Ympäristöaktivistit jättivät jälkeensä hirveän läävän – poliisi: Tämän vuoksi Hanhikivi jäi siivomatta - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Ympäristöaktivistit jättivät jälkeensä hirveän läävän – poliisi: Tämän vuoksi Hanhikivi jäi siivomatta

Siivottomaan tilaan jäänyt protestileiri on purettu ja tavara on toimitettu eteenpäin. Aktivistien mukaan poliisi ei antanut mahdollisuutta siivoamiseen.

Tähän kuntoon aktivistien leiri jäi.

2.5.2016 13:24

Oulun poliisilaitos pysäytti ja tyhjensi perjantaina Pyhäjoen Hanhikivellä sijaitsevan ydinvoiman vastaisen protestileirin. Fennovoima rakentaa Hanhikivi 1 -ydinvoimalansa alueella.

Poliisi antoi aktivisteille perjantaina poistumiskäskyn ja käski heidän siivota leirinsä. Aktivistien mukaan poliisi ei kuitenkaan antanut heille mahdollisuutta siivota jälkiä.

Leiri sijaitsi valtatie kahdeksan varrella.

– Poliisi hääti meidät pois leiristä ja käski kantamaan tavarat pois. Sitten poliisi kuitenkin itse siirsi tavarat puskutraktorilla, eikä meille jäänyt mahdollisuutta koota tavaroita, Reclaim the Cape -tapahtuman tiedottaja Anna Tiihonen kertoi IS:lle sunnuntaina.

Oulun poliisilaitoksen mukaan siivoamisen valvomiseen ei ollut mahdollisuutta:

– Tavaran ja jätteen täydellinen kerääminen ja paikan siivoaminen olisi vaatinut poliisin läsnäolon ainakin vuorokauden ajaksi ja siihen ei poliisilla ollut resursseja, poliisi kertoo tiedotteessa.

Lukijan ottamat kuvat kertovat leirin tilasta.

Poliisin mukaan poistumiskäskyn saaneet henkilöt saivat kuitenkin aikaa kerätä henkilökohtaiset tavaransa leiristä.

– Tilanteessa on tehty kokonaisharkintaa, arvioiden järjestyshäiriöiden ennalta estämisen tärkeyttä sekä leiripaikkojen ympäristövahinkoja, poliisista kerrotaan.

Oulun poliisi kertoo, että alueelta mahdollisesti löytynyt arvo-omaisuus on toimitettu löytötavarana Raahen poliisiasemalle. Muu tavara on siirretty Pyhäjoen kunnan osoittamaan paikkaan, josta kunta antaa tarpeen vaatiessa tietoja.

9 aktivistia vangittu

Hanhikiven torstaisen mellakan tiimoilta oli sunnuntaihin saakka pidätettynä 10 henkilöä. Heistä 9 vangittiin sunnuntaina.

Poliisi kertoo, että vangituista kaksi on ruotsalaisia, neljä belgialaisia ja 3 suomalaisia. Joukossa on miehiä ja naisia.

Leiri sijaitsi lähellä Pyhäjoen keskustaa.

Leiriläiset vastustavat ydinvoiman rakentamista.

Poliisi poisti aktivistit Hanhikiven alueelta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?