Ay-jyrä tunnustaa Li Anderssoniin, 29, liitetyt ennakkoluulot: ”...liian varhain tyttö on lähtenyt...” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ay-jyrä tunnustaa Li Anderssoniin, 29, liitetyt ennakkoluulot: ”...liian varhain tyttö on lähtenyt...”

Vasemmistoliiton puoluekokoukseen osallistuneet ay-liikkeen edustajat uskovat Li Anderssonin puolustavan heitä puheenjohtajana vaikka epäilyjäkin on ollut.

Li Andersson, 29, kukitettiin lauantaina Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi puoluetta viime vuodet johtaneen Paavo Arhinmäen jälkeen.

11.6.2016 15:20

Vasemmistoliitossa tavallisesti nähty kahtiajako punavihreään ja perinteiseen, ammattiyhdistysliikkeeseen kytkeytyvään vasemmistoon on tänään puheenjohtajan tehtävät jättäneen Paavo Arhinmäen mukaan historiaa.

– Puolue ei ole koskaan ollut yhtenäisempi, Arhinmäki kehui tilannetta perjantaina.

Puolueessa vasenta laitaa edustava, vuosina 2011–2015 yhdessä Jyrki Yrttiahon kanssa omassa vasenryhmässään eduskunnassa toiminut lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi sanoo hänkin vastakkainasettelun olevan nykyisin ”tekemällä tehty”.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi.

– Ei se ole pois suljettu, etteikö nuori, akateemisesta maailmasta tuleva ruotsinkielinen pysty lähestymään myös lappilaista työväestöä. Kyse on siitä, kuinka uskottava hän on asioissa, Mustajärvi kommentoi lauantaina puheenjohtajaksi nousseen Li Anderssonin, 29, valintaa puoluekokouksen kahvitauolla.

PUHEENJOHTAJAKISASSA ainoa ay-taustainen ehdokas Jari Myllykoski sai alle 12 prosenttia äänistä jäsenäänestyksessä. Mustajärven mukaan ay-väellä tuskin on vaikeuksia tukea nyt valittua puheenjohtajaa.

– Mitä minä järjestöväen tuntoja pääkaupunkiseudun ulkopuolella kuunnellut, niin Lillä on yllättävän kova kannatus läpi maan, hän totesi.

Mustajärvi sanoi uskovansa Anderssonin onnistuvan kääntämään puolueen alavireisen kannatuksen suunnan.

– Tehtävä ei tule olemaan helppo ja puheenjohtajahan ei yksin käännä minkään puolueen kannatusta. Mutta jos hän saa oikeita prosesseja liikkeelle ja kokoaa oman joukkueensa niin että haetaan ne keskeiset kohdat, niin uskon että vasemmiston kannatus lähtee nopeastikin nousuun.

Jari-Matti Välkkysen mukaan Li Anderssonin puheenjohtajuus on herättänyt myös ennakkoluuloja.

ANDERSSONIN valinta on kuitenkin myös epäilyttänyt ay-väen keskuudessa.

– Kyllä siellä tietysti ristiriitaisia kommentteja on tullut, että liian varhain tyttö on lähtenyt puheenjohtajaehdokkaaksi, ja että löytyykö hänestä valituksi tullessaan ay-liikkeelle sitä taustavoimaa. Mutta kyllä tässä keskustelujen kuluessa huomattu, että hän ottaa vastaan tietoa myös ay-liikkeeltä, metalliliittolainen Jari-Matti Välkkynen Satakunnasta kertoi.

Jari Pajukoski kiittää uutta puheenjohtajaa kiky-sopimuksen torppaamisesta.

Porin kaupunginhallitukseen kuuluva Jari Pajukoski kertoi arvostavansa erityisesti Anderssonin kielteistä kantaa hallituksen kilpailukykysopimukseen.

– Hän otti sen kannan joka kuuluukin ottaa, joka lämmitti ahtaajan sydäntä. Uskon sen nostaneen porukan arvostusta puheenjohtajaa kohtaan.

KEMPELELÄINEN kunnanvaltuutettu ja paikallisen JHL:n osaston hallituksen jäsen Sari Janatuinen sanoo, että Anderssonilla tuskin on vaikeuksia vakuuttaa naisvaltaisen liiton väkeä.

– Ainakin henkilökohtaisesti olen tyytyväinen Lin puheenjohtajuuteen.

Sari Janatuinen uskoo naisvaltaisen JHL:n jäsenten tukevan Li Anderssonia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?