Hilma

Kotimaa

Valoja yössä

Julkaistu:

Minä N.N. on todennäköisesti eniten lupaillut ja vakuutellut suomalainen.
Suomen kaltaisessa syvän demokratian yhteiskunnassa Minuksi N.N. voi tulla käytännössä kuka tahansa, ja monet Minät N.N. ovat myös useimmille tuttuja.

Arkipäiväisin Minä N.N. on varmaan tuo tuiki tavallinen puolustusvoimain alokas antamassa sotilasvalaa, ja arvokkain puolestaan vakuuttelemassa juhlallisesti vilpittömyyttään ja uskollisuuttaan tasavallan presidentin korkeaan virkaan.

Jonnekin tuonne väliin mahtuvat KHT-titteliä vakuutellen tavoitteleva tilintarkastaja ja kotimaisena uutuutena laborantinpapereilla oikeusministerin paikkaa puolueettomasti ja yhteiskunnan parhaaksi vakuutteleva paperimies.

Omanlaisensa kuriositeetti oli uittotyömailla aikoinaan annettu tukkimiehen vala.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kelluvan tukin päällä piti kiertää siihen pystyyn lyöty keksi ja ottaa urakan jälkeen pölkyn päässä hörppy.

Vala oli yksittäisen ulkotöitä tekevän uittomiehen taidonnäyte, eikä urotyöstä suoriutuminen antanut suoraa pätevyyttä hakkuukämpän tukkimiehen kirjanpitoon.

Hauskana muistumana näistä entisistä ajoista ryypyn nauttiminen on jäänyt pysyvästi tilinpäätösillallisten reviisorirituaaleihin.

Sen sijaan erilaisten kiertämisten keksimiseen, joista luovan tilimiehen urakehitykselle ei aiemmin katsottu olevan näkyvämpää haittaa, on nyttemmin alettu suhtautua pidättyvämmin.

Historiasta nykypäivään, jossa on yllättäen tehty nykyhistoriaa.

Vuosien jahkailun jälkeen Suomeen on viimeinkin saatu uusi Minä N.N.

Tähän avautui yllättäen tilaisuus, kun Suomen Journalistiliitto lupasi tarjota kaikille jäsenilleen sananvastuuvalan.

Kuten tapana on ollut, sananvastuuvalakin annetaan korkean auktoriteetin edessä.

Tänä päivänä jumalat, kunniat ja omattunnot voi unohtaa, sillä selfie ja some. Tämä on ymmärretty myös Journalistiliitossa.

”Minä N.N. lupaan täten itse itseni kuvaamana ja kaikkivoivan ja kaikkialla läsnä olevan Facebookin edessä, että minä journalistintoimessani...”

Edellisestä sananvapauden jalostamisyrityksestä, silloin rauhanlaiksi kutsutusta aloitteellisuudesta on jo vuosikymmeniä.

Lakimuotoa pidettiin noissa silloisen neuvostovastaisuudeksi kutsutun vihapuheen yössä tarpeellisena, koska mitään somea ei tietenkään tunnettu.

Journalismissa on totutusti menty sillä iänikuisella prinsiipillä, ettei uutinen ole mies joka puree poroa, vaan poro joka puree miestä.

Entä tästä eteenpäin? Vastuullisilla journalisteilla on nyt mietinnän paikka.

Ettei vaan porukalle olisi päässyt käymään yhtä hassusti kuin sille yhdellekin missille imitoidussa saamelaispuvussa?

Menty tuosta vaan ja sen kummemmin miettimättä irrottamaan toisen sivilisaation elementti alkuperäisestä ympäristöstään ja liittämään se osaksi omaa kulttuuria!

Jaa jaa. Vannomatta paras.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    3. 3

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    4. 4

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. 6

      Jani Wickholm kauppaa rakasta kitaraansa huutokauppakeisarille – Akilta tyly tuomio: "Ei mitään järkeä”

    7. 7

      Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

    8. 8

      Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

    9. 9

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    10. 10

      Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    8. 8

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    3. 3

      Lääkäri sitoi dementiaa sairastavan äitinsä kiinni tuoliin ja lähti marjaretkelle – palatessaan löysi äitinsä kuolleena

    4. 4

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. Näytä lisää