Kauno, Kasperi

Kotimaa

Riitta, 61, on kamppaillut hyttysiä vastaan hyväksi havaitulla niksillä jo vuosia: ”Vaatii ehkä käytetyt sukkahousut”

Julkaistu:

Oululainen Riitta Marttila luki vuosia sitten Pirkasta oivallisesta hyttystenkarkotuskikasta. Kun hän kokeili sitä ensi kerran kolme kesää sitten, ”isännät eivät olleet uskoa silmiään”.
Kesä tuo tullessaan myös ikäviä vieraita, korvassa iniseviä ja verenhimoisia hyttysiä. Hyönteistutkijan mukaan kesähyttyset lähtevät etelässä lentoon toukokuun lopussa ja Lapissa juhannuksen tienoilla. Pieniin verenimijöihin on voinut törmätä Lapissakin jo vapusta lähtien.

Oululainen Riitta Marttila, 61, on valmistautunut hyvin tulevaan hyttyskesään: eteisessä seisoo toimivaksi todettu itikankarkotin – jalallinen tuuletin, jonka päähän on sidottu sukkahousut. Marttila vinkkasi jo vuonna 2013 Kalevassa kyseisestä sääskikesän pelastuksesta, jonka nimeen hän vannoo edelleen.

– Sukkahousut ovat paikallaan vuodesta toiseen. Otan sen talteen talveksi ja tyhjennän. Ystävätkin käyttää mökeillänsä tätä, kun avoterassilla istutaan, Marttila kertoo Ilta-Sanomille.

Ensimmäisen kerran hän kokeili Pirkka-lehdestä aikanaan lukemaansa niksiä ystävien mökillä Iissä kolme vuotta sitten.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Se on toimiva systeemi. Heillä kun on lapsia, jotka leikkivät hiekkalaatikolla, he laittoivat sen pyörimään hiekkalaatikon viereen, Marttila kuvailee.

Oululaisnaisen mukaan tuulettimen ilmavirta imaisee kaikki itikat sukkahousujen kärkiin.

– Mitä enempi niitä on, sitä inhottavampi löllö sukkahousujen kärjessä on.

Marttila kokeili niksiä ensi kerran tultuaan ystäviensä kanssa Norjasta mökille Iihin. Silloin mökinemäntä valitti, ettei hänellä ole yksiäkään sukkahousuja.

– Sanoin, että minulla on kyllä autossa, mutta kaikki on käytettyjä. Ne olivat aika hauskannäköiset, koska niissä oli jalan ja polven malli ja hyvin pääsivät keräämään hyttysiä. Nauroimme, että ehkä se vaatii käytetyt sukkahousut, hän nauraa.

Isännät eivät olleet aluksi uskoa niksiin, mutta kun he aamulla menivät katsomaan hyttyspyydystä, mieli muuttui.

– Kannattaa kokeilla. Sukkahousujen kärjessä oli sellainen löllö, että miehet nauroivat, että pitäisikö näistä lihapullat pyöräyttää päivällä.

Mitä niksiä sinä käytät hyttysten torjuntaan? Lähetä kuva virityksestä IS:lle joko tästä tai kännykästä suoraan numeroon 13456!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

    5. 5

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    6. 6

      Tutkijalta hurja väite: Aivot toimivat vielä kuoleman jälkeen, joten saatat itse tiedostaa kuolleesi

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    9. 9

      Poliisi: Kaivopuiston liepeiltä löytynyt vainaja on aiemmin kadonnut 53-vuotias mies

    10. 10

      Juha Tapion Raija-vaimo avoimena parin suhteesta Annassa: ”Olemme ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    5. 5

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    6. 6

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

    5. 5

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    6. Näytä lisää