Miksi Kreikka-miljardien oikeaa osoitetta ei kerrottu? Näin selittää Jyrki Katainen

rac

Julkaistu:

Politiikka
Kahdesta ensimmäisestä Kreikan tukipaketista vain pieni osa meni maan budjetin tilkkeeksi.
Kahdessa ensimmäisessä Kreikan tukipaketissa rahaa kerättiin yhteensä 215 miljardia euroa.

Saksalaisen European School on Management and Tecnology -yliopiston tutkimuksen mukaan Kreikan budjettiin ohjautui tukipaketeista vain 10 miljardia euroa. Kahdesta ensimmäisestä tukipaketista valtaosa meni Kreikan lainottajien, Saksan ja Ranskan pankkien pelastamiseen.

Komissaari Jyrki Katainen (kok) oli kahden ensimmäisen tukipaketin aikana Suomen valtiovarainministerinä.

Kataisen mukaan tukipaketeilla estettiin Kreikan konkurssi, eurooppalainen luottokriisi ja lainahanojen sulkeutuminen myös muulta Euroopalta.

Oliko tarkoitus pelastaa Kreikka vai saksalaiset ja ranskalaiset pankit, komissaari Katainen?

– Kuka Kreikan yksityiset velat olisi maksanut? Kreikalla ei ollut rahaa. Jos tätä pakettia ei olisi tehty ja pankeille ei olisi maksettu, olisi tapahtunut Kreikassa konkurssi. Sen hetkisen ja tämän hetkisen arvion mukaan se olisi sysännyt liikkeelle luottokriisin.

– Eli vahvojenkin maiden kohdalla luottohanat olisivat menneet kiinni. Tämä oli se syy, miksi Kreikkaa lähdettiin tukemaan. Pelättiin sitä, että pienehkön talouden kaatuminen olisi johtanut laajempaan lainahanojen sulkeutumiseen, Katainen totesi IS:lle politiikan toimittajien lounaalla.


”Saksan ja Ranskan pankit olivat antaneet lainaa, Kreikka ei pystynyt selviämään lainoistaan”

Katainen kierteli ISTV:n haastattelussa kysymystä, että oliko Suomen ja Euroopan päättäjillä aikoinaan tiedossa tukimiljardien päätyminen Saksan ja Ranskan pankkien pelastamiseen.

– Silloin oli tarkoitus pelastaa sekä kreikkalaiset että suomalaiset ja muut eurooppalaiset. Jos Kreikka olisi ajautunut konkurssiin, sillä olisi ollut erittäin suurella todennäköisyydellä negatiivinen vaikutus euromaiden lainansaantiin.

– Ensimmäinen tukipaketti oli välttämätöntä euroalueen vakauden vuoksi. Tämä on mahdollistanut myös sen, että Kreikan ei ole tarvinnut leikata koko budjettiaan, koska se on saanut lainaa, Katainen vastasi.

Timo Soini (ps) ja kumppanit sanoivat heti, että tässä rahoitetaan Saksan ja Ranskan pankkeja. Näin on myös käynyt?

– Saksalaiset ja ranskalaiset pankit olivat antaneet lainaa Kreikalle. Kreikka ei pystynyt selviämään lainoistaan. Jos Kreikka ei olisi saanut lainaa jäsenvaltiolta, se olisi mennyt konkurssiin.

– Se oli suurella todennäköisyydellä sysännyt liikkeelle vakavan talouskriisin koko euroalueelle. Siitä olisi kärsinyt Suomen lisäksi kaikki muutkin jäsenmaat. Tämän takia päätettiin auttaa kreikkalaisia ja myös muiden maiden kansalaisia, Katainen toisti.

Miksi ei laitettu Saksaa ja Ranskaa maksamaan itse, vaan otettiin piikki koko Euroopalle?

– Sen takia, että Kreikka on euroalueen osa. Meillä oli vastuu oli Kreikasta. Kyse ei ole pelkästään Saksan ja Ranskan pankeista, vaan miten Kreikka ylipäänsä kykenee rahoittamaan omaa toimintansa – terveydenhuoltoa ja koulutusta. lääkkeitä. Siihen Kreikka sai toisilta euromailta apua, Katainen vastasi.

Ota kantaa

Annettiinko suomalaisille riittävät tiedot Kreikka-rahojen osoitteesta?

Kyllä 7% Ei 93%
Ääniä yhteensä 25655

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt