Senja

Kotimaa

Kevät laittaa käsijarrun päälle – luvassa sateita, ehkä myös ukkosta

Julkaistu:

Viikko alkaa märkänä ja koleana. Etenkin maan keskiosiin on luvassa sateita ja mahdollisesti ukkoskuurojakin.
Viime viikolla saatiin monin paikoin nauttia keväisestä säästä. Lähipäivät tuovat sen sijaan tullessaan sadekuuroja, räntää ja mahdollisesti jopa ukkosta.

– Jos koko viikkoa peilaa, sää on vaihteleva ja ainakin osassa maata kevät laittaa käsijarrun päälle, kertoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.

Tänään maanantaina sää on epävakaa suuressa osassa Suomea, ja etenkin maan keskiosiin on odotettavissa sateita. Illaksi ja yöksi sadepilviä liikkuu myös Pohjois-Suomeen. Etelässä sen sijaan on poutaisempaa:

– Aamulla voi tulla jokunen kuuro, Tuovinen arvioi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aurinko näyttää maanantaina kasvonsa todennäköisemmin Lounais-Suomessa. Lämpötila voi aurinkoisilla alueilla nousta kymmenen asteen kieppeille, mutta sateisilla alueilla jäätäneen alle viiteen asteeseen.

Tiistaina ehkä ensimmäiset ukkoset

Tiistaina Ruotsista tulee matalapaineen alue Suomen puolelle. Sateet jatkavat maan keskiosan kurittamista ja saapuvat myös etelään. Etelä-, Keski- ja Länsi-Suomessa voidaan nähdä jopa ukkosia.

– Siinä voi olla mahdollisuudet ensimmäisille ukkosillekin jossain päin maan etelä- ja länsiosaa, jos aurinko pääsee lämmittämään aamupäivällä maan pintaa, Tuovinen arvioi.

– Ei varmaan hirveän laajalti, mutta ehkä jokunen räpsy voisi taivaalta tulla.

Tiistai-illan ja varhaisen keskiviikon aikana matalapaine jatkaa kulkuaan Suomen yli ja tuulen suunta kääntyy pohjoiseen. Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Koillismaan alueella voi tuolloin vihmoa räntää ja märkää lunta.

Keskiviikon aikana suuressa osassa maata puhaltaa kolea pohjoistuuli. Märän ja viileän alkuviikon jälkeen viikonlopusta odotetaan kuitenkin keväisempää.

– Viikonloppu näyttäisi näillä näkymin selvästi poutaisemmalta, Tuovinen arvioi.

Katso yllä olevalta videolta maanantain ja koko viikon sää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autokauppiaalle vankeutta kiskonnasta: lainan korko 1 745 prosenttia – uhreja 40

    2. 2

      Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

    3. 3

      Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

    4. 4

      Koulupoika pelasti hyiseen mereen pudonneen naisen hukkumiselta Suomenlinnassa

    5. 5

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    6. 6

      Venäläiskanava käänsi Torvaldsin sanat täysin väärin: ”Ei ole ensimmäinen kerta, mutta karkein tämä on”

    7. 7

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    8. 8

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    9. 9

      Anne Kyllönen putoamassa Suomen olympiajoukkueesta – saa vielä yhden mahdollisuuden!

    10. 10

      Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    4. 4

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    5. 5

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    6. 6

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    7. 7

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    8. 8

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    9. 9

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    10. 10

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    9. 9

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Autokauppiaalle vankeutta kiskonnasta: lainan korko 1 745 prosenttia – uhreja 40

    2. 2

      Pyöräilijä näytti poliiseille keskisormea – poliisi pysäytti nuorukaisen, mutta hän löi nyrkillä naamaan, sitten painittiin

    3. 3

      Mikä pituusero: Susanna Laine ja Kiti Kokkonen hillittömässä yhteiskuvassa: ”Ootte ihkuja”

    4. 4

      Koulupoika pelasti hyiseen mereen pudonneen naisen hukkumiselta Suomenlinnassa

    5. 5

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    6. Näytä lisää