Maailman suurimman saunan lauteet täyttyivät Espoossa – katso hikiset kuvat!

Espoon Otaniemessä löylytellään vappuun saakka valtavassa saunassa, joka pyrkii Guinnessin ennätysten kirjaan lajinsa suurimpana.

Tempaukset takana ovat luonnollisesti Aalto-yliopiston teknisten alojen opiskelijat eli teekkarit, joilla vuoden päätapahtuman, vapun, vietto alkaa tunnetusti viikkoja ennen varsinaista juhlapäivää.

Alvarin aukiolle pystytettyyn noin 310-neliöiseen telttaan rakennettuun saunaan mahtuu kerrallaan noin 300 kylpijää. Mittasuhteiden vuoksi myös puulämmitteisen saunan sydämen eli kiukaan tulee olla varsin kookas.

– Kiuas painaa 4000 kiloa josta 3000 on kiviä, kertoo Teemu Meriluoto Vapaateekkarit ry:stä.

Jatkossa sauna lämpiää vappuaattoon saakka päivittäin kello viidestä iltapäivällä puoleen yöhön saakka. Periaatteessa saunaan on kaikilla halukkailla vapaa pääsy koko tuon ajan.

– Turvallisuusriskien takia sisäänpääsyä tarvitsee vähän rajoittaa, eli mitään tuhatta ihmistä kerrallaan ei voida päästää sisään, Meriluoto selittää.

Vapaateekkarit huolehtii koko viikon ajan saunan lämmityksestä ja muusta ylläpidosta. Saunassa järjestetään silti myös yliopiston ulkopuolisten toimijoiden tapahtumailtoja. Luvassa on esimerkiksi livemusiikkia.

Saunomisasustaan saa jokainen päättä itse.

– Se on jokaisen oma valinta että tuleeko niin sanotusti Aatamin asussa vai uimapuku päällä.

Maailman suurimman saunan titteliä on viime vuodet pitänyt hallussaan vuonna 2012 Saksan Sinsheimiin avattu, noin 166-neliöinen ja 160 henkeä vetävä sauna. Meriluoto myöntää ennätyksen luisumisen Suomen ulkopuolelle olevan jokseenkin noloa.

– Otetaan ennätys takaisin. Hakemus on vetämässä myös Guinnessin ennätysten kirjan osalta ja tämä täytyy nyt dokumentoida tarkasti. Katsotaan jos joku tarkastajakin tulee paikalle.

Vapaateekkarit tunnetaan parhaiten vuosittaisesta laskiaisriehasta, jonka Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan alaisuudessa toimiva yhdistys järjestää saunatempauksen tapaan ulkopuolisen sponsorirahan voimin.

Saunaennätyksen saavuttaminen on Meriluodon mukaan kiinnostanut erityisesti rakennusalan yrityksiä. Kiuas on saatu lahjoituksena Ideapark Lempäälästä.

– Tapahtuman jälkeen kiuas siirtyy partiolaisille heidän Roihu 2016 -kesäleiriään varten. Hyvä niin, koska meidän olisikin ollut vaikeaa lähteä varastoimaan kiuasta, ja näin mahdollisimman moni pääsee hyödyntämään sitä, Meriluoto tuumii.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?