Kansakoulun perustamisesta 150 vuotta – lukemisen pelättiin laiskistavan - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kansakoulun perustamisesta 150 vuotta – lukemisen pelättiin laiskistavan

Lukukauden alun hurmaa 1962.

Julkaistu: 11.6.2016 10:40

Kansakoulun perustaminen herätti aikoinaan monenlaisia reaktioita. Lukemisen pelättiin jopa lisäävän lasten laiskuutta.

KUN 1866 PERUSTETTIIN kansakoulu, sivistystaso alkoi nousta pikkuhiljaa. Kouluja oli jo 1850-luvulla, mutta vasta kansakouluasetuksen myötä opiskelemisesta alkoi tulla koko kansan herkkua.

Kansakoulun aktiivisin kehittäjä oli Uno Cygnaeus. Kiinnostusta koulutukseen lisäsivät 1860-luvun nälkävuodet, sillä sivistystason kohottaminen nähtiin pelastuksena kurjuudesta.

Kaikki lapset eivät rynnänneet koulunpenkille. Koulujen perustaminen oli kuntien varassa, eikä koulu ollut pakollinen. Kovasti pelättiin, että lapset keskittyvät ruumiillisen työn sijasta laiskasti kirjoihin.

Maaseudulla opetusta annettiin edelleen myös kotona, seurakunnan tiloissa ja kiertävissä kouluissa. Joissakin kunnissa kiertokoulu säilyi pitkään kansakoulun rinnalla.

Edistyksellistä oli, että kansakouluasetus salli opiskella suomen kielellä, jolle Cygnaeus oli omasta ruotsinkielisyydestään huolimatta myötämielinen. Kieliriitoja oli silti varsinkin Uudellamaalla ja Pohjanmaalla.

Uno Cygnaeus oli kansakoulun aktiivisin kehittäjä.

ELIITILLÄ oli kaupungeissa omia kouluja, joten kansakoulua pidettiin aluksi köyhille suunnattuna. Kansakoulun rakentaminen tarkoitti myös kirkon erottamista kansanopetuksesta, mikä oli monien mielestä syntistä touhua.

Uno Cygnaeus halusi pojat ja tytöt tasavertaisina kouluun, mutta monissa kunnissa tytöt aloittivat koulun myöhemmin. Etelä-Suomessa oli eniten yhteisiä kouluja, joita niitäkin paheksuttiin. Tavallista oli, että tytöt ja pojat olivat eri aikaan koulussa.

Vuoden 1898 piirijakoasetuksen mukaan pitäjät jaettiin koulupiireihin. Oppivelvollisuutta ei vieläkään ollut, mutta kaikki halukkaat pääsivät kouluun. Lukuvuonna 1900–1901 halukkaita oli 34 prosenttia.

Uno Cygnaeus nosti käsityön tärkeäksi aineeksi. Kaikilla ei ole mukavia muistoja ristipistotöistä, mutta ei voi kiistää, etteikö olisi hyödyllistä osata vaikka vain napin ompeleminen.

Poikien käsityötunneilla tehtiin tarpeellisia maataloustyökaluja. Suomen koulun käsityö- ja liikuntatunnit noteerattiin jopa maailmalla.

– Cygnaeuksen ansiosta koulumme on kasvatuspainotteinen. Meillä on hurja tuntimäärä kuvaamataidossa, käsityössä ja liikunnassa, sanoo kasvatustieteen professori Jukka Rantala.

 Kävin itse kansakoulua 1970-luvulla, silloin oli vielä vitsanvaltaa. Ruumiillinen kuritus katosi kouluista kokonaan vasta 1980-luvulla uuden lastensuojelulain myötä.

Jos olisi menty J.V.Snellmanin mielen mukaan, kasvatusvastuu olisi jäänyt vain kodeille ja koulu olisi tietopainotteisempi.

1914 kouluissa kiellettiin fyysinen kuritus, mutta luunapit, tukistaminen ja kovemmatkin otteet jatkuivat.

– Suomi yritti profiloitua sivistysvaltioksi, mutta opettajat valittivat kieltoa vikaliikkeeksi. 1930-luvulla haluttiin takaisin ruumiillinen kuritus, Rantala tietää.

Tosin fyysinen kuritus ei ollut edes kadonnut, ainoastaan pahin väkivalta. Pienestäkin syystä saattoi saada karttakepistä napautuksen.

– Kävin itse kansakoulua 1970-luvulla, silloin oli vielä vitsanvaltaa. Ruumiillinen kuritus katosi kouluista kokonaan vasta 1980-luvulla uuden lastensuojelulain myötä, Rantala kertoo.

Jotkut leikkasivat hiuksetkin sen takia, ettei opettaja pystyisi tukistamaan. Ei ihme, että kansakoulumuistot eivät ole kaikilla lämpimät.

Uno Cygnaeus halusi pojat ja tytöt samaan kouluun. Lasten juhlatyyli vuodelta 1957.

MUTTA TÄTÄ voisi kadehtia: puutarhanhoito oli kouluaine, minkä takia 1920-luvulla kouluihin perustettiin puutarhoja. Tosin rikkaruohojen nyppiminen ei ole lasten lempiharrastus.

– Kaikki opettajat eivät olleet innostuneita puutarhanhoidosta. Eräskin koulutarkastaja kiinnitti huomiotaan vain siihen, että puutarha kukoistaa, Rantala tietää.

Oli myös kasvatusta taloudellisuuteen ja säästäväisyyteen, mikä voisi olla taas tarpeellista.

Oppivelvollisuuslaki tuli 1921 – aika monen kauhuksi. Kansakoulu kesti kuusi vuotta, joista kaksi viimeistä vuotta olivat jatkokursseja. Neljännen luokan jälkeen oli mahdollisuus pyrkiä oppikouluun, mikä käytäntö säilyi vuosikymmeniä.

Vuonna 1958 kuusivuotiseen kansakouluun lisättiin kaksi vuotta, joita kutsuttiin kansalaiskouluksi.

Kouluruokailu alkoi 1948. Ruoka oli pääasiassa keittoja ja vellejä, mutta eipä kotiruokakaan ollut kaikilla niin herkullista.

VUONNA 1960 oli 6 700 kansakoulua, joten monilla oli koulu lähes kivenheiton päässä. Erikoista oli, jos lapsi tuotiin autolla kouluun.

– Mikä ihmeen kansakoulu, monet lapset ovat hämmästelleet jo vuosikymmeniä, kun aikuisten puheessa vilahtelee outo sana.

1972 kansakoulu muuttui peruskoulun ala-asteeksi, vuosiluokiksi 1.–6. Sekään ei tapahtunut hetkessä. Peruskoulu tuli viimeisenä pääkaupunkiseudulle 1977.

– Haluttiin korjata ensin valuviat, Rantala mainitsee yhdeksi syyksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?