Lempi

Kotimaa

Metalliliiton Aalto kilpailukykysopimuksesta: ”Ratkaisut olivat äärimmäisen kipeitä”

Julkaistu:

KIKY
Metalliliiton hyväksynnän myötä kilpailukykysopimus vaikuttaa lähes valmiilta.
Metalliliitto teki eilen illalla noin kello 21 tiukan äänestyksen jälkeen päätöksen hyväksyä kilpailukykysopimus.

Metalliliiton hallitus hyväksyi sopimuksen ääniin 12–8. Päätöksellä oli suuri merkitys, koska useat työmarkkinajärjestöt ilmoittivat, etteivät ne lähde sopimukseen ilman Metalliliittoa.

Sopimus näyttää nyt toteutuvan, mutta hyväksyntä sille on vielä saatava Metalliliiton valtuustolta, joka kokoontuu 10. kesäkuuta.

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto ei lähtenyt veikkaamaan, mihin tulokseen valtuusto päätyy.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Uskon, että valtuustossa käydään kriittinen keskustelu tämän asian vuoksi.

SAK, STTK, Akava ja PAM olivat panneet ehdoksi kiky-sopimuksen hyväksymiselle, että myös Metalliliitto on mukana. Aalto vaikutti asiasta tuohtuneelta.

– Näytti siltä, että kaikki keskusjärjestöt ja osa ammattiliitoistakin alisti oman päätöksentekonsa meidän päätöksentekoon. En minä ota itselleni sellaista taakkaa. Jos he eivät tee itsenäisiä päätöksiä, se ei ole Metalliliiton vika tai ansio.

Toiminta oli Aallon mielestä kohtuutonta.

– Kyllä se tuntuu kohtuuttomalta, että yhden ammattiliiton harteille lastataan koko Suomi.

Kyllä se tuntuu kohtuuttomalta, että yhden ammattiliiton harteille lastataan koko Suomi.

Ennen kuin Metalliliiton hallitus teki ratkaisun Metalliliitto ja Teknologiateollisuus pääsivät perjantaina kilpailukykysopimuksen mukaiseen neuvottelutulokseen.

– Ratkaisut olivat äärimmäisen vaikeita ja kipeitä. Eivät nämä ole olleet kenellekään helppoja. Meillä oli hyvin pitkät neuvottelut. Ei tämä minullekaan mikään helppo ratkaisu ole.

AALLON mukaan Metalliliiton hallituksen enemmistössä nähtiin kuitenkin, että sopimuksen torppaamisella olisi ollut liiton jäsenille raskaampia seurauksia, jotka olisivat liittyneet esimerkiksi hallituksen verolinjauksiin tai työehtosopimusten yleissitovuuteen. Myös Suomen vaikea taloustilanne painoi vaakakupissa.

Kipukohta liittyi esitystä vastustavilla työaikaan liittyviin kirjauksiin.

Kilpailukykysopimuksen myötä vuosittainen työaika pitenee kokoaikatyössä keskimäärin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta.

– Ratkaisussamme lähdetään siitä, että asioista sovitaan paikallisesti. Jos ei pystytä sopimaan paikallisesti, sen jälkeen eri työaikamuodoissa on erilaisia perälautoja, joilla voidaan pidentää työaikoja pääsääntöisesti joko kahden tai neljän tunnin osissa.

ELINKEINOELÄMÄN keskusliiton eilisiltaisen laskelman mukaan kilpailukykysopimuksen kattavuus olisi ­Metalliliiton myötä 85 prosenttia palkansaajista.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) lupasi torstaina, että jos 85 prosentin kattavuus saavutetaan, palkansaajien verotaakkaa kevennetään 415 miljoonalla eurolla.

Kilpailukykysopimuksella pyritään parantamaan suomalaisyritysten kilpailukykyä, lisäämään talouskasvua ja luomaan uusia työpaikkoja.

Työajan pidentämisen lisäksi sopimus muun muassa kasvattaisi työntekijöiden sosiaalivakuutusmaksuja ja leikkaisi väliaikaisesti julkisen sektorin lomarahoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. 6

      Ostitko tämän huippusuositun spinner-lelun? Palauta se heti – Tukes: ”Useampi tapaus, joissa lapsi on joutunut vaaraan”

    7. 7

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    9. 9

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    10. 10

      Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 235 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    3. 3

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    7. 7

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    8. 8

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    4. 4

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    5. 5

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    6. Näytä lisää