ymmärrettiin että se on elinkeino. Ja kun kerran naapurikin pärjää, niin innostuttiin, Voutilainen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy


MANSIKKA vaurastutti Leskistä, joka oli vasta toinen oman auton omistanut suonenjokelainen. Auto oli T-mallin Ford. Leskinen kasvatti myös kaikki kahdeksan lastaan ylioppilaiksi. Mutta auliisti hän koulutti muitakin viljelyyn.

– Hän oli todella edellä aikaansa, ei halunnut pantata tietojaan, Voutilainen kehuu.

Aluksi mansikka oli herrojen herkku. Sitä vietiin kaupunkeihin, mutta sota-aikaan myös sotasairaaloihin rintamalla haavoittuneille.

– Se oli merkittävää toimintaa, ja mansikat sairaaloissa haluttuja, Voutilainen kiittelee.


Mansikasta ja Suonenjoen taloushistoriasta kirjan kirjoittanut Soili Riepula toppuuttelee heitä, jotka haluavat mansikalle yksiselitteisen historian.

– Lähteitä on vähän, suurin osa tiedosta on ihmisten kertomuksia. Voi olla, että mansikkaa on viljelty Suonenjoella jo aikaisemminkin. Pihojen puutarhoissa on saattanut olla mansikkapenkkejä, joista saatiin satoa omaan tarpeeseen. Leskinen oli kuitenkin se, joka kaupallisti mansikan, Riepula painottaa.

– Leskisen viisi poikaa viettivät kesäisin kolme viikkoa Suomen eri kaupunkien toreilla myymässä sinne junalla kuskattua mansikkaa. Leskinen teki suuren pohjatyön. Hän oli valmis kertomaan mansikasta ja sen taloudellisesta hyödystä muillekin. Siihen aikaan tilat olivat pieniä ja pellot kivisiä, oli ehkä muutama lehmä, ja toimeentulo oli tiukkaa. Oppikirjoja ei ollut, joten mansikanviljely opeteltiin kantapään kautta, Riepula kertoo Leskisen valistustyöstä.



TARINA naapurilta saaduista 12 taimesta on romanttinen, mutta ei Leskinen ehkä ollut mansikanviljelijänä aivan itseoppinut.

– Siihen aikaan opetushallitus toi kouluihin myös puutarhanhoitoa. Mansikka on saattanut olla yksi lajike, Riepula sanoo.

Hän muistuttaa, etteivät suomalaiset heti lämmenneet puutarhamansikalle.

– Se oli kallista, ja Leskinen ja muut joutuivat tekemään työtä, jotta sitä opittaisiin syömään. Oli totuttu, että marjat saa ilmaiseksi metsästä. Ja ilmaista oli myös ahomansikka. Tarvittiin asennemuutos, että marjoja ryhdyttiin ostamaan.

Soili Riepulan kirja Mansikalla maineeseen ilmestyy syyskuussa.

300 hehtaaria, 2 500 kausityöntekijää

Suonenjoella mansikkaa viljellään nykyisin noin 300 hehtaarin alueella. Viljelijöitä on 60. Satoaika on eri lajikkeita käyttäen äitienpäivästä lokakuulle.

Suurin osa mansikasta kasvaa pelloilla. Vain noin 1–2 prosenttia kasvihuoneissa tai tunneleissa.

Aluksi mansikkaa poimivat viljelijöiden lapset, myöhemmin myös lähialueiden koululaiset. Sitten poimijoita värvättiin Virosta ja sen jälkeen Venäjältä.

Tällä vuosikymmenellä 70 prosenttia poimijoista on Ukrainasta ja 20–25 prosenttia Venäjältä. Loput poimijat tulevat 20 eri maasta. Puutarha-alan kausityöntekijöitä on arviolta 2 500.

Alkuvaiheessa viljelijät käyttivät muun muassa Abundance-lajiketta eli niin kutsuttua vanhaa suonenjokelaista lajiketta. Nykyiset lajikkeet jaotellaan varhaismansikoihin, pääsatoon ja myöhäislajikkeisiin. Varhaislajikkeita ovat Honey, Rumba ja Elianny. Jo 1990-luvulta on pääsatomarjana pintansa pitänyt Polka. Se on makea ja kauniin punainen.

Vuosittaista satoa on vaikea arvioida, sillä koko sato ei kulje tukkujen tai muiden suurten ostajien kautta. Tilat myyvät mansikkaa itse, ja monet torikauppiaat ympäri Suomen tilaavat sitä suoraan viljelijöiltä.

Lähde: Eeva Leppänen / Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt