Kotimaa

Rakastettu näyttelijä Risto Salmi, 74, on kuollut

Julkaistu:

1941-2016
Muun muassa Raid-sarjasta ja TV2:n maalaiskomedioista tuttu näyttelijä Risto Salmi on kuollut leikkauksen jälkeiseen sydänkohtaukseen.
Näyttelijä Risto Salmi, 74, on kuollut. Salmen poika Jura Salmi vahvisti Ilta-Sanomille, että näyttelijä kuoli keskiviikkona aamupäivällä leikkauksen jälkeiseen sydänkohtaukseen.

Salmi oli sairastanut jo aiemmin syöpää, joka oli jo kerran saatu taltutettua, mutta sytostaattihoidot jouduttiin aloittamaan uudelleen viime perjantaina. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä suoritettu leikkaus onnistui, mutta toipumisen aikana tullut infarkti vei näyttelijän.

Salmi syntyi 7. heinäkuuta vuonna 1941 Metsämaalla Varsinais-Suomessa.

Salmi on jäänyt lähtemättömästi mieleen TV2:n rakastetun maalaiskomediasarjan (1998–2006) huoltamoyrittäjä P.A. Turpeisena.


Salmen eräs tunnetuimmista hahmoista on myös Raid-sarjan (2000) Perse-Arska. Salmi on tehnyt kymmeniä elokuva-, tv- ja teatterirooleja, viimeisimpänä muun muassa suositussa tv-sarjassa Taivaan tulet (2007–2014), jossa hän esitti eläköitynyttä poliisipäällikköä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Salmi jäi eläkkeelle Turun kaupunginteatterista 14 vuotta sitten, mutta työskenteli senkin jälkeen aktiivisesti. Viime vuonna Salmi esiintyi Turun kaupunginteatterin Kvartetti-näytelmässä 80 kertaa. Salmen kanssa rooleissa nähtiin Maija-Leena Soinne, Leena Takala ja Jarmo Alonen.

– Ei se käynyt raskaaksi, meillä oli niin hyvä porukka. Yhtään esitystä ei tarvinnut perua, vaikka kaikki olivat aina jostain kipeitä. Ensin kävimmekin läpi, ketä sattui minnekin, kertoi Salmi Ilta-Sanomien Tv-lehden haastattelussa 10. helmikuuta 2016.

Salmi kertasi Tv-lehden haastattelussa ikimuistoisimpia muistoja uransa varrelta. Hän kertoi ihmettelevänsä, miten moni tunnistaa hänet vieläkin, etenkin P.A. Turpeisen roolista.

– Mutta se on huvittavaa, kuinka lähes joka päivä kohtaan ihmisiä, jotka tunnistavat. Eräskin päivä vein roskia, ja naapuria tervehtiessä hänen koiransa ryntäsi luokseni. Sain kuulla, että koira tunnistaa minut äänestä, koska heillä kotona katsotaan nauhalta maalaiskomedioita, hän kertoi.

Kysymykseen, voisiko Risto Salmea vielä houkutella takaisin televisioon, vastasi näyttelijä näin:

– Jos joku kysyy, niin mikä ettei, melko varmasti lähtisin hommiin! Vielä pysyn pystyssä ja ehkä muistankin jotain.


Juttua korjattu klo 22.52: Kirsi Nurmisen esittämä hahmo Tuulia Turpeinen on omaa sukua Huttunen, ei Hakkarainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Donald Trump peruu delegaationsa osallistumisen Maailman talousfoorumiin
      Taloussanomat
    3. Kotimatkalla ollut Aiia, 21, puhui siskonsa kanssa puhelimessa, kun hyökkääjä iski – vaihto-oppilaan surma kuohuttaa Australiassa
      Ulkomaat
    4. Tunti sitten
    5. WSJ: Yhdysvallat harkitsee kiinalais­tuotteiden tuonti­tullien höllentämistä
      Taloussanomat
    6. Natalie ja Kerry ottivat selfien ”Paholaisen ovilla” – järkyttyivät kuvaan tallentuneesta kalpeasta hahmosta
      Viihde
    7. 2 tuntia sitten
    8. Sukeltajien poikkeuksellinen kohtaaminen valtavan valkohain kanssa tallentui kuviin – asiantuntijat kiinnittivät huomiota yhteen seikkaan
      Ulkomaat
    9. Kuvat prinssi Philipin kolaripaikalta: Suurikokoinen Land Rover rysähti tielle kyljelleen, Kia päätyi keula edellä pöpelikköön
      Kuninkaalliset
    10. Rekkaa ohittamaan lähtenyt autoilija törmäsi kolmeen vastaantulijaan Huittisissa – yksi loukkaantui vakavasti, kaksi lievästi
      Kotimaa
    11. 4 tuntia sitten
    12. Poliisi pyytää tietoja kadonneesta Jerestä – viimeisin yhteys 21-vuotiaaseen saatu joulukuussa
      Kotimaa
    13. 82-vuotias Berlusconi tulee taas – ilmoitti asettuvansa ehdolle EU-vaaleissa: ”Euroopasta puuttuu syvällistä ajattelua”
      Ulkomaat
    14. IS-raati arvioi puoluejohtajien esiintymisen – näin he pärjäsivät: ”Ei viinejä kauppoihin, koska täällä vedetään lähinnä lärvejä”
      Kotimaa
    15. Näytä lisää