Toni, Anton

Kotimaa

HS: Seksin tuntihinta Suomessa paljastui tshekkinaisille – vyöryivät paikalle

Julkaistu:

Prostituutio
Seksin myynti mullistui Suomessa.
Suomeen on tullut prostituoituja Itä-Euroopasta, Virosta ja Afrikasta. Tshekkiläisten osuus on suuri, sillä Suomessa työskentelee prostituoituina Helsingin Sanomien mukaan selvästi enemmän tshekkiläisiä naisia kuin minkään muun ulkomaan kansalaisia.

Ilta-Sanomat kertoi 2014, että Helsingissä prostituoituina toimivien tshekkiläisten määrä oli kasvussa.

– Heidän määränsä on noussut ihan selkeästi vuoden aikana, rikosylikonstaapeli Kenneth Eriksson Helsingin poliisista kertoi Ilta-Sanomille lokakuussa 2014.

Helsingin Sanomien mukaan tshekkinaiset myyvät seksiä lähes kaikissa suurimmissa kaupungeissa ja myös monilla pienillä paikkakunnilla ympäri Suomen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lehden mukaan seksin tuntihinta Suomessa on korkeampi kuin Tshekissä. Lehti oli haastatellut Suomessa aiemmin prostituoituna työskennellyttä naista sähköpostitse. Hänen mukaansa Tshekissä tuntihinta on 30–50 euroa, mutta Suomessa saattoi ansaita 200 euroa tunnilta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

  4. 4

    Sami Jauhojärvi palaa kilpaladuille jo tänään! Hiihtää yllättäen Lahdessa

  5. 5

    Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

  6. 6

    Tyly havainto luotsivene­onnettomuuden tutkinnassa: Ohjaamosta oli mahdotonta pelastautua

  7. 7

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  8. 8

    Suvi Pitkänen avautuu terveysongelmistaan: lihoi mysteerisairauden vuoksi yli 10 kiloa – epäilty aivokasvain paljastuikin aivan muuksi

  9. 9

    ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

  10. 10

    Nina Mikkonen avautuu viiltävistä kommenteista, joita aikuiset laukoivat hänen erityislapsestaan: ”Toivoisin hieman ymmärrystä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  4. 4

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. 6

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  7. 7

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  8. 8

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  9. 9

    Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

  10. 10

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Tältä näyttää kiekkotähti Mikael Granlundin ja mallirakas Emmin ylellisessä Yhdysvaltojen-kodissa – vaaleita sävyjä ja upea kaupunkinäkymä

  4. 4

    Sami Jauhojärvi palaa kilpaladuille jo tänään! Hiihtää yllättäen Lahdessa

  5. 5

    Kuljettajan mukaan länsimetro aiheuttaa yllättäviä oireita: ”Matkustamossa oksentelevat lapsetkin”

  6. Näytä lisää