Jari, Jalmari

Kotimaa

Tapahtumat hetki hetkeltä 13.4.1976: Lapuan patruunatehtaan räjähdyksessä kuoli silmänräpäyksessä 40 ihmistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suuronnettomuus alkoi pulttipistoolin patruunojen lautauskoneesta ja sen annostelusylinteristä, mutta sen tarkemmin Suomen tuhoisimman räjähdysturman syy ei selvinnyt.
Kun työvuoro aloitteli viikon ensimmäistä työpäivää Lapuan patruunatehtaan Lataamo 2:ssa maantaina 13. huhtikuuta 1976, oli kuulas varhaiskevään aamu. Viikko päättyisi pääsiäiseen.

Patruunatehtaan sydämessä lataamossa odotti töiden alkua kuusi patruunan lataamiskonetta. Aamulla kello 7 ne pantiin käyntiin samalla kellon tarkkuudella, kuten 50 vuotta vanhalla patruunatehtaalla oli tehty kymmeniä tuhansia kertoja aikaisemmin.

Vain kaikkein vanhinta 1920-luvun tekniikkaa edustava Manhurin-merkkinen patruunanlatauskone sekä pohjanallinen latauspöytä jätettiin tuona aamuna seisomaan. Lataamossa aloitteli työviikkoaan 69 työntekijää, valtaosa naisia.

Patrunaan ruutia gramman sadasosien tarkkuudella annostelevat latauskoneet ovat monimutkaisia mekaanisia tarkkuuskoneita. Ne kaipaavat tuon tuosta säätämistä ja huoltoa. Eikä huhtikuun 13. päivän aamu tehnyt poikkeusta, työvuoro alkoi säätöhommilla.


Erityisesti tekemistä oli lataamon uusimman koneen, Robotiksi kutsuttavan lataajan kanssa. Se vaati huomiota muita koneita useammin. Robotin perusrakenne oli peräisin 1910-luvulla Tanskassa valmistetusta Nielsen&Winterin kiväärinpatruunan latauskoneesta.

Kone oli Lapualla muutettu omana työnä 1960-luvulla rauhan töihin. Se annosteli ruutia panosnaulaimen eli pulttipistoolin patruunoihin. Pulttipistooli oli 60-luvun rakennustyökalu-uutuus, jolla voi ampua teräsnauloja tai pultteja betoniin tai teräkseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY


ROBOTIN tehtävä oli mitata pienoiskiväärin tyyppiseen pulttipistoolin hylsyyn noin 0,2 grammaa ruutia. Heittoa painossa ei saanut olla kuin muutama ruutijyvä eli 0,015 grammaa. Kun ruuti oli mitattu ja kaadettu hylsyyn, kone tiivisti sen puikolla painamalla. Sitten hylsy siirtyi pyörivällä työpöydällä suun sulkevalle puristimelle ja kärki lakattiin tiiviiksi.

Kaikki tämä tapahtui 225 kertaa minuutissa, mikä oli myös latauskoneen teoreettinen tuotantokapasiteetti. Tähän tosin päästiin vain harvoin, sillä Robotti oikutteli usein.

Niin oli myös aamulla 13. huhtikuuta. Robottia säätänyt asentaja pääsi käynnistämään latauskoneen parikymmentä minuuttia muita myöhemmin, kello 7.20.


Sitten alkoi tuttu tapahtumaketju: ylhäältä ruutiullakolta valui omalla painollaan ruutia koneelle. Annostelurumpu otti siitä kuin sormustimellisen ruutia, kaatoi sen hylsyyn, puikko painoi ruudin tiukaksi ja sulkija nipisti hylsyn umpeen.

 

Kävi ilmi, että räjähdys ei voinut syttyä ruutiullakolta.

Kun kone oli toistanut tätä sykliä 2–3 minuuttia, vaihetyöntekijä huomautti patruunoiden olevan liian keveitä. Asentaja pysäytti koneen. Hän huomasi ruudin loppuneen. Hän lähti käymään ylhäällä ruutiullakolla ilmeisesti täyttääkseen ruutia siiloon, josta se valuu koneelle.


Kello 7.30 asentaja palasi Robotille. Hän valmisteli koneen uudelleen käyttöön ja ehkä sääti annosteluruuvista lisää ruutia patruunoihin. Ainakin näin pääteltiin jälkikäteen koneelta löydetyistä patruunoista, jotka olivat nyt vuorostaan 10 prosenttia ylipainoisia. Vieressä toinen asentaja korjasi kiväärinpatruunan latauskonetta, mutta sitä ei ollut käynnistetty. Robotti raksutti omaan monotoniseen tahtiinsa.


KELLO 7.42 jotain odottamatonta tapahtui Robotin ruutia annostelevan ruudittajan ahtaissa sisäosissa. Vapaassa tilassa ruuti palaa hitaasti, mutta umpinaisessa tilassa räjähdysmäisesti. Nyt ruuti räjähti. Samassa hetkessä se sytytti ruudin myös messinkisessä ruutiullakolle johtavassa ruutiputkessa. Ruutiputkessa oli lämmöstä aktivoituva sulkulaite, jonka pitäisi estää palon leviäminen ylös ruutiullakolle. Se ei joko toiminut tai ehtinyt mukaan.

 

Robotin tehtävä oli mitata pienoiskiväärin tyyppiseen pulttipistoolin hylsyyn noin 0,2 grammaa ruutia.

Hirvittävä tapahtumaketju oli päässyt irti ja eteni ruutiputkessa tähtitieteellisellä 14 000 kilometrin tuntinopeudella. Tuhannesosasekunnissa räjähdys sytytti ensimmäisen ruutisuppilon ullakolla.

0,018 sekuntia myöhemmin ruutikellarin ensimmäinen ruuma räjähti ja sytytti ­ketjureaktiona seuraavat ruutiruumat. 0,020 sekunnin kuluttua ruudittajasta tapahtuneesta syttymisestä ruutiullakolla oleva 660–770 kilon ruutierä oli räjähtänyt.


Robotin vieressä työskennellyt asentaja ei ehtinyt havaita mitään, kuten ei kukaan muukaan Lataamo 2:ssa olleista 60 työntekijästä. Rakennuksen 12 eloonjääneestä tosin jotkut kertoivat havainneensa ensin pimentymisen.

Ehkä paine löi pölyä ulos rakenteista ennen kuin betonikimpaleet alkoivat sinkoilla jopa 2 800 kilometrin tuntinopeudella.

Lataamon katto hypähti ilmaan, seinät kaatuivat, kuumat räjähdyskaasut sytyttivät tulipaloja. Lataamon betoniseinät ja lattia muuttuivat sirpaleiksi, jotka repivät eteen osuvia ihmisiä. Tuho oli irti ja se oli kaiken poispyyhkivää.


”LAPUAN patruunatehdas ei tuo rauhaa eikä edistä ihmisten veljeyttä. Lapuan patruunatehdas aseistaa armeijaamme. Näiden tehtaiden pitäisi hävitä hiljaa, ei räjähtämällä”, aloitti Lapualle lähetetty toimittaja kriittisen reportaasinsa onnettomuuspaikalta 1970-luvun hengessä.


Julkisuuden syyttävä sormi kääntyi kuin luonnostaan tehtaan sotilastarviketuotantoa kohti, mutta onnettomuustutkijoiden mielenkiinto alkoi hyvin varhaisessa vaiheessa suuntautua tehtaan pulttipistoolilinjaan.


VALTIONEUVOSTON heti onnettomuuspäivänä asettamaa tutkijalautakuntaa odotti valtava työmaa: kokonainen rakennus oli hävinnyt taivaan tuuliin. Onnettomuustutkinta oli vaativuudessaan omaa luokkaansa Suomen historiassa.
Tutkinnalla oli kaksi päätavoitetta: selvittää räjähdyksen syy ja miksi tuhot olivat niin valtavat. Puolustusvoimien tutkimuskeskukseen Ylöjärven Lakialaan vietiin materiaalia kahdeksan kuorma-autollista. Puolustusvoimien alueilla sekä Vihtavuoren ruutitehtaalla tehtiin räjäytyskokeita ja mallinnoksia.

 


Rikkoutuneita latauskoneita koottiin uudelleen kuin palapeliä. Vähä vähältä räjähdyksen syitä voitiin sulkea pois. Kävi ilmi, että räjähdys ei voinut syttyä ruutiullakolta. Se oli hieman outoa, koska lataamon muihin latauskoneisiin syntyneistä vaurioista voitiin havaita, että räjähdys oli iskenyt ruutiullakolta alas.

 

Tutkijalautakunta esitti mahdollisina syinä hienon ruutipölyn ja hylsyistä irronneen mallimassan syttymistä annostelusylinterin ja sen kehtoa tiivistävässä O-rengasurassa.

Marraskuussa 1976 löytyi ongelman ratkaiseva osa eli Robotin noin oluttölkin kokoinen teräksinen ruudittajasylinteri, tosin jo pahoin ruostuneena. Silti siitä pystyttiin havaitsemaan räjähdyksen alkukohta ja näin tapahtumien kulku alkoi selvitä. Tuhoisa tapahtumaketju oli alkanut pulttipistoolin patruunojen lautauskoneesta ja sen annostelusylinteristä.

Tutkijalautakunta esitti mahdollisina syinä hienon ruutipölyn ja hylsyistä irronneen mallimassan syttymistä annostelusylinterin ja sen kehtoa tiivistävässä O-rengasurassa.

Tai ehkä ruudissa olisi ollut vieras esine. Tätä kokeiltiin koeajoissa syöttämällä sytkärin kiviä ja hiekkaa vastaavasti tehtyyn annostelijaan, mutta tuntienkaan ajon jälkeen ruuti ei syttynyt.

Kolmas tutkijoiden punnitsema vaihtoehto oli epähuomiossa liian syvälle kierretty ruudin annostelijakuppi. Tätäkin kokeiltiin koeajossa: metalli lastuili, mutta ruuti ei syttynyt. Niinpä lopullista syytä Suomen tuhoisimpaan räjähdysonnettomuuteen ei pystytty selvittämään.

Syytteet kaatuivat oikeudessa

Oikeudenkäynti tehtaan johtohenkilöitä vastaan alkoi 1978. Syytteistä raskaimmat koskivat 40 kuolemantuottamusta ja 44 vammantuottamusta.Korkein oikeus vapautti 1982 syytetyt kaikista syytteistä.

Yksi turmaan vaikuttanut syy oli pulttipistoolissa käytetty englantilainen Nobel-yhtiön herkkä ruuti, joka poikkesi lataamossa muuten käytetystä Vihtavuoren kivääriruudista. Julkisuudessa tehtaan johtoa syyllistettiin ankarasti, Lapualla yleinen mielipide suhtautui ymmärtäväisemmin.

Päätös uuden patruunatehtaan rakentamisesta tehtiin vain pari viikkoa turman jälkeen. Kuuden kilometrin päähän Jouttikalliolle noussut tehdas on rakenteeltaan sellainen, että vastaava räjähdys on mahdoton.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

    3. 3

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    4. 4

      Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

    5. 5

      Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

    6. 6

      Suosikkikoomikko paljastaa järkyttäviä yksityiskohtia huumeriippuvuudestaan – napsi 250 tablettia amfetamiinia viikonloppuisin

    7. 7

      Voivatko nämä kuvat olla aitoja? F1-fanit järkyttyivät luonnon armoille hylätyistä kuuluisista klassikkoautoista

    8. 8

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    9. 9

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    10. 10

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. 6

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    7. 7

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    8. 8

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    9. 9

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    10. 10

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

    3. 3

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    4. 4

      Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

    5. 5

      Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. Näytä lisää