Heikki, Henna

Kotimaa

Kahdelle kuskille sakkoja – Professori: Ei enää epäselvyyttä Uberin laittomuudesta

Julkaistu:

Kaksi Uber-kuljettajaa tuomittiin sakkoihin. ”On todennäköistä, että tuomitut kuljettajat joutuvat kantamaan kaiken vastuun,” arvioi rikosoikeuden professori.
Vastuuseen ovat joutuneet yksittäiset Uber-kuljettajat, vaikka taustalla on yritys, joka on markkinoinut toimintamallia, kommentoi rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio. Kyse on tuomioista, joissa kahdelle Uber-kuljettajalle määrättiin sakkoja.

– Jakamistaloudessa vastuun viime kädessä kantavat yksittäiset toimijat, Nuotio sanoo.

Hän jatkaa, että vaikuttaa siltä, että Uberilla ei ole ollut roolia oikeusprosessissa.

Käräjäoikeuksista annettiin tällä viikolla kaksi tuomiota, joissa Uber-kuljettajat tuomittiin sakkoihin luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Molemmat tuomittiin myös menettämään kaikki tienestinsä rikoshyötynä valtiolle. Yhden kuskin kohdalla tämä tarkoitti yli 12 000 euron ja toisen kohdalla 3 000 euron summaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nuotio sanoo, että Uberin kaltaiset jakamistalouteen perustuvat yritykset tyypillisesti puolustavat toimintansa lainmukaisuutta ja haastavat olemassa olevaa lainsäädäntöä.

– Kiinnostavaa on, että tässä tilanteessa asia on käsitelty vain tavallisena pienenä rikosjuttuna.

Tuomitut vaatineet kohtuullistamista

Tapaukset ovat ensimmäisiä Uber-kuskien juttuja, joita Suomessa on puitu oikeudessa. Toinen kuskeista koetti turhaan vedota erehdykseen. Kuskin mukaan Uber oli sanonut, ettei kuljettaja tarvitse erityistä lupaa. Molemmat kuljettajat vaativat kohtuullistamista muun muassa tuloista maksettuihin veroihin ja polttoainekuluihin vedoten.

Nuotio pitää teoriassa mahdollisena, että Uber-kuljettajilta valtiolle tuomittua rikoshyötyä olisi voitu kohtuullistaa.

– Rikoshyödyn menettämisen ei ole tarkoitus olla rangaistus. Nyt mennään lähelle sitä, että tässä on rangaistuksellisia piirteitä, Nuotio sanoo.

Hän lisää, että sinänsä rikoshyödyn menettämistä valtiolle on arvioitu lain ja vakiintuneiden perusteiden mukaisesti.

Nuotio sanoo, että tuomiot tarkoittavat yksiselitteisesti sitä, että nykylainsäädännön mukaan Uber-kuljettajana toimiminen on lainvastaista.

– Jos tästä kysymyksestä on ennen ollut epäselvyyttä, voi sanoa, ettei ole enää.

Kahdelle sakkoja

Uber on yhdysvaltalainen yritys, joka mahdollistaa kyydin tilaamisen ja maksamisen älypuhelimella.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun asiaa puidaan oikeudessa Suomessa.

Suomessa ammattimaisen taksitoiminnan harjoittaminen edellyttää taksilupaa.

Ensimmäinen tällä viikolla tuomittu määrättiin maksamaan 25 päiväsakkoa sekä 12250 euroa rikoshyötynä valtiolle.

Toinen tuomittu sai 20 päiväsakkoa. Lisäksi hän joutuu maksamaan tienaamansa 3000 euroa rikoshyötynä.

Tuomioissa ei sovellettu rangaistuksen kohtuullistamisperustetta, eli pienennetty rikoshyötynä maksettavaa summaa, vaikka tuomitut sitä vaativat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

    3. 3

      Nainen joutui kestämään piinallista parisuhdehelvettiä monta vuotta – mies tuomittiin yli viideksi vuodeksi vankeuteen

    4. 4

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    9. 9

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    10. 10

      Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    8. 8

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    9. 9

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    10. 10

      Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

    3. 3

      Nainen joutui kestämään piinallista parisuhdehelvettiä monta vuotta – mies tuomittiin yli viideksi vuodeksi vankeuteen

    4. 4

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. Näytä lisää