Tenho, Max

Kotimaa

Lasten parissa työskentelevien kokemukset väkivallasta hätkähdyttävät – ”Mä tapan sut”

Julkaistu:

Selvitys
Lauseet ”Mä tapan sut” ja ”Mä tiedän missä sä asut” ovat opettajille ikävän tuttuja.
Opettajia ja opettamista arvostetaan Suomessa. Nyt alalla on huolestuttavia rapautumisen merkkejä. Tuore selvitys kertoo, että opettajien kokema kiusaaminen ja epäasiallinen kohtelu ovat lisääntyneet. Yllättävintä on opettajien kokeman väkivallan lisääntyminen.

Väkivalta on opetus- ja kasvatusalalla vakava kuormitustekijä, joka aiheuttaa sairauspoissaoloja. Opettajista joka kymmenes kokee arkityössään lasten ja oppilaiden aiheuttamaa väkivaltaa.

Väkivallan kokeminen on selvityksen mukaan yleisintä varhaiskasvatuksessa. Peräti 55 prosenttia erityislastentarhanopettajista kertoo kohdanneensa väkivaltaa.

– Kysymyksemme asiaan oli, että onko joutunut työssään tai työpaikallaan väkivallan kohteeksi viimeisen 12 kuukauden aikana. Tällöin vastaaja on voinut tulkita tämän niin, että se voi tarkoittaa sekä fyysistä että myös väkivaltaista uhkailua esimerkiksi tyyliin ”mä tapan sut” tai ”mä tiedän missä sä asut”, Opetusalan ammattijärjestön, OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio kertoo.

Hän on huolissaan tilanteesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Opettajien työaika ei tahdo riittää, hän kertoo.

Opettajien työn arvostus on laskenut.

Länsikallion mukaan työolobarometrin tulokset kertovat, että opettajien epäasiallinen kohtelu on lisääntynyt kaikilla koulutusasteilla varhaiskasvatuksesta lähtien. Länsikallion mukaan opettajien heikentynyt hyvinvointi vaikuttaa oppilaisiin.

KOULUJEN, päiväkotien ja oppilaitosten työoloja koskevaan kyselyyn vastasi yli tuhat opettajaa ja alan esimiestä. Kysely toteutettiin marraskuussa 2015. Edellinen selvitys tehtiin syksyllä 2013. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen painotti tuloksia julkistettaessa, että opettajat ovat silti innostuneita työstään.

Ikäviä merkkejä näkyy hänestä silti.

– Opettajien työn arvostus on laskenut. Joissakin kouluissa ei käydä edes kehityskeskusteluja, hän kertoo.

SYITÄ tilanteen huonontumiseen haetaan yhteiskunnan murroksista. Kylmä luvut eivät aina kerro koko totuutta saati syitä.

– Kouluissa on nollatoleranssi kiusaamiselle ja väkivallalle. Lisääntynyt työttömyys lisää vanhempien huolia. Kouluissa työpaikkojen väheneminen lisää opettajien keskinäistä kilpailua. Käynnissä on tavallaan pudotuspeli, Luukkainen pohtii.

PISIN työaika on ammattikorkeakouluissa ja siellä opettajien jaksamien on Luukkaisen mukaan koetukselle.

– Väkivaltatilanteiden ilmoitus- ja käsittelymenetelmät on otettava täysimääräisesti käyttöön jokaisella alan työpaikalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. 6

      Hyvinkäällä vakava liikenneonnettomuus – kaksi nuorehkoa miestä loukkaantui

    7. 7

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    8. 8

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    9. 9

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    10. 10

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    6. 6

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    7. 7

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    10. 10

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      Tampan ”sarjamurhaajaksi” epäillystä miehestä julkaistiin uusi video – ”Jonkun on pakko tietää, kuka tämä henkilö on”

    5. 5

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    6. Näytä lisää