Silja, Selja

Kotimaa

Hakkarainen Suomen Uutisille: Ylen ruotsinkielistä ohjelmaa karsittava, ”kaupallinen hömppä” pois

Julkaistu:

YLE
PS:n karsintalistalla olisi Teuvo Hakkaraisen mukaan myös Yle-lakiin kirjattu monikulttuurisuuden tukeminen.
Liikenne- ja viestintäministeriön marraskuussa asettama Yle-työryhmä sai jatkoaikaa kesäkuun loppuun, mutta työryhmän kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselta (ps) on jo tihkunut tietoja työryhmän tekemisistä.

Puoluelehti Suomen Uutisille maanantaina antamassaan haastattelussa Hakkarainen kertoo, että työryhmän sisällä on suuria erimielisyyksiä Ylen budjetin suhteen. Hakkarainen olisi valmis jopa 150 miljoonan euron leikkauksiin, joka olisi liki kolmannes Ylen viime vuoden 468,5 miljoonan euron budjetista. Perussuomalaisten virallinen linja ei vielä ole tiedossa.

Suomen Uutisten mukaan oppositiopuolueet vastustavat leikkauksia. Työryhmän puheenjohtaja Arto Satonen (kok) ja keskustan Eero Lehti taas olisivat lehden mukaan leikkausten kannalla.

Yle-veroon ei rahoitusmallina Hakkaraisen mukaan koskettaisi. Perussuomalaisten karsintalistalla ovat Hakkaraisen mukaan kuitenkin ruotsinkielinen ohjelmisto, monikulttuurisuuden tukeminen ja ”kaupallinen hömppä”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Monikulttuurisuuden tukeminen on poistettava Yle-laista. Tässä asiassa emme nyt aio antaa periksi, linjaus on täysin tarpeeton, Hakkarainen sanoo Suomen Uutisille.

”Kyllä siellä tekemistä on”

Ilta-Sanomien tavoittama Ritva ”Kike” Elomaa ei kommentoi mahdollisten Yle-leikkausten suuruutta, ruotsinkielisen ohjelmiston asemaa tai Yle-lakia monikulttuurisuuden edistämisen kannalta. Elomaa on toinen perussuomalaisten edustaja työryhmässä.

– Hakkarainen voi sanoa avoimesti mitä haluaa. Neuvottelut ovat kuitenkin kesken, enkä halua vaarantaa lopputulosta. Mutta kyllä siellä tekemistä on.

– Rahoitus on yksi asia mistä tullaan juttelemaan. Indeksijäädytyksen jatkamiseen on paineita, koska kaikesta leikataan.

Hakkaraisen Suomen Uutisille antamien lausuntojen mukaan Ylen hallitus ei ole riittävän puolueeton toimielin valvomaan Ylen toimintaa. Elomaa ei puhu valvonnasta, vaan ennemminkin raportoinnista ja ohjaamisesta. Hän ei näe hallintoneuvoston valvovaa asemaa ongelmana.

– Ei se (uusi valvova elin) missään tapauksessa ohjaisi toimintaa, vaan olisi ammattilaisista koostuva ehdottoman riippumaton porukka, joka voisi vaikka julkisesti raportoida Ylen toiminnasta. Tästähän nyt kaikki hiertää, että Ylekään ei ole tarpeeksi riippumaton. Ja Ylen riippumattomuus, se on ehdoton asia.

Eikö se tällä hetkellä toteudu teidän mielestänne?

– Kansalaisilta on tullut palautetta, että se ei toteudu.

Elomaan mukaan työryhmä voisi tulla lausumaan myös Ylen velvollisuudesta ostaa enemmän kotimaisia tuotantoja. Hän ottaa kantaa myös Ylen suhteeseen kaupallisiin medioihin ja korostaa mahdollista yhteistyötä Ylen ja sekä valtakunnallisten että maakuntalehtien välillä.

– Yleltäkin on annettu aiheesta hyviä ehdotuksia, ja näistä me sitten tulemme lausumaan.

Tuleeko ennen juhannusta valmista?

– Kyllähän me siihen nyt pyritään. Jollei tule juhannuksena niin ei tule ollenkaan.

Yle-työryhmän jäsenet

Sirkka-Liisa Anttila (kesk)

Tuomo Puumala (kesk)

Eero Lehti (kok)

Ritva Elomaa (ps)

Teuvo Hakkarainen (ps)

Eero Heinäluoma (sd)

Krista Kiuru (sd)

Outi Alanko-Kahiluoto (vihr)

Matti Semi (vas)

Mikaela Nylander (rk)

Peter Östman (kd)

Anne Berner (kesk)

Arto Satonen (kok)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    4. 4

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    5. 5

      Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Oletko nähnyt näitä naisia? Epäily: toinen auttoi pakkaamaan vanhuksen ostokset, sitten tapahtui varkaus

    8. 8

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    9. 9

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    10. 10

      Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    4. 4

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    5. 5

      Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

    6. Näytä lisää