Sijaiskoti piti huostaan otettuja lapsia vuosikausia nälässä – tuomioksi sakkoja

Julkaistu:

Sijaisvanhempina toiminut pariskunta joutuu maksamaan yhteensä 12 000 euron korvaukset kahdelle lapselle, jotka eivät saaneet tarpeeksi ruokaa sijaiskodissaan Keski-Suomessa.
Vuosia puutteellisesta ravinnosta kärsineiden sisarusten kasvu pysähtyi ja paino kääntyi laskuun.

Keski-Suomen käräjäoikeus katsoo sijaisvanhempien tehneen lapsille näin ruumiillista väkivaltaa. Molemmat lapset kärsivät liian vähäisestä ravinnosta muutaman vuoden ajan.

Huostaan otetut poika ja tyttö aloittivat sijaiskodissa virallisesti vuoden 2006 alussa. Poika oli tuolloin 7-vuotias, tyttö neljän ikäinen. Sisarukset pääsivät täyteen ruokintaan vasta kesällä 2008.

Sijaisvanhemmat jättivät pojan vähäiselle ja samalla yksipuoliselle ravinnolle uudestaan kesällä 2011. Jaksoa kesti noin yhdeksän kuukautta, kunnes lapset siirrettiin lastenkotiin keväällä 2012.

Oikeus katsoi näytetyksi, että pariskunta syyllistyi pahoinpitelyyn jo vuosina 2006–08. Syyte tosin hylättiin tältä osin vanhentuneena. Samoin vanhentunut oli sijaisäidin tytölle tekemä yksittäinen fyysinen pahoinpitely.

Tuomio pahoinpitelystä tuli lopulta vain pojan vuosina 2011–12 kärsimästä väkivallasta. Molemmat sijaisvanhemmat saivat 50 päiväsakkoa. Miehelle maksettavaa tuli 1150 euroa, naiselle 450 euroa.

Syytteen hylkääminen ei vaikuttanut korvauksiin. Koska ravinnon rajoittaminen oli aiheuttanut lapsille selkeää kasvun hidastumista, pariskunta joutuu maksamaan molemmille lapsille 3000 euroa kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Oikeus katsoi lisäksi, että sijaisvanhemmat loukkasivat vakavasti ja tahallisesti lasten ihmisarvoa. Lapset olivat sijaisperheeseen tullessaan traumatisoituneita, ja he olisivat kaivanneet erityistä hoitoa ja kasvatusta. Niinpä sijaisvanhemmat joutuvat korvaamaan molemmille lapsille 3000 euroa myös kärsimyksestä.

Kun sakkojen ja korvausten lisäksi mukaan lasketaan oikeudenkäynti- ja muut kulut, sijaisvanhempien lasku nousi noin 17 850 euroon.

Oikeus pitää tapausta poikkeuksellisena. Oikeuskäytännöstä ei löytynyt aiempaa vastaavaa kaltaista esimerkkiä.