Lempi

Kotimaa

Wärtsilä aikoo vähentää 550 työpaikkaa

Julkaistu:

Vähennyksistä noin 270 kohdistuu Suomeen.
Konepajayhtiö Wärtsilä aikoo heikon markkinatilanteen takia sopeuttaa toimintaansa ja vähentää henkilöstöään 550:llä. Vähennyksistä noin 270 kohdistuu Suomeen.

Wärtsilä tavoittelee noin 50 miljoonan euron vuotuisia säästöjä, jota vaikuttaisivat täysimääräisesti ensi vuoden loppuun mennessä. Vähennykset iskevät erityisesti Wärtsilän Marine Solutions ja Energy Solutions -liiketoimintoihin. Yhtiö haluaa lyhentää suunnittelusyklejä ja keskittää moottoreiden tuotekehitystä Suomeen.

Yhtiön mukaan laitetoimitusten markkinaympäristö on heikentynyt. Kilpailu uusien alusten markkinoilla on tiukkaa, mikä johtuu kauppalaivojen ylikapasiteetista ja kysynnän puutteesta offshore-alalla. Yhtiö näkee myös riskin, että alusten omistajat neuvottelevat lykkäyksistä nykyisiin toimitussopimuksiin.

– Nämä valitettavat kapasiteetin muutokset on tehtävä, jotta säilyttäisimme kilpailuasemamme kansainvälisillä markkinoilla, sanoi konsernijohtaja Jaakko Eskola pörssitiedotteessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Wärtsilä työllisti viime vuoden lopulla noin 18 800 henkilöä maailmanlaajuisesti. Vähennyssuunnitelman pääkohteena olevat liiketoiminnot työllistävät yhteensä noin 7 500 henkilöä.

Wärtsilän vertailukelpoinen liikevoitto laski tammi-maaliskuussa hiukan ja oli 84 miljoonaa euroa, oltuaan vuotta aiemmin 100 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski kaksi prosenttia ja tilauskanta kasvoi kolme prosenttia.

Yhtiö pitää näkymänsä tälle vuodelle ennallaan. Liikevaihdon odotetaan kasvavan 0–5 prosenttia ja liiketuloksen olevan 12,5–13 prosenttia suhteessa liikevaihtoon.

Wärtsilä ilmoitti samalla lähtevänsä mukaan aurinkoenergialiiketoimintaan. Se alkaa toimittaa suuria, yli 10 megawatin aurinkovoimaloita ja hybridivoimaloita, joissa yhdistyvät Wärtsilän polttomoottorit ja aurinkopaneelit. Ensimmäinen aurinkoenergiaprojekti toimitetaan Jordaniaan. Yhtiö tähtää 300 miljoonan euron vuosittaiseen myyntiin vuonna 2020.

Aiheesta lisää Taloussanomissa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  5. 5

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  6. 6

    Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

  7. 7

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  8. 8

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  9. 9

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  10. 10

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  6. 6

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  7. 7

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  8. 8

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  9. 9

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  5. 5

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  6. Näytä lisää