Liisa, Elisa

Kotimaa

Yhdysvaltain ratsuväkieskadroonan komentaja innostui Suomen vapusta: ”Se oli mahtavaa”

Julkaistu:

Arrow 16
2. ratsuväkirykmentin yhdysvaltalaissotilaat pääsevät viettämään vapaapäivää Tampereelle ja Hämeenlinnaan.
Pohjankankaan ampuma-alueella Niinisalossa Maavoimien mekanisoituun Arrow 16 -harjoitukseen parhaillaan osallistuvat yhdysvaltalaisjoukot pääsevät kuin pääsevätkin tutustumaan Suomeen myös harjoitusalueen ja varuskunnan ulkopuolella.

Useissa venäläismedioissa on esitetty väitteitä siitä, etteivät yhdysvaltalaissotilaat näkyisi suomalaisten katukuvassa, koska heidän läsnäolonsa on aiheuttanut ristiriitaisia reaktioita suomalaisessa yhteiskunnassa.

Harjoituksen johtaja, eversti Pekka Järvi tyrmää huhut Ilta-Sanomien haastattelussa keskellä Pohjankankaan ampuma-aluetta.

Hänen mukaansa yhdysvaltalaisille oli tarkoitus järjestää tutustumiskierros ja vapaa-aikaa Tampereella ja Hämeenlinnassa jo vappuna, mutta joukko saapui Suomeen odotettua myöhemmin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– En tiedä yhteiskunnan mielipiteitä, mutta tämä oli ihan puhtaasti aikataulukysymys. Harjoituksen lopuksi yritämme kuitenkin järjestää heille kierroksen Tampereella, jotta pääsevät katselemaan paikkoja. Myös Hämeenlinnaan mennään, Järvi sanoo.

– Kysyin heiltä aiemmin, että kuinka moni on käynyt aiemmin Suomessa. Vain kaksi kättä nousi ja hekin olivat käyneet vain harjoituksen suunnittelukokouksessa. Kyllähän heille pitää paikkoja näyttää, Järvi jatkaa.

”Hieno mahdollisuus”

Pohjankankaalla suomalaisten kanssa harjoittelevan joukon, 2. ratsuväkirykmentin 2. eskadroonan komentaja, everstiluutnantti Steven Gventer kertoo yhdysvaltalaissotilaiden olevan innoissaan tulevasta vierailusta.

– Sotilaat arvostavat mahdollisuutta todella nähdä maat, joissa vierailemme, ja tavata ihmisiä, ei pelkästään sotilaita, hän sanoo.

Everstiluutnantin mukaan sotilaat aikovat vierailla muun muassa museossa ja nauttia illallista. Pääpaino vierailussa on kuitenkin sotilaallisessa toiminnassa.

– Sotilaana ja johtajana tämä harjoitus on hieno mahdollisuus. Sotilaani haluavat nähdä kuinka asiat hoidetaan muissa maissa, vaihtaa ideoita ja tekniikoita. Sotilaat ovat sotilaita, Gventer toteaa.

Gevner innostuu myös kehumaan suomalaisia ja Suomen luontoa.

– Täällä on kaunista. Ajoimme tänne Helsingistä ja matkalla tiet olivat kauniita ja puhtaita, metsät upeita. Helsinkiin saavuimme juuri vappuna, jolloin opiskelijoilla oli valkeat hattunsa ja kirkkaan väriset haalarinsa. Se oli mahtavaa, ratsuväen everstiluutnantti sanoo.

EDIT: Juttua korjattu klo 19. Everstiluutnatti Steven Gventer komentaa 2. ratsuväkirykmentin 2. eskadroonaa, ei koko rykmenttiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    5. 5

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    6. 6

      Kadonneesta sukellusveneestä havaittu hätäsignaaleja Argentiinassa

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Miss Helsinki -kilpailun alusvaatekierros henki 50 Shades of Grey -tunnelmaa – katso kuvat!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    3. 3

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    6. 6

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miestä ammuttu Porin keskustassa ravintolan edustalla – ampujaksi ilmoittautunut otettu kiinni

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    4. 4

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    5. 5

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    6. Näytä lisää